Ruoantuotanto ei kasva samassa tahdissa väestön kanssa

Ruoantuotannon tulisi kasvaa paljon nopeammin, jotta maailman kasvava väestö saataisiin ruokittua, selviää tutkimuksesta.

Maailman ruoantuotanto ei kasva niin nopeasti kuin väestönkasvu vaatisi, selviää Minnesotan yliopiston julkaisemasta tutkimuksesta.

Ruoantuotannon tulisi kasvaa 60–110 prosenttia vuoteen 2050 mennessä, jotta maailman väestö saataisiin ruokittua, arvioidaan tutkimuksessa. Nykyisellä vauhdilla maatalouden ruoantuotanto kasvaisi vain noin 38–67 prosenttia.

Suurimmat ongelmat näyttävät olevan alueilla, joissa väestönkasvu on suurta, tutkimus ennustaa. Ruoantuotantoon tarvittaisiin yhä enemmän pinta-alaa myös siksi, että lihan ja meijerituotteiden syönti kasvaa koko ajan. Lisäksi hupenevasta maapinta-alasta taistelee nykyisin biopolttoaine.

”Jos emme panosta maatalouden tutkimukseen merkittävästi, on todennäköistä, että maailma kokee suuren nälänhädän tulevina vuosikymmeninä”, sanoo kansainvälisen maissin- ja vehnäntutkimuskeskuksen CIMMYT:n johtaja Hans Braun tutkimuksesta uutisoineen SciDev.netin haastattelussa.

Maatalouden tuotannon kasvattaminen vaatisi poliittista tahtoa ja muutoksia, mutta myös ruokajätteen sekä lihansyönnin vähentämistä, tutkijat muistuttavat.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!