Raportti: Katastrofit vieneet mennessään viisi prosenttia globaalista maataloustuotannosta, ratkaisuksi ennakointi

Katastrofit ovat viimeisten 30 vuoden aikana tuhonneet viljasatoa vuosittain Ranskan viljasadon verran, lasketaan FAOn raportissa.

Maataloussektori on menettänyt viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana noin 3,8 biljoonaa dollaria erilaisten katastrofien vuoksi. Summa on noin viisi prosenttia maatalouden vuotuisesta bruttokansantuotteesta, lasketaan YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAOn tuoreessa raportissa.

Katastrofit on määritelty raportissa vakaviksi yhteisöjen tai yhteiskuntien toimintahäiriöiksi. Ne aiheuttivat suurimmat tuhot kehittyvissä maissa, joissa menetykset olivat jopa 15 prosenttia maatalouden bruttokansantuotteesta. Myös pienet saarivaltiot kokivat erityisen suuria menetyksiä.

Viljantuotannon menetykset olivat noin 69 miljoonaa tonnia vuodessa – saman verran kuin Ranskan viljasato oli vuonna 2021. Hedelmä-, vihannes- ja sokerisadon menetykset olivat kaikki 40 miljoonaa tonnia vuodessa. Eläintuotannon menetykset olivat noin 16 miljoonaa tonnia vuodessa. 

Maanosittain tarkasteltuna Aasia menetti eniten, mutta erot olivat suuria sekä maanosien välillä että sisällä, raportissa kerrotaan.

Luonnonkatastrofit ovat viime vuosina yleistyneet, ja ilmastonmuutos lisää niitä entisestään. Raportin mukaan avainkeinoja niiden vaikutusten vähentämiseen on tiedon lisääminen, riskien torjuminen ja ihmisten sietokyvyn vahvistaminen. Pienviljelijät kärsivät suhteessa eniten maatalouteen liittyvistä katastrofeista, mutta riskien ehkäisy maksaisi itsensä seitsenkertaisesti takaisin.

Kyseessä on ensimmäinen arvio sitä, kuinka paljon katastrofit maksavat maataloustuotannolle. Mukana on viljantuotanto sekä karjatalous. Menetykset olisivat suurempia, jos myös kalatalouden ja metsäsektorin menetykset otettaisiin mukaan, raportissa huomautetaan. 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!