Suomen sotatuotteiden vienti kasvoi yli 50 miljoonaa euroa – Painopiste siirtyi Eurooppaan, mutta myös Lähi-itään viedään edelleen aseita

Suomen viennit Israeliin ja Qatariin lähes kaksinkertaistuivat viime vuonna, selviää SaferGloben raportista.

Suomen aseviennin arvo oli viime vuonna 254,2 miljoonaa euroa, selviää suomalaisen SaferGlobe-ajatushautomon tänään julkaisemasta asevalvontaraportista

Aseet jaetaan raportissa sotatuotteisiin sekä siviiliaseisiin, kuten metsästys- ja ampumaurheiluaseisiin. Sotatuotteiden toteutuneen viennin arvo nousi yli 50 miljoonaa euroa edellisvuodesta. 

Vielä vuonna 2021 alle puolet sotatuotteiden viennistä suuntautui Eurooppaan, mutta viime vuonna osuus oli yli 90 prosenttia. Tärkeimmät vientimaat olivat Latvia, Norja ja Viro. Toisaalta myös vienti Lähi-itään kasvoi, ja esimerkiksi viennit Israeliin sekä Qatariin lähes kaksinkertaistuivat, järjestö kertoo tiedotteessaan.

Siviiliaseiden viennin arvo kokonaisviennistä oli hieman yli puolet. Kyseessä oli kolmas vuosi peräkkäin, kun siviiliaseita on viety enemmän kuin sotatuotteita ja SaferGloben 20-vuotisen tilastointihistorian ennätys. Arvoltaan suurimmat siviiliaseiden viennin kohdemaat olivat Yhdysvallat, Kanada ja Ruotsi.

Suomen Ukrainalle antama kansainvälinen puolustustarvikeapu ei näy Suomen vientitilastoissa.

SaferGlobe koostaa asevalvontaraportin vuosittain puolustusministeriön, ulkoministeriön ja Tullin tilastojen perusteella. Siviiliasioiden osalta raportti pohjautuu Tullin vientitilastoihin. 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!