Järjestöt haluavat koulutuksesta Suomen kehityspolitiikan kärkiteeman

Koulutus ei kuulu Suomen kehityspolitiikan kärkiteemojen joukkoon, vaikka Suomea pidetään koulutuksen mallimaana, järjestöt kritisoivat.

Joukko suomalaisia kansalaisjärjestöjä vaatii, että Suomi nostaa koulutuksen kehityspolitiikkansa kärkiteemaksi.

”Suomea pidetään maailmalla koulutuksen mallimaana. Kehityspolitiikassaan Suomi ei kuitenkaan erityisesti panosta koulutukseen”, Unicef sekä 11 muuta järjestöä toteavat eduskuntavaalikannanotossaan.

YK-järjestöt ovat viime vuosina kertoneet, ettei koulua käymättömien lasten määrä vähene enää entiseen malliin.

Noin 90 prosenttia lapsista aloittaa koulun, mutta koulutuksen ulkopuolella on laskutavasta riippuen yhä yli 260 miljoonaa lasta. Opettajia puuttuu 69 miljoonaa, järjestöt kertovat. Lisäksi monet lapset eivät saa koulusta edes perustaitoja.

Koulutus ei kuulu Suomen kehityspolitiikan neljän painopistealueen joukkoon. Koulutus kuitenkin on perusedellytys niin köyhyyden vähentämiselle, työpaikkojen luomiselle, talouskasvulle, tasa-arvolle, vakaille demokratioille kuin ilmastonmuutoksen torjumisellekin, järjestöt toteavat.

Niiden mielestä koulutukseen pitäisi ohjata kehitysyhteistyövaroista vuosittain vähintään sata miljoonaa euroa vuosittain. Vuosina 2006–2016 summa on kuitenkin ollut vain 30–55 miljoonaa euroa vuodessa.

Koulutuksen roolin kasvattamiselle on suomalaisten vahva tuki: ulkoministeriön vuosittaisen kehitysyhteistyön mielipidemittauksen mukaan enemmistö vastaajista oli jälleen sitä mieltä, että Suomen kehityspolitiikassa tulisi keskittyä ensisijaisesti koulutuksen edistämiseen, järjestöt muistuttavat.

Kannaotossa ovat mukana Unicefin lisäksi Fingo, Kirkon Ulkomaanapu, Interpedia, Opettajat ilman rajoja, Suomen Pakolaisapu, Pelastakaa Lapset, Seed, Suomen Lähetysseura, Suomen Ylioppilaskuntien Liitto, YK-liitto ja Vammaiskumppanuus.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!