Tutkimus: Suorat tulonsiirrot tuovat laajoja hyötyjä köyhille

Käteisen maksaminen köyhimmille lisää esimerkiksi kouluun osallistumista eikä vähennä aikuisten työntekoa, kertovat brittiläiset köyhyystutkijat.

Käteisen maksaminen suoraan köyhille kehitysmaissa ei vähennä aikuisten työntekoa, kuten toisinaan on pelätty, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta. Brittiläisen kehitystutkimuslaitoksen ODI:n heinäkuussa julkaistun tutkimuksen mukaan käteisohjelmat tuovat sen sijaan mukanaan laajoja hyötyjä, kuten lapsityövoiman vähenemistä.

”On selvää, että tällaiset ohjelmat voivat olla vaikutusvaltainen väline, jolla on todellisia tuloksia maailman köyhimpien kannalta”, sanoo tutkija Francesca Bastagli.

Kyseessä on suurin käteisohjelmista koskaan tehty tutkimus. Siinä vedettiin yhteen 165 tutkimuksen tuloksia 15 vuoden ajalta 30:stä matalan tulotason ja keskitulotason maasta.

Tutkimuksen mukaan käteisen maksaminen köyhille lisää lasten osallistumista kouluun sekä terveyspalveluiden käyttöä ja vähentää köyhyyttä. Yli puolet tutkituista ohjelmista ei vaikuttanut aikuisten työllisyyteen mitenkään, ja niissä, joissa vaikutusta oli, se oli yleensä työllisyyttä lisäävä.

Tutkimuksen mukaan käteissiirrot myös lisäävät ihmisten säästöjä sekä investointeja esimerkiksi karjaan.

Täydellisiä ohjelmat eivät ole, tutkimuksesta selviää. Käteissiirrot esimerkiksi lisäävät lasten kouluun osallistumista mutta eivät aina paranna oppimistuloksia. Ne auttavat lisäämään naisten päätöksentekovaltaa mutta eivät aina vähennä miesten kontrolloivaa käytöstä. Ne myös parantavat ruokavaliota mutta eivät juuri vaikuta lasten painoon tai pituuteen.

ODI:n mukaan erilaiset käteisohjelmat ovat kehitysmaissa nykyisin hyvin yleisiä. 130 maassa on ainakin yksi käteisohjelma, joka ei aseta saajilleen ehtoja.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!