Unicef: Aika loppumassa nälkäkriisimaissa

Neljässä maassa 22 miljoonaa lasta kärsii nälästä ja sairauksista, on joutunut jättämään kotinsa ja keskeyttämään koulunkäyntinsä.

YK:n lastenjärjestö Unicef varoittaa, että aika on pian loppumassa yli miljoonalta lapselta neljässä maassa, joita uhkaa nälänhätä. Yhteensä näissä maissa noin 22 miljoonaa lasta kärsii nälästä ja sairauksista, on joutunut jättämään kotinsa ja keskeyttämään koulunkäyntinsä. 

”Lapset eivät voi odottaa, että nälänhätä julistetaan yhä uusille alueille, ennen kuin maailma reagoi”, sanoi järjestön hätäaputyön johtaja Manuel Fontaine eilen tiedotteessa.

YK julisti osiin Etelä-Sudania nälänhädän helmikuussa. Nälänhätää on povattu myös Jemeniin, Nigeriaan ja Somaliaan. Kaikki maat kärsivät konfliktista. Somaliassa nälänhätä olisi jo vuosikymmenen toinen.

”Tiedämme Somalian vuoden 2011 kriisistä, että siinä vaiheessa kun nälänhätä julistetaan, valtava määrä lapsia on jo kuollut. Se ei saa toistua”, Fontaine sanoo.

Yhteensä neljässä maassa 20 miljoonaa ihmistä on vaarassa kuolla pian nälkään. Esimerkiksi Jemenissä 18,8 miljoonaa ihmistä, lähes kaksi kolmasosaa koko väestöstä tarvitsee jonkinlaista humanitaarista apua. YK kertoi eilen, että puolet maan terveyspalveluista on romahtanut.

Etelä-Sudanissa puolestaan ruokapulasta kärsii noin 4,9 miljoonaa ihmistä. Avun toimittamista vaikeuttaa turvattomuus. Viime viikolla kuusi avustustyöntekijää tapettiin maassa.

YK vetosi aiemmin maaliskuussa kansainväliseen yhteisöön avun toimittamiseksi maihin. Kaikki sen avustusvetoomukset ovat kuitenkin kipeästi alirahoitettuja. Humanitaarisen avun rahavirtoja seuraavan Financial Tracking Servicen mukaan esimerkiksi Jemenin hätäapuvetoomus on tällä hetkellä vain 8-prosenttisesti ja Etelä-Sudanin 18-prosenttisesti rahoitettu.

Unicef puolestaan tarvitsee välittömiin avustustoimiin lähes 255 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Suurin osa varoista tarvitaan ravitsemustyöhön, terveydenhoitoon ja rokotuksiin sekä puhtaan veden ja hygienian ohjelmiin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!