Perun laittoman kullankaivuun ongelmat entistä näkyvämpiä

Verité-järjestön selvityksen mukaan laittomilla kultakaivoksilla esiintyy pakkotyötä ja ihmiskauppaa.

Perun laittomilla kultakaivoksilla esiintyy pakkotyötä ja ihmiskauppaa, selviää työoikeusjärjestö Veritén raportista.

Järjestön mukaan jopa 20 prosenttia perulaisesta kullasta saatetaan tuottaa laittomasti maassa, joka on maailman viidenneksi suurin kullantuottaja ja jossa kultakaivosteollisuus työllistää satojatuhansia.

Verité havaitsi lukuisia pakkotyöhön viittaavia merkkejä kaikilla tutkimillaan kaivosalueilla sekä lisäksi merkkejä lapsityöstä ja ihmiskaupasta.

”Olosuhteet olivat paljon pahemmat mitä odotimme. Verité on tutkinut pakkotyötä paikoissa kuten Bangladesh, Guatemala, Bolivia, Liberia ja Yhdysvallat. Missään en ole nähnyt näin pahaa tilannetta”, tutkimusryhmän johtaja Quinn Kepes sanoo.

Kepes vertaa laitonta kaivosteollisuutta kokaiinikauppaan ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Järjestön mukaan eristyksissä olevilla kaivauksilla työskenteleviä ihmisiä on estetty liikkumasta ilman työnantajan lupaa, uhattu aseilla ja jopa murhattu. Monet työntekijät olivat erityisen haavoittuvaisia, sillä he olivat paperittomia, järjestö arvioi.

Selvityksessä ei otettu kantaa ilmiöiden yleisyyteen, vaan niiden todennäköisyyteen. Järjestö haastatteli raporttia varten 174:ä kaivosteollisuuden suoraan tai epäsuoraan työllistämää työntekijää sekä järjestöjä, virkamiehiä ja tutkijoita.

Perun hallituksen tietoisuus laittoman kullankaivuun ongelmista on Veritén mukaan lisääntynyt, mutta järjestö odottaa nyt toimenpiteitä laittoman kaivostoiminnan ja ihmiskaupan ehkäisemiseksi. Järjestö kehottaa myös kullan ostajia lähtemään mukaan yhteiskuntavastuun aloitteisiin ja tukemaan reilun kaupan kultaa.

Laiton kullankaivuu lisääntyi räjähdysmäisesti Perussa 2000-luvun loppupuolella, kun kansainvälinen talouskriisi nosti kullan hintaa ja kulkuyhteydet Amazonian kultavarojen luo paranivat. Jo tuolloin raportoitiin kullankaivuun aiheuttamista sosiaalisista ongelmista ja ympäristötuhoista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!