Eläinkokeet EU:ssa kieltävä kansalaisaloite jatkoon

Jatkokäsittelyyn menneessä aloitteessa vaaditaan vuoden 2010 koe-eläindirektiivin kumoamista ja eläinten käytön lopettamista tutkimuksessa.

Eurooppalainen kansalaisaloite eläinkokeiden kieltämiseksi lääketutkimuksessa unionin alueella on etenemässä jatkoon, uutisoi EurActiv. Eläinoikeusjärjestöjen ajama aloite on kaikkiaan kolmas jatkokäsittelyä varten riittävästi kannatusta kerännyt EU-kansalaisaloite.

Aloite keräsi viime viikkoon mennessä yli miljoona allekirjoitusta EU-alueelta, joista lähes 9 000 tuli Suomesta. Eurooppalaisen kansalaisaloitteen menemiseksi jatkoon vaaditaan vähintään miljoona allekirjoitusta, jonka lisäksi valtiokohtaisen vähimmäismäärän on ylityttävä vähintään seitsemässä EU-maassa.

Jatkokäsittelyyn menneessä aloitteessa vaaditaan vuoden 2010 koe-eläindirektiivin kumoamista ja eläinten käytön lopettamista lääketieteellisissä tutkimuksissa.

Aloittteen kampanjasivuilla vaaditaan EU:ta ottamaan huomioon eläimet tuntevina olentoina. Aloitteen laatijoiden mukaan eläimillä testatut tuotteet voivat olla terveysriski ihmisille ja eläinten käyttö tutkimuksessa hidastaa vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä.

Komission on vastattava aloitteeseen kuukauden sisällä ja aloite esitellään Euroopan parlamentissa järjestettävässä julkisessa kuulemistilaisuudessa aikaisintaan alkuvuodesta 2014.

Euroopan komissio kielsi tämän vuoden keväällä eläimillä testattujen kosmetiikkatuotteiden myynnin unionin alueella. Kosmetiikkatuotteiden testaaminen eläimillä on ollut kiellettyä EU:ssa jo vuodesta 2004.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!