YK:n pakolaisjärjestö: Merellä kuolleiden rohingyapakolaisten määrä korkein vuosiin

Moni rohingyapakolainen pakenee Bangladeshin leirien kurjia olosuhteita yrittämällä meren yli Malesiaan tai Indonesiaan. Viime vuonna joka kahdeksas kuoli tai katosi.

569 rohingya-vähemmistöön kuuluvaa ihmistä katosi viime vuonna Kaakkois-Aasian vesillä, kertoo YK:n pakolaisjärjestö (UNHCR).

Se on tilanteesta huolissaan, sillä määrä on kasvanut yli 200:lla verrattuna edellisvuoteen ja on suurin sitten vuoden 2014. 

Viime vuonna lähtijöitä oli yhteensä noin 4 500, heistä kaksi kolmasosaa naisia ja lapsia. 

”Arvioiden mukaan jokaista kahdeksaa lähtenyttä kohti yksi kuoli tai katosi vuonna 2023. Tämä tekee Andamaanienmerestä ja Bengalinlahdesta yhden vaarallisimmista vesialueista maailmassa”, UNHCR sanoi tiedotteessaan eilen.

Useimmat rohingyat lähtevät merimatkalle Bangladeshista, jossa elää noin miljoona rohingyaa pääosin Cox’s Bazarin pakolaisleirialueella. Suurin osa pakeni maahan etnisiä puhdistuksia Myanmarista vuonna 2017. 

Myanmar vainoaa islaminuskoisia rohingyoja eikä ole myöntänyt heille kansalaisuutta. Vuonna 2021 sotilasjuntta kaappasi maassa vallan, eikä se halua ottaa rohingyoja takaisin.

Olot Bangladeshin pakolaisleireillä ovat kurjat, ja sen vuoksi moni rohingya ottaa riskin ja lähtee yrittämään Andamaanienmeren ja Bengalinlahden yli esimerkiksi Malesiaan tai Indonesiaan.

Matkoista selvinneet ovat kertoneet hyväksikäytöstä, kuten sukupuolittuneesta väkivallasta.

UNHCR vaatii alueen rannikkoviranomaisia estämään tragediat ja kansainvälistä yhteisöä laajemmin puuttumaan ongelman juurisyihin.

”Ihmishenkien ja merihädässä olevien pelastaminen on humanitaarinen välttämättömyys ja pitkäaikainen velvoite kansainvälisen merilainsäädännön mukaan”, se muistuttaa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!