Espanjassa kaavaillaan rajua takapakkia aborttioikeuksiin

Parlamentin keskusteltavaksi tuotu esitys on naisten terveydelle vaarallinen, sanovat ihmisoikeusjärjestöt.

Espanjan hallitus on aloittanut keskustelun aborttioikeuksien rajuista tiukennuksista. Hallitsevan konservatiivipuolueen esittämä luonnos on tiukin aborttilainsäädännön kiristys Espanjan historiassa.

Raskauden lääketieteellisestä keskeyttämisestä tuli Espanjassa laillista vuonna 1985, mutta vasta vuoden 2010 lakiuudistusten myötä maan lainsäädännön on katsottu olevan tasavertainen muiden eurooppalaisten valtioiden kanssa.

Konservatiivihallituksen tarkoituksena on kuitenkin palauttaa lainsäädäntö vuoden 1985 tasolle ja kiristää samalla ehtoja, joiden puitteissa lääkärit voivat keskeyttää raskauden.

Lakimuutoksen vastustajien mukaan kiristykset vaarantavat espanjalaisten naisten terveyden, sillä jopa 90 prosenttia tällä hetkellä tehdyistä aborteista ei olisi enää laillisia lakiesityksen mennessä läpi. Tiukennusten katsotaan myös olevan syrjiviä, sillä toteutuessaan ne asettavat muun muassa paperittomat siirtolaiset, köyhät ja nuoret naiset epäedulliseen asemaan.

”Meitä huolestuttaa, että uudet lait ajavat suurimman osan Espanjassa aborttia tarvitsevista joko tekemään sen laittomasti, pakkoraskauteen tai matkustamaan ulkomaille toimenpidettä varten”, maan aborttiklinikoiden liiton johtaja García Gallego kertoi Lancet-lehdelle.

Järjestöjen mukaan laillisten ja valvottujen aborttiklinikoiden puute tulee myös nostamaan äitikuolleisuutta.

Tammikuussa tehdyn mielipidetutkimuksen mukaan jopa yhdeksän kymmenestä espanjalaisesta uskoo, että jokaisella naisella tulisi olla oikeus tehdä abortti tarvittaessa. Espanjan aborttiluvut ovat myös Euroopan alhaisimpia.

Muun muassa Amnesty International on kehottanut Espanjan oikeusministeriä luopumaan lakialoitteesta. Abortin rajoittaminen on myös monien kansainvälisten järjestöjen, kuten WHO:n ja Euroopan neuvoston, suositusten vastaista.

Konservatiivien ei uskota tuovan aloitetta viralliseen äänestykseen ennen toukokuussa järjestettäviä eurovaaleja.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!