Yhä useamman lapsen syntymä rekisteröidään – Maailmassa on silti yhä 150 miljoonaa ”näkymätöntä” alle 5-vuotiasta

Unicefin tuoreen raportin mukaan jo yli kolme neljästä lapsesta saa syntymärekisteröinnin, joka tärkeä etenkin peruspalveluiden saannin kannalta. Esimerkiksi Itä- ja Keski-Afrikassa rekisteröidään kuitenkin alle puolet syntymistä.

Lasten syntymärekisteröinti on lisääntynyt viimeisten viiden vuoden aikana. Yli 500 miljoonan alle 5-vuotiaan syntymä on rekisteröity, selviä YK:n lastenjärjestön Unicefin tuoreesta raportista.

Osuus on noussut viidessä vuodessa kaksi prosenttiyksikköä 77 prosenttiin.

Syntymärekisteröinti on YK:n lasten oikeuksien sopimuksen takaama oikeus. Se mahdollistaa usein peruspalveluiden, kuten koulutuksen tai rokotteiden, saamisen tai kansalaisuuden tunnustamisen.

Raportin mukaan noin 150 miljoonaa alle 5-vuotiasta on kuitenkin yhä ilman rekisteröintiä. Lisäksi yli 50 miljoonalta lapselta puuttuu syntymätodistus, vaikka syntymä on virallisesti rekisteröity.

”Edistyksestä huolimatta liian moni lapsi jää rekisteröimättä ja huomioimatta – käytännössä näkymättömäksi hallituksen tai lain edessä”, muistuttaa Unicefin pääjohtaja Catherine Russell tiedotteessa.

Syynä rekisteröimättömyyteen voi olla esimerkiksi tiedon puute, pitkät välimatkat, maksut tai syrjintä.

Raportin mukaan niissä maissa, joissa edistystä on tapahtunut, on panostettu esimerkiksi oikea-aikaiseen rekisteröintiin, hyödynnetty rekisteröinnissä terveys-, sosiaaliturva- ja koulutusjärjestelmää, laajennettu palveluita useampiin paikkoihin, digitalisoitu prosessia tai poistettu maksut.

Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla sekä Itä- ja Kaakkois-Aasissa jo yli 90 prosenttia lapsista on rekisteröity, Keski- ja Etelä-Aasiassa lähes 80 prosenttia.

Heikoin tilanne on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa vain runsas puolet lapsista rekisteröidään. Tilanne vaihtelee alueittain: Itä- ja Keski-Afrikassa vain 41 prosenttia lapsista rekisteröidään. Toisaalta esimerkiksi Botswanassa on saavutettu jo universaali rekisteröinti, raportissa kerrotaan. Pelkona on, että väestönkasvun vuoksi rekisteröimättömien lasten määrä kasvaa maanosassa lähivuosina.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!