Geneve: vaurautta ja kansainvälisyyttä. Tähän sveitsiläiseen suurkaupunkiin viisivuotias Shadia Rask muutti vuoden 1993 lama-Suomesta. Synnyinkaupunki Espoo jäi taakse, kun tuleva kosmopoliitti otti ensiaskeliaan maailmalla.

Ensimmäiset kouluvuotensa Rask vietti Moskovassa. Luokkatoverit olivat eri puolilta maailmaa, koulumatkat sujuivat oman autonkuljettajan kyydillä, kotona työskenteli au pair.

Moskovan jälkeen vuorottelivat vuodet Suomessa, Havaijilla ja Ruotsin maaseudulla. Havaijilla uitiin merikilpikonnien kanssa, Ruotsissa kyläkoulun ikkunasta näkyi lampaita.

”Minusta voisi helposti kertoa menestyneen ihmisen tarinan”, Rask sanoo.

”Olen käynyt kansainvälisiä kouluja, YK:n alaisessa järjestössä uraa tehnyt äitini ajoi Moskovassa diplomaattikilvillä, olemme matkustelleet paljon, olen saavuttanut monia asioita urallani. Viimeistelin juuri yritysvastuun opinnot Hankenilla ja olen nyt yrittäjä.”

Mutta on niinkin, että Geneveen äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa muuttanut Rask oli juuri hajonneen perheen tytär. Vanhemmat olivat eronneet, lamavuodet olivat olleet vaikeat ja sudanilaissyntyinen yrittäjäisä muuttanut Suomesta loppuelämäkseen Arabiemiraatteihin, kauas tyttäristään. Myöhemmin myös raha oli yksinhuoltajaperheessä tiukilla, ja tätä niukkuutta teini-ikäinen tytär häpesi.

”Olen kasvanut perheessä, jossa on välillä tarvittu toimeentulotukea. En voinut aina osallistua koulujen retkille. Tähän liittyi häpeää ja ahdistusta, enkä nuorena olisi voinut kuvitellakaan kertovani tästä julkisesti, vaikka juuri tämä on merkityksellistä. Kokemus on herkistänyt minut eriarvoisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin.”

Olen saanut isältäni nimeni, hiukseni ja ihonvärini. Paljon ulkoisesti näkyvää, mikä on vaikuttanut elämääni ja kokemuksiini.

Shadia Raskin vanhempien tiet kohtasivat Helsingissä vuonna 1982. Äiti kiinnitti huomiota komeaan afrohiuksiseen mieheen, joka kulki valkoisessa jellabiya -asussa ja sandaaleissa. Isä oli muuttanut veljensä perässä Suomeen Sudanista, jossa on sodittu vuosikymmeniä.

”Isä oli käynyt vain lukion. Hän ei koskaan oppinut puhumaan suomea hyvin, mutta oli kiinnostunut yhteiskunnasta ja politiikasta. Nykyhallituksemme näkisi isässäni vain niin sanotusti vääränlaisen maahanmuuttajan: väärän värisen ja muslimina vääräuskoisen.”

Suomessa isä perusti siivousalan yrityksen, jota ei koskaan saanut kukoistamaan.

”Isä toivoi vuosikymmeniä rauhaa kotimaalleen Sudanille, jonne ei koskaan palannut.”

Rask ei ole koskaan käynyt Sudanissa. Isä menehtyi vuonna 2019. Viimeiset kymmenen vuotta isä ja tytär pitivät yhteyttä Whatsappilla.

”Isä oli meistä tyttäristään superylpeä”, Rask sanoo. Arabiankielisen isän tyttärenä Rask osaa arabiaksi vain muutamia sanoja. Arabian sijaan hän puhuu suomea, ruotsia, englantia, venäjää, ranskaa ja espanjaa.

”Olen saanut isältäni nimeni, hiukseni ja ihonvärini. Paljon ulkoisesti näkyvää, mikä on vaikuttanut elämääni ja kokemuksiini.”

Tyttönimeltään Shadia oli isänsä lailla Gaily, kunnes otti puolisonsa sukunimen Rask. Ruskeat Tytöt -median ja S&S-kustantamon kirjoituskilpailun teksteistä kootussa teoksessa Kiharoita – kirjoituksia hiuksista Rask kirjoittaa, kuinka koki itseinhoa, kun hiukset alkoivat teininä kihartua: Tutkijavaihdossa Yhdysvalloissa luin ensimmäistä kertaa artikkeleita, joissa hiusten suoristamista kuvattiin sisäistetyksi rasismiksi ja valkopesuksi.

Kova paine suoriutua. Sitä Shadia Rask on kokenut kouluvuosista lähtien. Koulun aloitus osui Moskovan vuosille ja perinteisessä brittikoulussa kuri oli kova. Viittaamatta ei puhuttu, vessassa käymiseen kesken tunnin tarvitsi lupalapun ja opettajan jakamat merkinnät olivat näkyvillä.

”Kävin tuota koulua melkein neljä vuotta, enkä kertaakaan saanut huonoa merkintää unohduksesta tai myöhästymisestä. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, miten paljon kunnianhimoni ja suorituskeskeinen sisäinen puheeni juontavat juurensa koulusta. Kotoa tai äidiltä en kokenut painetta suoriutua. Päinvastoin: äiti on ollut lempeä ja kannustava.”

Lukioikäisenä Suomessa Rask aisti, että koska hän on ruskea suomalainen, hän kelpaa ja saa olla olemassa vain, jos suoriutuu erinomaisesti. Tämä näkyi ja näkyy esimerkiksi suhteessa omaan rakkaaseen äidinkieleen suomeen.

”Pilkkusäännöt ja oikeinkirjoitus ovat minulle tärkeitä.”

Suomen kieli on ollut keino osoittaa oma identiteetti ja juuret. Kirjoittaminen kiinnostaa niin paljon, että Rask aloitti tänä syksynä opinnot Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulussa. Sinne hän pääsi toisella yrittämällä. Hän luki ensimmäisen hakukerran kielteisen päätöksen ollessaan trampoliinipuistossa lapsensa kanssa.

”Kyynelehdin sen yhden illan ja seuraavana päivänä ilmoittauduin kahdelle työväenopiston kirjoittajakurssille.”

Kansallisteatterin Willensauna abikeväänä 2006. Shadia Rask muistaa näyttämölle astelleet ruskeat suomalaiset näyttelijät Jani Toivolan, Amira Khalifan, Henry Hanikan ja Kaisla Löyttyjärven, jotka puhuivat kokemuksistaan elää Suomessa Pirkko Saision ohjaamassa näytelmässä Sorsastaja.

”Istuin äitini kanssa yleisössä ja minua itketti ja nauratti yhtä aikaa. Ensimmäistä kertaa joku aikuinen puhui kaikesta siitä, mitä olin itse kokenut.”

Jo ennen kuin Rask oli syntynyt, oli hänen äidinisänsä kantanut huolta siitä, millaista on syntyä Suomeen mustan sudanilaisen isän ja valkoisen suomalaisen äidin lapseksi.

”Äitini oli vastannut, että hänen lapsensa muuttavat maailmaa. Että hän haluaa toisenlaisen maailman.”

Rask on vaikuttanut tutkimalla, kirjoittamalla, esiintymällä ja kouluttamalla. Hän on tutkinut Suomessa esiintyvää syrjintää ja sen vaikutusta terveyteen ja hyvinvointiin, selvittänyt yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden toteutumista työelämässä sekä ollut toteuttamassa monimuotoisuutta edistävää, palkittua rekrytointikokeilua Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa THL:ssä.

Ei ole itsestäänselvää, että Raskista tuli yhteiskunnallinen keskustelija. Moni kollega THL:ssä kannusti Raskia vuosia tekemään tiedeviestintää sosiaalisessa mediassa.

”Olin pitkään varovainen ja vastentahtoinen. Ajattelin, etten halua enkä uskalla. Vihapuhe pelotti. Samalla sisäine paine sanoa ja vaikuttaa kasvoi. Kun sitten väittelin vuonna 2018, sain rohkeutta: tiedän ja tunnen tämän aihepiirin. Kukaan ei voi ottaa minulta pois tätä auktoriteettia ja osaamista. Enkä ny tarkoita, että vain tohtorit saavat osallistua julkiseen keskusteluun. Mutta minä sain asiantuntijaroolista suojakilven.”

Kun Black Lives Matter -liike rantautui Suomeen keväällä 2020, haastattelupyynnöt lisääntyivät ja tarve syrjintää ja rasismia koskevalle asiantuntijatiedolle kasvoi. Sittemmin Rask on kokenut, että pelkillä tutkimusraporttien tuloksilla yleisöä ei tavoita yhtä lailla kuin vaikkapa kolumnistina, jolloin tekstiin voi tuoda omakohtaisuutta.

Vihapuheen vuoksi julkinen osallistuminen on tasapainoilua.

”Kesän 2023 rasismikohussa eturivin poliitikkomme normalisoivat rasistista puhetta, antoivat luva suoltaa kaikenlaista ja harrastivat kaksoisviestintää.”

Tutkijoiden ja asiantuntijoiden itsesensuuri on Raskin mukaan todellinen uhka demokratiassa. Hänelläkin on ollut hetkiä, joina ei ole jaksanut tai halunnut antaa haastattelua.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on Shadia Raski ammatillinen kasvattajaseura. Sinne hän pääsi töihin projektikoordinaattoriksi vuonna 2010 maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointihankkeeseen, jossa tutkittiin venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisten terveyttä suhteessa koko väestöön Suomessa.

Raskin työ THL:ssä on sisältänyt julkisen sektorin toimijoiden kouluttamista. Hänen luotsaamansa Moninaisesti parempi -hanke edisti työelämän monimuotoisuutta sekä Suomeen muuttaneiden korkeasti koulutettujen naisten työllisyyttä ja asiantuntijuutta.

Rask huomasi, että aihepiiri kiinnosti myös yritysmaailmassa, jossa puhuttiin samoista kysymyksistä, mutta eri käsittein. Yrityksissä puhuttiin kansainvälisistä osaajista ja pitovoimasta, julkisella sektorilla kotoutumisesta ja turvapaikanhakijoista.

”Tutkimustiedon mukaan useampi kuin kolmasosa Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista on korkeasti koulutettuja. He ovat kuitenkin unohtuneet keskusteluista, joissa puhutaan kansainvälisistä osaajista.”

Nyt Shadia Rask on tuore yrittäjä, joka tekee koulutus- ja puhujakeikkoja yhdenvertaisuuteen, maahanmuuttoon ja tasa-arvoon liittyen. Tänä vuonna merkittävänä projektina on konsulttityö YK:n ihmisoikeusasioiden korkean edustajan toimistolle (OHCHR), jonka päämaja on Genevessä. Rask on mukana kehittämässä opasta viranomaisaineistojen hyödyntämisestä syrjinnän ja eriarvoisuuden mittaamiseksi.

YK:lle tehtävän konsulttityön voi katsoa sulkevan yhden ympyrän. Tampereen yliopistolla opiskellessaan Rask nimittäin suunnitteli YK-uraa äitinsä lailla.

”Muistan jo lapsuudesta, miten kansainvälisten järjestöjen edustalla ja auloissa oli hieno kansainvälinen viba ja eri valtioiden liput liehuivat salossa. Jotain siitä jäi sisälleni kytemään ja hain myöhemmin harjoitteluun WHO:lle. En tullut valituksi ja aloitin työt THL:ssä.”

Yrittäjyyteen Rask suhtautuu pelottomasti. Ennen ryhtymistään yrittäjäksi hän osallistui Mothers in Business -verkoston yrityshautomoon.

”Opintovapaalla sain huomata, että omalle osaamiselle on kysyntää. Se tuo riittävää levollisuutta ja varmuutta.”

Riippumatta henkilökohtaisista kokemuksistani, tutkimusnäyttö suomalaisen yhteiskunnan ja työelämän syrjivyydestä ja rasismista on selvä. Mutta jos rasismia ei omassa arjessaan koe, sitä ei välttämättä huomaa.

Kun Shadia muutti äitinsä ja siskonsa kanssa Moskovaan syksyllä 1993, Neuvostoliiton hajoamisesta oli vasta vähän aikaa. Poliittinen turbulenssi näkyi ja tuntui. Perheen ensimmäisenä syksynä Moskova ajautui kriisiin. Venäjän parlamenttitalona toiminut niin kutsuttu Valkoinen talo paloi mustaksi. Kun autonkuljettaja ajoi siskoksia kouluun, tytöt laskivat, kumman ikkunan puolella näkyi enemmän tankkeja.

”Minulle Moskovan vuodet olivat onnellisia. En edes hahmottanut, miten poikkeuksellista ja rohkeaa oli, että äitini muutti yksin naisena kahden tyttärensä kanssa maahan, jonka hallinto oli juuri sortunut.”

Erilaisuuden tai ulkopuolisuuden kokemuksia ei ollut, kun luokkakaverit olivat muun muassa korealaisia, nigerialaisia, meksikolaisia ja uusiseelantilaisia – suurlähettiläiden ja eri YK-järjestöjen työntekijöiden lapsia.

”Sen sijaan koulun aloittaminen viisivuotiaana ja osin ummikkona oli vaikeaa. Kouluun piti tuoda oma sanakirja, jotta opettaja saattoi näyttää, mitä jokin englannin kielen sana tarkoittaa omalla kielellä. En uskaltanut kertoa, etten osaa vielä lukea.”

Kun Shadia Rask on antanut asiantuntijahaastatteluja syrjinnästä, haastattelukysymykset ovat usein kohdistuneet myös häneen itseensä. Millaista rasismia ruskea tutkija on kokenut? Onko häntä syrjitty arabiankielisen nimen perusteella työelämässä?

”Riippumatta henkilökohtaisista kokemuksistani, tutkimusnäyttö suomalaisen yhteiskunnan ja työelämän syrjivyydestä ja rasismista on selvä. Mutta jos rasismia ei omassa arjessaan koe, sitä ei välttämättä huomaa. Ylen kolumneissani olen avannut omakohtaisia kokemuksiani, ja saanut lukijapalautteissa kiitosta kirjoituksista, joihin voi samastua.”