”Ajattele apinoita – ja lapsia. Molemmille kiipeileminen on luonnollista toimintaa”, kiipeilyopas Simon Montmory rohkaisee aloittelijoita.
Kalkkikivikallio kohoaa edessämme karuna ja kutsuvana. Kallioseinämässä vilkkuu yksittäisiä, pieniä kasveja sekä matalia, kitukasvuisia pensaita. Kivien koloissa vilisee hyönteisiä, lintuja ja matelijoita, jotka ovat ajan saatossa sopeutuneet kallioluontoon ja välimerelliseen ilmastoon. Maisema avautuu Egeanmerelle. Olemme Kreikassa, Dodekanesian saariryhmään kuuluvalla Kalymnoksen saarella, joka aiemmin tunnettiin etenkin merisienistään eli luonnon pesusienistään, mutta josta on 20 vuodessa tullut kalliokiipeilyn keidas.
”Kalymnos on yksi maailman suosituimpia kalliokiipeilykohteita. Kiipeilijöitä tulee kaikkialta maailmasta, ja määrät kasvavat koko ajan. Kiipeilyturismi on tärkeä tukipilari saaren taloudelle”, Montmory kertoo.
Kalliokiipeilijän tärkein tukipilari on varmistaja, joka seisoo alhaalla ja syöttää köyttä. Kiipeily tapahtuu kallion luonnollisia muotoja, halkeamia, koloja ja ulokkeita hyödyntämällä. Päässä on kypärä ja jaloissa kiipeilykengät, lantiolla valjaat. Viereisellä seinällä näkyy myös jälkiä magnesiumkarbonaattijauheesta eli ”mankasta”, jonka tehtävänä on imeä käsistä kosteutta, ja parantaa kitkaa käsien ja seinän välissä. Valtaosa kiipeilijöistä käyttää mankkaa. Samaa ainetta käyttävät myös painonnostajat parantaakseen otettaan.
Montmory on oman tiensä kulkija.
”Ajattelen, ettei kukaan tarvitse magnesiumia kiipeilyyn”, hän yllättää. ”Itse lopetin sen käytön 10 vuotta sitten, koska käteni olivat koko ajan kuivat ja täynnä kipeitä haavoja. Eikä se ole ympäristöllekään hyväksi.”
Kiipeilyn suosio ja sisäkiipeilykeskusten määrä on ollut kovassa kasvussa 2000-luvulla. Kiipeilyn valinta olympialajiksi Tokioon vuonna 2021 kasvatti suosiota entisestään. Osa sisäkiipeilijöistä siirtyy harrastamaan lajia myös ulos – ja kasvanut ulkokiipeilijöiden määrä on paikoin herättänyt myös huolta. Huolenaiheet ovat pitkälti samoja kuin turismissa tai muussa ulkona tapahtuvassa urheilussa, mukaan lukien eroosio, kallion kuluminen ja roskaaminen. Esille on noussut myös huoli mankan vaikutuksista herkkään kallioluontoon.
”Mankka on näkyvä asia, ja suosituilla kiipeilypaikoilla jäljet erottuvat selvästi kalliosta. Mutta jos puhutaan yleisesti kiipeilyn ongelmista, en pidä mankkaa kovin vakavana asiana verrattuna lieveilmiöihin. Enkä usko, että sillä on laajaa vaikutusta kallion ekosysteemiin”, pohtii Kalymnoksella asuva kiipeilijä Pasi Sjöman.
Aihetta on tutkittu vain vähän. Tuoreessa, vuonna 2020 julkaistussa tutkimuksessa kävi ilmi, että mankka vaikutti kielteisesti neljän tutkituilla kallioilla kasvavan saniaislajin ja neljän sammallajin itämiseen sekä selviytymiseen – ja seinän puhdistamisen jälkeenkin mankan kemialliset jäljet muuttivat kalliopinnan pH-tasapainoa. Kalymnoksella puolisoineen asuva kiipeilijä Anna Sjöman muistuttaa, että kiipeilyreiteillä mankkaa käytetään vain pienessä osassa kalliota, pääasiassa käsiotteiden kohdalla. Kiipeilyn etiikkaan myös kuuluu maltillinen mankan käyttö, ja ylimääräinen magnesium ohjeistetaan harjaamaan pois.
”Ei mankkaa tietenkään kannata tuhlata. Olisi myös hyvä, jos sille keksittäisiin tulevaisuudessa jokin parempi vaihtoehto, eikä kiipeilijöiden tarvitsisi käyttää kaivoksista louhittavaa magnesiumia”, Sjöman pohtii.
Suomen Kiipeilyliiton edustaja Sampsa Jyrkynen sanoo törmänneensä maailmalla vain mankan visuaalisiin vaikutuksiin, eikä vakiintuneilla kiipeilypaikoilla ole näkynyt poikkeavia muutoksia kasveissa. Enemmän hän on havainnut normaalia turismivaikutusta, kuten roskia ja polkujen kulumaa – mutta niitäkin vähän. Pohjimmiltaan magnesiumkarbonaatti on happamuuden- ja paakkuuntumisenestoaine, jota käytetään myös lääkkeissä ja elintarvikkeissa (E504) sekä lannoitteena.
”Kun huomioidaan, että samaa tuotetta käytetään myös pelloilla käytettävissä lannoitteissa, tuskin se ainakaan heikentää kasvuolosuhteita. Verrattuna lannoitekäyttöön kiipeilijöiden käsistä siirtyvä magnesiumin määrä lienee melko vähäistä. Ei sinne pussiin edes mahdu kuin muutama gramma.”
Visuaalisen haitan vähentämiseksi on kehitetty eri värisiä mankkoja. USA:ssa Utahin osavaltiossa sijaitseva Archesin kansallispuisto sallii vain kallioseinämän väriin sopivan mankan. Joissakin kohteissa, kuten Coloradossa Jumalten puutarhassa (Garden of the Gods) ”magnesiumgraffitit” ovat herättäneet niin paljon polemiikkia, että mankan käyttö on kielletty kokonaan. Yksi vaihtoehto on pärjätä ilman. Se on Montmoryn ratkaisu – muttei missään mielessä valtavirtaa. Monilla käsien hikoilu vaikeuttaa kiipeilemistä, ja käsien lipeäminen voi olla vaarallista. Kallioiden kivilajitkin vaihtelevat, ja joskus mankka on enemmän tarpeen.
”Suomen graniittikallioilla, joilla kiivetään joskus jopa vain luottokortin paksuisilla listoilla ja sade huuhtelee vanhat magnesiumjämät pois, kiipeily olisi paljon vaikeampaa ilman mankkaa”, Anna Sjöman vertaa.
Kiipeilyturismista on tullut Kalymnoksen talouden selkäranka. Samalla se on lisännyt keskustelua lajin ympäristövaikutuksista
”Täällä on linnunpesä!”
Toimittajan ääni kantautuu varmistajana toimivan Montmoryn korviin.
”Se on ihan mahdollista”, hän kuittaa takaisin.
Kalymnoksen kallioluonnon kasvusto osoittautuu kiipeillessä yllättävän eläväksi: on eläimiä ja kasveja, joita ei tavata missään muualla. Montmoryn mielestä lajien suojelu on myös kiipeilijöiden tehtävä.
”Meidän pitää toimia viisaasti ja vastuullisesti, ja ottaa vastuu sekä itsestämme että luonnosta. Mutta emme ole täydellisiä. Pultteja on pakko asentaa kallioon, ja puskia täytyy joskus repiä irti reittien tieltä.”
Kiipeilyturismista on tullut Kalymnoksen talouden selkäranka. Samalla se on lisännyt keskustelua lajin ympäristövaikutuksista. Positiivisena vaikutuksena Sjömanit ovat havainneet kasvaneen halun huolehtia ympäristöstä: saarella on järjestetty roskienkeruuta, on perustettu vegaaniravintoloita ja moni on vaihtanut skootterin pyörään. Kiipeilijät jakavat keskenään tietoja niin linnunpesähavainnoista kuin epäasiallisesta toiminnasta. Reittejä pultataan ja uudelleen pultataan opaskirjojen tuotoilla, ja kiipeilijöiden lahjoituksilla.
Toki kaikki on suhteellista.
”Jos kiipeilyturismia verrataan vaikka sienestykseen lähimetsässä, ympäristövaikutukset ovat suuremmat. Mutta omassa verrokkiryhmässään – lajina, jota varten rakennetaan sisäfasiliteetteja, matkustetaan ja käytetään välineitä – kiipeily ei ainakaan ole sieltä pahimmasta päästä”, Sjömanit toteavat.
Kiipeilykärpänen taisi puraista myös toimittajaa. Ulkokiipeily osoittautui kiehtovaksi lajiksi, joka ei vaadi suurta tavaramäärää ja joka tapahtuu omin lihasvoimin. Parhaimmillaan se myös vahvistaa luontoyhteyttä.
”Toivon, että kiipeilyn suosion kasvu lisää ympäristötietoista ajattelua, kun yhä useammat näkevät kallioluonnon kauneuden ja oppivat pitämään siitä huolta”, Montmory summaa.
Lähteitä:
Ulkokiipeilyn etiketti – miten kiipeillä kestävästi?
- Ole kartalla: tutustu kohteen erityispiirteisiin etukäteen.
- Tarkista access-tiedotteet, eli kiipeilykiellot ja rajoitukset.
- Muista roskaton retkeily: älä roskaa, toimi hyvänä esimerkkinä muille, kerää muidenkin roskia.
- Älä jätä luontoon vessapaperia tai kosteuspyyhkeitä (yleisin roskaongelmia kiipeilykohteissa).
- Valitse kulkureitit vastuullisesti: käytä polkuja, kierrä pellot, hanki luvat reittien tekemiseen.
- Vältä jättämästä turhia ja liiallisia mankkajälkiä kallioseinämään.
- Pidä kiipeilykenkien pohjat puhtaana: ote on parempi ja eroosiovaikutus vähäisempi.
- Käyttäydy vastuullisesti kanssakiipeilijöitä ja paikallisia ihmisiä kohtaan.
- Huomioi oma toimintasi ja kulutuksesi kohteessa. Esim. Millainen on alueen jätehuolto?
- Osallistu mahdollisuuksien mukaan paikalliseen toimintaan, kuten rantojen tai kallioiden siivoamiseen.
- Miten matkustat? Onko lentäminen ainoa vaihtoehto? Voisitko tehdä kerralla pidemmän reissun?
- Vaatetus ja varusteet: hanki kestäviä, laadukkaita varusteita. Kierrätä ja korjaa!
- Pysäköi oikein.
- Älä möykkää!
Lähteet: Anna ja Pasi Sjöman & Simon Montmory & Suomen Kiipeilyliitto ry
Kiipeily ja kiipeilylajit
- Kiipeilyä voi harrastaa sekä sisätiloissa kiipeilyseinillä- ja halleissa, että ulkona luonnossa.
- Suomessa ulkokiipeilylajeja ovat boulderointi ja köysikiipeily kuivaan aikaan, jääkiipeily talvella.
- Sisäkiipeilyyn rakennettuja kiipeilyseiniä ja -halleja löytyy nykyisin ympäri Suomea.
- Seurojen ylläpitämät seinät on yleensä tarkoitettu boulderointiin, ja tarkoitettu seuran jäsenille.
- Kaupallisia halleja on tarjolla sekä boulder- että köysikiipeilyyn.
- Turvallisin tapa aloittaa laji on osallistua kiipeilyseuran tai kiipeilyhallin järjestämälle alkeiskurssille.
- Luonnossa kiipeilevän tulee noudattaa hyviä, vastuullisia käytäntöjä sekä kiipeilykohteen erityisohjeita.
Lähde: Suomen Kiipeilyliitto ry / climbing.fi
