Tieteen ja tekniikan alalla ero pohjoisen ja köyhän etelän välillä on räikeä. Siitä huolimatta kovissa olosuhteissa ja resurssien puutteessa syntyy yllättäviä keksintöjä ja pätevää tiedettä.

”Meidät kehitysyhteistyöntekijät lähetettiin opettamaan perulaisille maanviljelijöille moderneja länsimaisia menetelmiä, koska niiden oletettiin olevan parempia kuin paikallisten omat.Yhdessäkään länsimaisessa laboratoriossa ei kuitenkaan tiedetä, miten perunaa tulisi viljellä 4000 metrin korkeudessa”, kertoo ranskalainen agronomi François Greslou, joka työskenteli 20 vuotta Perussa.

”Meille maa on tuotantoväline. Heille se on jumalolento, jota tulee kunnioittaa. Pelkän viljelymenetelmän kautta olimme viemässä omaa maailmankuvaamme. Kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi, että itse asiassa meillä olisi opittavaa Andien viljelijöiltä. He jos ketkä tietävät, mitä on kestävä kehitys. He ovat viljelleet samoilla menetelmillä luontoa tuhoamatta vuosisatojen ajan”, Greslou tiivistää Perun vuosiensa kokemuksen.

Perun vuosiensa aikana Greslou kyseenalaisti perinteisiä kehitysyhteistyön menetelmiä. Nyt hän asuu Ranskassa ja hoitaa vapaa-ajallaan ranskalaisen Réseau Réciprocité des Relations Nord-Sud -järjestön koordinaattorin tehtäviä. Vuonna 1993 perustettu ranskalainen järjestö pyrkii edistämään tasa-arvoista yhteistyötä pohjoisen ja etelän välillä.

Keskoskaapeista kenguruhoitoon

Greslou ei ole kokemuksineen yksin ja tehokkaista etelän menetelmistä ovat ottaneet oppia monet muutkin eri alueiden ammattilaiset. Ranskalainen lastenlääkäri Pierre Baldé on vuodesta 1995 lähtien soveltanut pariisilaisessa synnytysairaalassa Kolumbiassa kehiteltyä keskosten kenguruhoitomenetelmää.

Keskoskaapit Kolumbiassa ovat äärimmäisen kalliita, joten bogotalaiset lastenlääkärit keksivät tilalle vaihtoehtoisen ratkaisun: vastasyntynyt asetetaan äidin vatsalle, iho ihoa vasten. Äiti kantaa lastaan lycra-vyön avulla yötä päivää ja nukkuu puoli-istuvassa asennossa. Tulokset ovat varsin vakuuttavia: kuolleisuus pienenee ja lapsen kehitys vauhdittuu. ”Etelän lääkärit tekevät ihmeitä niillä vähillä välineillä, mitä heillä on käytössään”, Baldé sanoo.

Ranskassa on varaa keskoskaappeihin, mutta menetelmän muut edut vakuuttivat Pierre Baldén: ”Lapsen ja äidin välisen suhteen kannalta syntymää seuraavat päivät ovat hyvin tärkeitä. Kenguruhoidossa vastasyntynyttä ei eroteta äidistään. Halutessaan myös isä voi kantaa lasta.”

Ranskassa kaikkia keskosia ei kuitenkaan voida hoitaa samalla tavalla. ”Vastasyntyneen on painettava vähintään kaksi kiloa ja synnytyksen on tapahduttava aikaisintaan 35. raskausviikolla. Äidit kantavat lasta vain päivisin”, Baldé kertoo.

François Gresloun mielestä menetelmien soveltaminen onkin aina tarpeen, sillä olosuhteet vaihtelevat maasta toiseen.

”Jos joku asia toimii tietyssä kontekstissa, se ei tarkoita, että se toimii kaikkialla. Kehitysavussa on pitkään yritetty istuttaa länsimaisia menetelmiä sellaisenaan, mutta lopputulos on harvoin onnistunut.”

Vanhat ja viisaat

Kun togolaissyntyinen Kofi Yamgnane valittiin bretagnelaisen pikkukylän kunnanjohtajaksi, miehen Togossa asuvat vanhemmat kauhistuivat.

”Sinä olet aivan liian nuori johtamaan kokonaista kylää!”, he huudahtivat. Suvun vaatimuksesta Yamgnane kääntyi Saint-Coulitz’n kylän eläkeläisten puoleen ja pyysi heitä valitsemaan paristaan yhdeksän edustajaa, jotka muodostaisivat ”viisaiden neuvoston” ja avustaisivat kunnanjohtajaa päätöksenteossa.

Ajatus ei heti purrut. ”Euroopassa iäkkäille ihmisille uskotellaan, että heidän aikansa on ohi. Afrikassa taas vanhuutta kunnioitetaan, sillä se on kokemuksen ja viisauden merkki”, kertoo Yamgnane, jonka epäiltiin ensin siirtävän kaiken vallan vanhuksille. Kuudessa vuodessa kyläläiset kuitenkin vakuuttuivat. Nykyisin kaikki voivat äänestää viisaiden vaaleissa.

Toisin kuin Afrikassa, ranskalaisessa viisaiden neuvostossa on myös naisia. Edustajilla on neuvoa-antava rooli, joka ulottuu kunnan kaikkiin asioihin. Päätösvalta kuuluu kuitenkin kunnanvaltuustolle.

”Neljänsadan asukkaan kylässä, jossa 25 prosenttia väestöstä on yli 60-vuotiaita, neuvosto on helpottanut asioiden käsittelyä. Kunnallisvaltuutetut ovat usein ”viisaiden” lapsia tai lapsenlapsia. Asioista keskustellaan kodeissa, ja kun ne tulevat kunnallisvaltuuston käsittelyyn, päätökset syntyvät helpommin ja demokraattisemmin”, kertoo Kofi Yamgnane.

Nykyisin viisaiden neuvostoja löytyy jo 72 ranskalaisesta kaupungista, joiden asukasluvut vaihtelevat 400 ja 100 000:n välillä. Kukin kunta on soveltanut mallia tarpeidensa mukaan. Kesällä Yamgnane on lähdössä vierailulle Senegalin pääkaupunkiin Dakariin, jonka kaupunginjohtaja kiinnostui perinteisen afrikkalaisen menetelmän ranskalaisesta versiosta.

Teatterilla parempaan maailmaan

Uudet ajatukset matkustavat parhaiten yksittäisten ihmisten mukana. Kun brasilialainen teatteriohjaaja Augusto Boal joutui 70-luvulla pakenemaan kotimaastaan Eurooppaan, hän toi mukanaan kehittelemänsä forum-teatterin. Diktatuurin alla eläneelle Boalille teatteri on ennenkaikkea valtava voimavara, jolla voidaan muuttaa maailmaa.

Forum-teatterin esitys jakautuu kahteen osaan. Ensin ammattinäyttelijät esittävät kohtauksen, joka koskettaa katsojien elämää. Tauon jälkeen sama kohtaus esitetään uudelleen, mutta tällä kertaa katsojat voivat osallistua ja puuttua esityksen kulkuun. Tapahtumia kontrolloi tuomari, joka voi tarvittaessa pysäyttää esityksen. Pariisissa Boalin menetelmiä soveltaa Le Théâtre de l’Opprimé, Sorretun teatteri.

”Näyttelijöiden kannalta menetelmä on haastava. Heidän on pystyttävä sisäistämään roolinsa perinpohjin, sillä heiltä vaaditaan valtavaa improvisointikykyä”, kertoo teatterinjohtaja Rui Frati.

Esitysten aiheet vaihtelevat kouluväkivallasta ja huumeista aborttiin ja aidsiin. Ehdotukset aiheista tulevat usein järjestömaailmasta ja kuntien nuorisotoimistoilta. Frati näyttelijöineen on työskennellyt myös pitkäaikaistyöttömien ja syrjäytyneiden nuorten kanssa.

Pariisin Sorretun teatteri on järjestänyt myös perinteisempiä esityksiä, kuten Michel Foucault’n ”Tarkkailla ja rankaista”-tekstin pohjalta työstetyn näytelmän sekä ”Varjossa”-resitaalin, joka kokoaa kapinallisten ja vastarintaliikkeiden lauluja eri puolilta maailmaa. Yhteistyötä tehdään populaariteatteriin erikoistuneiden ryhmien kanssa Intiassa ja Burkina Fasossa sekä useissa Euroopan maissa. Yhteys Brasiliaan säilyy elävänä Augusto Boalin vuosittaisten vierailujen kautta.

Kohtaamisia ruokapakettien sijaan

François Greslou on vakuuttunut siitä, että kehitysapu pitäisi sunnata ennen kaikkea kohtaamisten rahoittamiseen. Ruohonjuuritaso ei kuitenkaan aina kiinnosta virallisia tahoja.

”Järjestettyämme ranskalaisten maanviljelijöiden matkan Andeille toivoimme vastavierailua. Mutta yksikään virallinen taho ei katsonut tarpeelliseksi rahoittaa luku- ja kirjoitustaidottomien perulaisten maanviljelijöiden matkaa.”

Greslou uskoo silti asiaansa: ”Maailman mahtavat kykenevät kohtaamaan, mikseivät myös muut? Vaihtoehtoisten kokeilujen ja aloitteiden verkostoituminen on ainoa mahdollisuus taistella globalisaatiota vastaan.”

TAINA TERVONEN