The Rough Guide to Flamenco
Rough Guides/World Music Network
Flamencomuusikko Diego Carrasco on sanonut, että flamencossa menneisyys on nykyhetkessä ja tulevaisuus puhtaana. Lausunto on hiukan kryptinen, mutta kun nyky-flamenco, flamenco actual, soi, luonnehdinnan ymmärtää oitis. Pohjalla on perinteinen Andalusian romanien laulu, soitto ja tanssi, mutta sen päälle on kerrostunut jos jonkinlaista vaikutetta. Se taas sinänsä on ihan perinteenmukaista: vanhakin flamenco on aina ollut monien elementtien sekoitus.
Kokoelma esittelee nykyistä flamencoa, joka on jo aika kaukana lähtökohdistaan. Ilmaisun muodot ovat hurjasti moninaistuneet, eikä esimerkiksi studiotekniikan mahdollisuuksien hyödyntäminen ole mitenkään harvinaista. Studiotyöskentelyllä saattaa olla jotain tekemistä senkin kanssa, että kaikkia esityksiä leimaa hienostuneisuus ja nyanssien runsaus. Mikä ei tarkoita sitä, että näistäkään flamencoista puuttuisi voimaa.
Erinomaisen valikoiman äärellä voi ohimennen miettiä, mikä on se flamencon sydän, jonka sykkeen tunnistaa oli sen ympärillä vaikka mitä. Innoittajana voisi kuunnella Diego Carrascon José Monge Cruz -kappaletta. Se alkaa rytmikkäästi murisevilla sähkökitaroilla, joihin liittyvät ensin kimmoisat rummut, sitten iskevästi tuuttaavat puhaltimet, ja vasta laulun alkaessa mielleyhtymät alkavat etsiytyä oikeaan ilmansuuntaan.
Tai sitten voisi hämmästellä pianisti Sergio Monroyn Mozamoa. Se puolestaan alkaa kamarijazzillisella pianosoololla, ja jazzin sävy säilyy myös laulun, viulujen ja kitaran taiturillisessa kuvioinnissa pianon kanssa.
Mukana on myös hieman perinteisempiä, tai perinnettä varovaisemmin uudistavia taiteilijoita, kuten kitaristit Tomatito ja Pepe Habichuela sekä syvän laulun mestari Enrique Morente. Kokonaisuus on vaihtelevuudessaankin nautittavan tasapainoinen ja kappaleet mietityssä järjestyksessä.
Think Global: Bellydance
Oxfam/World Music Network
Ei tarvitse olla itämaisen tanssin – vatsatanssiksikin kutsutun – harrastaja voidakseen nauttia tästä kokoelmasta. Kappaleet on enimmäkseen haettu tanssin syntysijoilta: Egyptistä, Syyriasta, Turkista ja Israelista. Vaikka kokonaisuus on melko vaihteleva, yksi piirre esityksiä yhdistää. Ne ovat tietenkin hyvin tanssillisia, oli äänessä monikymmenhenkinen, uhkean ylellisesti soiva orkesteri tai pienempi kokoonpano. Ikään kuin pääosassa on syyrialaista musiikkiperinnettä hengissä pitävä Salatin El Tarab Orchestra, jolta on mukana kolme kappaletta. Länsimaissakin tunnettuja ovat muun muassa Hossam Ramzy ja Omar Faruk Tekbilek, jotka ovat tehneet yhteistyötä pop- ja jazz-muusikoiden kanssa.
The Rough Guide to Salsa
Rough Guides/World Music Network
Salsa alkaa olla siinä määrin levinnyttä musiikkia, että siitä suunnasta vain harvoin tulee mitään todella uutta. Yllätyksiä ei tarjoa myöskään tämä kokoelma, jonka taiteilijat ovat kotoisin muun muassa Kuubasta, Nicaraguasta, Kolumbiasta, Kongosta ja USA:sta. Kokonaisuus on silti mukava, sillä se on rakennettu dramaturgisella ajatuksella – tällainen voisi olla illan kulku salsa-klubilla.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2007