Kasvoin lapsuuteni ulkomailla ja opin kunnioittamaan konfliktia. Näin Neuvostoliiton romahtavan laskien tankkeja parvekkeelta ja Jerusalemissa arabipojat heittivät minua lumipalloilla, joissa oli kiviä sisällä. Konflikti kertoi aina muutoksesta.
Suomeen muutto varhaisteininä oli musertava kokemus. Kaikki oli yhtäkkiä byrokraattista ja väritöntä. Lapset eivät pelanneet pihalla jalkapalloa. Kadulla eivät tuoksuneet kojujen appelsiinit eivätkä leipomoiden tuoreet leivät. Mikään ei ollut yllätyksellistä. Bussit tulivat ajallaan ja lomakkeita opeteltiin täyttämään jo yläasteella.
Sain tarpeekseni ja karkasin toisaalle. Argentiinassa taloudellinen kriisi oli vasta tuloillaan, mutta uusliberalismin nousu näkyi: palvelut oli yksityistetty ja valtion maat myyty.
Tutustuin paikallisiin vasemmistolaisiin aktivisteihin. He olivat istuneet vankiloissa sotilasjuntan aikana, eivätkä pelänneet mitään. He sanoivat: Sinun on palattava Eurooppaan ja käännettävä pallon suunta sieltä käsin. Täällä ei ole enää mitään, valtion kouluissa ei ole edes ikkunoita.
Minä palasin pohjoiseen enkä tiennyt mitä tehdä. Maailman konfliktit eivät näkyneet Helsingin kaduilla. Opin pian ymmärtämään miksi.
Maahanmuuttajia ei päästetty rajojen läpi ja poliittisessa keskustelussa eroteltiin huolella ”meidät” ja ”muut”. Jopa kansalaisaktivistit olivat rakastuneet keskustelevaan kansalaisyhteiskuntaan, joka huolehtivaisesti halasi kuoliaaksi radikaalin vaatimuksen esittäjän. Vain harvat uskalsivat vastustaa säilöönottokeskuksen vankilanomaisia käytäntöjä. Vielä harvemmat piilottelivat laittomia maahanmuuttajia tai auttoivat heitä rajojen yli.
Suomalainen ylenmääräinen taloudellinen hyvinvointi on oikeudenmukaisuuden kannalta huonosti perusteltavissa. Ehkä olisi vihdoin vaatimusten ja konfliktin aika myös suomalaisten etupihalla?
Sri Lankasta Britanniaan sisällissotaa paennut tamilisissin tytär, musiikkimaailman tähtiartisti M.I.A, Mathangi ”Maya” Arulpragasam julistaa kappaleessaan Paper Planes kolmannen maailman demokratian vaatimusta. Hän puhuu rikollisen ylpeydellä viisumeiden väärentämisestä ja poseeraa musiikkivideossa maahanmuuttajien myyntikojujen edessä. Kappaleen iskulauseena toimii: ”All I wanna do is – bang bang bang bang – take your money!”
Poliittista viestiä – ja toiminnan avausta – ei voisi paremmin muotoilla: hyvästit protestanttiselle työetiikalle ja nöyryyttämisen maahanmuuttopolitiikalle – rajat auki ja rahat niille joille ne kuuluu!
Akuliina Saarikoski on oikeustieteen opiskelija ja suoran toiminnan aktivisti, joka rakastaa direktiivejä.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2008