L impopo-joki näyttää lokakuun viimeisenä päivänä rauhalliselta. Se soljuu hiljalleen metallisen sillan ali.
Maisema joen takana on kuin valtava, mustalle mullalle kynnetty pannukakku. Tasangolla ei näy yhtään kiinnekohtaa, joka auttaisi hahmottamaan mittasuhteita.
Kahdensadan kilometrin matkalla pääkaupungista Maputosta ei tienvarren pelloilla ole näkynyt ensimmäistäkään kuokkaa suurempaa työkalua. Täällä puolestaan loputtoman pitkät suorat linjat kertovat järeämmistä koneista.
Tasangosta on takana silmämääräisesti arvioituna reilusti yli puolet kun älyämme mitata sen leveyttä auton matkamittarista. Peltoa jatkuu vielä 4,5 kilometriä. Keltaiset, ensin hyönteisiltä näyttäneet pilkut mustassa mullassa kasvavat kaivinkoneiksi. Ne kaivavat tulvatasangolle kanavia.
Tasangon pohjoislaidalla koko Mosambikin halkova valtatie nousee Xai Xain kaupunkiin, etelässä Chicumbanen kylään.
Kylän laitamilla Evelina Afonso Nhambongo noukkii lapsenlapsensa Marlenen kanssa koriin cacanaa, pientä kitkeränmakuista lehteä. Siitä tehdään illallinen.
Aiemmin perheen ruokkiminen kävi helpommin. Nhambongo viljeli hehtaarin suuruista palstaansa alhaalla tulvatasangolla. Hän kasvatti maissia, papuja, vihanneksia ja bataattia.
Kuuden lapsen äiti ja moninkertainen isoäiti ei osaa puhua maan virallista kieltä portugalia. Portugalintaidottomuus tarkoittaa käytännössä myös lukutaidottomuutta. Ja lukutaidottoman maailma on täynnä yllätyksiä.
Yksi niistä yllätyksistä käveli Nhambongon peltotilkulle aiemmin tänä vuonna.
”Meidät ajettiin pois”, huokaa Nhambongo.
Nyt palstan halki on kaivettu kanava, eikä pienviljelijöillä ole enää tasangolle asiaa. Sen hallintaoikeus on kiinalaisyrityksellä nimeltä Wambao Agriculture.
Sopimus kiinaksi
Kiinalaisyrityksellä on suuret suunnitelmat jokivarren hedelmällisen maan varalle. Se on saanut Mosambikin valtiolta luvan 20 000 hehtaarin viljelyksille. Vertailun vuoksi: Suomen suurimpia peltoja viljelee energiayhtiö Vapon tytäryhtiö Suo, ja niillä on kokoa 6000 hehtaaria. Seuraavaksi suurimmat tilat jäävät tuhannen hehtaarin paikkeille.
Pari viikkoa myöhemmin Limpopon pelloilla vierailee Mosambikin presidentti Armando Guebuza. Vierailun uutisoinnin myötä maan lehdissä on vihdoin tietoa kiinalaisinvestoinnista: arvio tulevasta arvosta 250 miljoonaa dollaria, traktoreita on 56 ja kanavia kaivettu jo 240 kilometriä.
Mutta lokakuun viimeisenä päivänä paikalliset eivät vielä tiedä hankkeesta juuri mitään.
”Kukaan ei ole nähnyt sopimuksia. Ne ovat kuulemma vain kiinaksi”, sanoo Moises Nhantumbo. Hän on mukana Fongassa, paikallisten kansalaisjärjestöjen foorumissa, joka seuraa sekä viranomaisten toimia että yhteiskunnan kehitystä.
Niin Xai Xain kaupungin kaduilla kuin Chicumbanen kylänraitillakin tiedetään kertoa enemmän. Yhtä mieltä ollaan siitä, että näiden maiden isäntä, dono, on Mosambikin edellisen presidentin veli Enrique Chissano. Ja että hankkeessa on mukana toinenkin mosambikilainen silmäätekevä, entisen sotasankarin poika.
Katuparlamentissa jupistaan: ”Kuinka ihmeessä presidentin veli sai kaikki nämä maat?”
Ohituskaista investoinneille
”Ei tilanne laiton ole”, toteaa Suomen suurlähettiläs Matti Kääriäinen. ”Eri asia on sitten, onko se moraalisesti oikein.”
Isoille ulkomaisille investoinneille on Mosambikissa tarvetta, ja siksi niille on oma ohituskaistansa.
Mosambikilaisen pellon omistussuhteiden selvittelyssä pitää vetää esiin historiakortti, sillä maa itsenäistyi Portugalin siirtomaavallasta vasta 37 vuotta sitten. Alkoi sisällissota, pitkä ja julma. Rauha solmittiin vasta 1992.
Sodan osapuolet – vapautusrintama Frelimo ja sissiliike Renamo – muuntautuivat poliittisiksi puolueiksi. Vaikka molemmilla on ollut jatkuvasti edustus parlamentissa, Frelimo pystyy enemmistöasemansa avulla käytännössä yksin päättämään maan asioista.
Portugalin vallan aikaan hedelmällisimmät maat olivat siirtomaaisäntien omaisuutta. Nyt niistä ovat kiinnostuneet ulkomaiset sijoittajat. Ja varsin usein ulkomaisten sijoittajien paikallinen yhteistyökumppani kuuluu Frelimon sisäpiiriin.
Kun Mosambikin nykyisin voimassa oleva maalaki hyväksyttiin vuonna 1997, se sai paljon kehuja varsinkin pienviljelijöiden aseman parantamisesta. Lain mukaan kaiken maan omistaa valtio, ja yksityiset ihmiset, yhteisöt ja yritykset voivat saada maahan vain käyttöoikeuden. Enimmillään 50 vuodeksi kerrallaan.
1990-luvulla ulkomaiset jätti-investoinnit ja kasvava maan kysyntä tuntuivat utopialta. Siksi investointeja koskevat lainkohdat jäivät ensi alkuun vähemmälle huomiolle.
Koska maata ei voi omistaa, valtio voi päättää siirtää maan käyttöoikeuden toiselle henkilölle. Niin on mahdollista tehdä varsinkin, jos uuden isännän myötä on luvassa merkittäviä investointeja. Ja kiinalaisten mukana yleensä on.
Maata aiemmin käyttäneille on luvassa kohtuullinen korvaus. Mutta vaihtoehtoja on tasan yksi: alta on lähdettävä. Periaate on vähän sama kuin Suomen kaivoslaissa.
Bataatti jäi peltoon
Valkoiset kumpupilvet täplittävät sinistä taivasta. Kun aurinko on pilvessä, maiseman värit ovat kuin Suomesta heinäkuussa: vihreän eri sävyjä, hiekkatien ruskeaa, tummaa multaa.
Kun aurinko tulee esiin, katoaa mielikuva Suomen kesästä. Valo on kovaa ja läpitunkevan kirkasta. Eteläinen Mosambik on vehreää ja hedelmällistä. Kuivaa on vain Suomen kesän ajan, kun Mosambikissa ilma viilenee eteläisen pallonpuoliskon talveen.
Cacanaa noukkimassa ollut Evelina Afonso Nhambongo kertoo elämästään vähän enemmän. Hän ei ole ihan varma iästään, mutta lähihistorian tapahtumia kertaamalla päädymme siihen, että hän on jotakuinkin 50-vuotias. Perhettä asuu samassa pihapiirissä 17 henkeä: aviomies, poikia, miniöitä, lapsenlapsia.
Alhaalla tasangolla ollut peltotilkku oli perheen taloudelle tärkeä. Muheva maa takasi monta satoa vuodessa, ja tuotteita riitti myös myyntiin.
Nhambongo on perustanut itselleen uuden palstan mäenrinteen kuivempaan maahan. Pienemmän, ja selvästi vähemmän mieluisan. ”Voi olla, että vievät tämänkin.”
Isabel Zavala nousee mäkeä ylös. Myös hänen perheellään oli tulvatasangolla neljä palstaa, yhteensä kahden hehtaarin verran maata.
Siemenet oli juuri saatu maahan, kun tuli tieto, että palstalta pitää lähteä. ”Edes bataattia ei saatu korjata.”
Tieto peltojen uudesta isännästä tuli vasta samana päivänä kaivinkoneiden kanssa. Aamulla pelloille tullut ryhmä kertoi, että pellot kuuluivat nyt kiinalaisille.
Naiset eivät ole varmoja, keitä lähtökäskyn antajat olivat. ”Xai Xaista he tulivat.”
Naisille lupailtiin uusia palstoja, jostain muualta, mutta toistaiseksi niitä ei ole kuulunut. Molemmat ovat tehneet – ilmeisesti omin luvin – pienet palstat tänne mäenrinteeseen.
”Perheen ruokkiminen on nyt suurta kärsimystä”, Zavala kertoo. ”Aamulla emme tiedä, mitä illalla syömme.”
Valtiovallan asialla
Parin sadan metrin päässä on pieni virasto. Paikallinen hallintovirkamies Nataniel Tembe lupautuu keskustelemaan vieraiden kanssa.
Vaikka Tembe istuu kylän hallinnossa korkeimmalla pallilla, palli sijaitsee maan keskushallinnon alimmalla tasolla. Temben ja pääkaupungissa Maputossa päätöksiä tekevien isokenkäisten välillä on monta tasoa esimiehiä.
Temben asema ei ole kadehdittava, ja monesti vaikuttaa siltä että kohtelias ja ystävällinen mies olisi tämän keskustelun sijaan mieluummin aivan muualla.
Tembe vahvistaa, että maan käyttöoikeus eli duat on edellisen presidentin veljellä. Ja että tämä kumppaneineen tekee yhteistyötä kiinalaisyrityksen kanssa. Suunnitelmat ovat suuria: jo tekeillä olevien kanavien yhteyteen rakennetaan tehokkaat kastelujärjestelmät. Sopimukseen kuuluu, että 10 prosenttia yhteisyrityksen pelloista on mosambikilaisten yrittäjien hallussa.
Voisivatko palstansa menettäneet siis jatkaa viljelyä tasangolla?
”En tiedä miten hankkeeseen mukaan pääsevät mosambikilaiset valitaan. Mutta kyllä mukana olijoilla pitää olla jonkun verran rahaa”, Tembe sanoo.
Köyhillä kyläläisillä ei taida olla pelloilleen asiaa, sillä myös mosambikilaisten osakkaiden pitää investoida maahan ja maksaa oma osansa kastelujärjestelmän rakentamisesta ja ylläpidosta.
”Kyllä täällä maata riittää. Kyläläiset saavat vielä korvaavat viljelypalstansa. Ja 600 mosambikilaista on jo töissä kiinalaisilla”, Tembe kertoo.
Tembe vakuuttaa myös, että muutoksista kerrottiin ajoissa.
”Kyläläiset tiesivät jo lupaa palstoille kysyessään, etteivät he voi viljellä tasangolla pysyvästi. Ennen vuotta 2000 kenelläkään ei ollut peltoja alhaalla.”
”Mitä minä oikein teen?”
Kun yrittää selvitellä, kuka tulvatasangon hedelmällistä maata on milloinkin viljellyt, vuosi 2000 on merkittävä. Sen muistavat kaikki. Pahin tulva miesmuistiin huuhteli mukanaan niin tasankoa halkovan tien, sillan kuin Xai Xain alakaupungin irtaimistonkin.
Kotitalonsa edustalla veljenpoikaansa sylissään keikutteleva Mariamo Juma Adamo muistaa vuoden hyvin. Nyt 29-vuotias viiden lapsen äiti muutti silloin pääkaupungista sukulaisten luo tänne Chicumbaneen. Adamon mukaan isovanhemmat viljelivät tasangolla perheen peltoja jo kauan ennen tulvia.
Muutenkin väite, ettei hedelmällistä tasankoa olisi käytetty viljelyyn ennen tulvia, tuntuu epäuskottavalta.
Vielä tämän vuoden alussa Adamon perheellä oli neljän hehtaarin verran viljelyksiä. Ei enää.
”Minulla ei ole enää palstaa eikä töitä. Mitä minä oikein teen? Mistä me saamme ruokaa?” Adamo kysyy.
Nainen kertoo käyneensä moneen otteeseen kysymässä kiinalaisilta töitä, tuloksetta. Naapurustosta vain yksi mies on kuulemma päässyt kiinalaisille töihin.
Vaikka Mosambikin maaseutu on köyhää, maa on viljavaa ja sitä riittää. Siksi äärimmäinen köyhyys ei täällä ole aivan yhtä toivotonta kuin monessa muussa paikassa. Chicumbanen kylässäkin perheiden talouden selkärangan ovat muodostaneet pelloillaan kumarassa kuokkivat naiset.
Yksittäisen perheen tilanne kiristyy kuitenkin nopeasti, jos pelto menetetään. Ruoka pitää ostaa, tarvitaan rahaa. Ja siitä täällä on pula. Nyt perheissä ollaan satunnaistöissä käyvien miesten tienestien varassa.
Vasta alkua
Tien toisella puolella on vastassa universaali näky: kenttä, pallo ja poikia. Peli ei häiriinny, vaikka kylätietä ohi jyrisevä kuorma-autoletka nostaa hiekkaa pölynä ilmaan. Autot ovat tulossa reilun kilometrin päässä sijaitsevalta kiinalaisten alueelta.
Piikkilangalla kuorrutettu muuri jatkuu satoja metrejä. Avoimesta portista näkee vilauksen alueesta: varastorakennuksia, työkoneita ja pinokaupalla rakennusmateriaaleja. Pari mosambikilaisen näköistä haalarimiestä kulkee saappaissa pihan halki.
Portin ulkopuolella, ison puun varjossa odottaa toiveikkaiden pienyrittäjien armeija. Tarjolla on ruokaa, juomaa, kankaita, varvastossuja…
Jatkamme autolla eteenpäin, kunnes hiekkatie muuttuu kärrytieksi. Kun kärrytien kantokyky alkaa epäilyttää, pysähdymme katsomaan maisemaa.
Se on mykistävä. Vasta näiltä jalansijoilta alkaa hankkeen koko hahmottua.
Mäeltä näkee, miten joki ja sitä ympäröivät pellot kaartuvat jättiläismäiseksi maisemaksi. Se muistuttaa meren aavaa.
Auton matkamittarin mukaan olemme ajaneet tulvatasangon laitaa valtatieltä lähdettyämme reilut kolme kilometriä. Vanha, jäntevä mies ilmestyy polkua pitkin kantaen päänsä päällä kuorittua bambunrunkoa.
Jatkuvatko nuo pellot kauaskin?
”Jatkuvat ne. Ette ole vielä lähelläkään puoliväliä.”
Lue myös:
Tieto jättihankkeista tiukassa