”Mä olen Ali Jahangiri. Mä olen kasvanut muslimiperheessä ja mulla on erittäin vakava alkoholiongelma. Tiedättekste, miten vaikeeta on olla kännissä ja terroristi samaan aikaan? Siit ei vaan tuu yhtään mitään. Ainut mitä mä voisin tehä, on pöllii Finnairin lentokoneen ja laulaa karaokee siel: Ja shata shalamaa ishkee thulthaa ja koko elämä räjähtäääää…Onko matkushtajat mukana? Thämä on Finnairin lenthokhone shuoraan Thampereen Nhäsinheulaan!”

Ali Jahangiri on stand up -koomikko ja juontaja. Yllä on ote hänen stand-up-esityksestään. Iso yleisö tuntee hänet myös Viidakon tähtöset -tosi-tv-ohjelman juontajana.

Hänellä on myös Abdirahim ”Husu” Husseinin kanssa yhteinen radio-ohjelma Ali ja Husu Yle Puheessa.

Vihapuhetta käsittelevän lähetyksen kaksikko aloittaa julistamalla vihaavansa toisiaan. Ohjelman vieraana on vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet, jota anonyymit vihaajat ovat nimitelleet kotkaksi. Husseinin mielestä Biaudet muistuttaa enemmän talitinttiä.

Kaksikko kannustaa kaikkia vihapuhujia soittamaan rohkeasti ohjelmaan ja purkamaan tunteensa. Vihapuhujiksi ilmoittautuvia soittaakin, mutta mielipiteet pysyvät asiallisina.

Eikö ohjelmaan tosiaan tule tuon ikävämpää palautetta?

”Tuleehan sitä. Mutta se on niin pieni osa, niin murto-osa elämää, että en jää sitä vatvomaan. Yritän päästä sen yli mahdollisimman pian ja toivon, että muutkin tekisivät niin.”

Jahangirin teflon-asenteeseen löytyy looginen selitys. Hän seisoo lähes joka ilta lavalla valokeilassa ja yrittää saada yleisön nauramaan. Se jos mikä opettaa kestämään kritiikkiä. ”Stand-upissa palaute tulee heti. Jos ihmiset ei naura, on vain pantava isompi vaihde päälle.”

Kuskina koomikoksi

Jahangiri istuu rentona nojatuolissa Yle Puheen kokoushuoneessa Pasilassa. On ensimmäinen perjantai kahdeksaan kuukauteen, jolloin hänellä on vapaa ilta. Kuukaudessa hän tekee yleensä 20–25 stand-up-keikkaa.

Koomikko nauhoittaa jokaisen esityksensä. Tälläkin hetkellä hänellä on puhelimessaan 300–400 keikkaa.

”Hyviä kuuntelen paljon, huonoja vielä enemmän.”

Kun Jahangiri kävi kauppakorkeakoulua Mikkelissä 2000-luvun alussa, yksi koulukavereista alkoi tehdä stand-up-komediaa. Jahangiri kiinnostui ja sai kaveriltaan vinkin soittaa Suomen Stand Up Clubille, alan suurimpaan tuotantoyhtiöön, jolla on myös kursseja koomikoksi mieliville.

”Soitin sinne maanantaina. Keskiviikkona olin keikalla.”

Siis esiintymässä lavalla.

Ja millaisella keikalla. Juontajana oli Ismo Leikola, pääesiintyjänä André Wickström ja lisäksi esiintyivät Krisse Salminen, Heli Sutela ja Ilari Johansson. Kaikki nykyisin Suomen stand-upin huippuja. Tuolloin, vuonna 2004, koko joukon keikalle pääsi kuudella eurolla.

Nykyisin pelkästään Leikolan keikasta joutuu pulittamaan yli kolme kymppiä.

Mutta miten Jahangiri oppi koomikoksi kahdessa päivässä?

”Olin aina ollut luokan pelle. Olin katsonut stand-upia paljon Youtubesta ja telkkarista. Mulla oli lavalla aikaa viisi minuuttia. Siihen mahtui just ne kolme, neljä juttua, jotka olin valmistellut.”

Jahangiri innostui vähitellen opintojensa ohessa koomikon urasta. Hän halusi nähdä paikkoja ja tutustua uusiin ihmisiin. Syksyllä 2006 hän päätti tosissaan hankkia esiintymiskokemusta. Sillä ”koomikko oppii vaan lavalla”.

”Soitin kaikille koomikoille ja ehdotin, et hei, mul on auto, voin tarjota kyydin illan keikalle, jos saan tulla esiintymään viideks minuutiks.”

Kyyti kelpasi ja niin opiskelija ajoi monta sataa kilometriä illassa – viiden minuutin tähden.

Smoothieita ja kulttuuriälyä

”Kun mä katon tänne, ni mä tajuun, et Suomessa on oikeesti holtitonta maahanmuuttoa. Kyllä, tossa istuu yks mun lisäks. Ja me ollaan molemmat tos vastapäises pitserias duunissa. Huom! Se, joka ei räjähtäny.”

Jahangiria jos ketä voi kutsua työtä pelkäämättömäksi suomalaiseksi.

Vuonna 2011 hän jätti työpaikkansa Jari Sarasvuon Trainer’s Housessa ja perusti yrityksen, jonka kautta hän pyörittää juontajan ja koomikon esiintymisiään.

Juontaja, tanssija ja muusikko Tino Singhin kanssa Jahangirilla on yritys, joka kouluttaa liikemaailmaa kulttuuriälyssä. Esimerkiksi lääkäreitä koulutetaan kohtaamaan terapiatilanteessa toisesta kulttuurista tuleva potilas.

Iranissa Jahangirillä on suomalaisen liikemiehen kanssa Oikotien tapainen nettikauppapaikka, jossa myydään autoja ja asuntoja.

Aamuisin hän käy Vantaan Jumbon K-citymarketissa puristamassa hedelmistä mehuja ja smoothieita myyntiin. Hedelmät ovat ilmaisia, koska kauppa heittäisi vielä tuoreet hedelmät muuten pois.

”En ehdi miettiä hirveästi asioita, enkä ehdi masentua.”

Ja kaiken tämän työn keskellä mies hoitaa tytärtään päivisin kotona mehukeikan ja stand up -keikan välissä.

Vaikka bisneksiä on laidasta laitaan, yksi asia yhdistää niistä monia: maahanmuuttajan identiteetti. Voisi ajatella, että se käy välillä vähän ikävystyttäväksi, että kaikki aina ja ikuisesti mieltävät maahanmuuttajaksi. Mutta Jahangiria se ei häiritse.

”Miten niin? Saan siitä rahaa!”

Jahangiri määrittelee omaa identiteettiään jatkuvasti julkisuudessa. Ja samalla rikkoo muotteja. Hän syleilee stereotypioita, hän suorastaan ui niissä, venyttää niitä joka suuntaan niin, ettei niitä enää lopulta tunnista.

Naiselle yleisössä: ”Jätä miehesi. Oikeesti. Hänen kaltasiaan miehiä on Suomessa miljoonia, mut mul on semmonen setä, joka tarvii turvapaikan…”

Tarinankertoja

Perniön vastaanottokeskus sijaitsee varsinaissuomalaisessa maalaismiljöössä. Tuuli suhisee kesäisin puissa, mutta muuta ei juuri kuulu. Piha on puistomainen, vanhoja mäntyjä.

Tänne Jahangiri tuli perheensä mukana Iranista vuonna 1991, kun hän oli 10-vuotias.

Isän suku oli lähellä shaahin valtakoneistoa. Vaikka shaahi Mohammad Reza Pahlavi syöstiin vallasta jo vuonna 1979, shaahin lähipiiriä alettiin vainota vasta 1980-luvun lopussa Iranin ja Irakin välisen sodan jälkeen.

Jahangirin tädin mies teloitettiin, koska hän oli bahai-uskonnon johtohahmoja. Ali oli hänelle läheinen sukulaislapsi.

Jahangirin lapsuuteen kuuluvat yöt pommisuojissa. Hän on katsellut ruumissaattueita ja kuunnellut räjähdyksiä. Painajaisia hän näkee vain siitä, miten ohjus osuu lastensairaalaan, jossa hänen äitinsä oli töissä. Osuman sai kuitenkin vain remontin takia tyhjillään ollut kulmaus.

Alkuajoista Suomessa hän ei muista paljon.

”Suomi oli ympärillä olevat ihmiset: vastaanottokeskuksen virkailijat, lääkärit ja muutama suomalaisperhe, johon tutustuimme.”

Vastaanottokeskuksesta kouluun on matkaa 17 kilometriä, päätielle bussipysäkille keskuksen pihalta kaksi ja puoli. Sen Jahangiri käveli yhdessä vastaanottokeskuksen johtajan tyttären kanssa kerran viikossa, jolloin taksi ei hakenut.

Koulussa hän kertoi kaikenlaisia tarinoita ikään kuin ne olisivat totta. Monilla kesti hetken tajuta, etteivät ne olleet. Osa oli sitä mieltä, että Jahangiri valehtelee. Mutta joka tapauksessa niin hän oppi tarinankertojaksi.

Sanat ovat Jahangirin puolustautumiskeino.

”Jos mua kiusattiin, en huomannut sitä, sillä annoin heti takaisin vielä pahemmin. Vittuilun ABC on ollut aina lähellä sydäntäni”, hän kertoo hyväntuulisesti.

Jekut jatkuivat vielä lukioiässäkin. Jahangiri saattoi teeskennellä turistia koko ravintolaillan ajan. Vasta kun joku hänen kaverinsa tuli keskeyttämään, paljastui, kuka hän oikeasti oli.

Kerran Jahangiri kavereineen kiinnitti autoon kylttejä, joissa luki ”Mobiili-kebab”. Nuori koomikko houkutteli juopuneita ravintoloista palaajia auton luokse stand-up-keikoilta tutulla ulkomaalaisaksentillaan. Kun asiakas horjui seteli kourassaan auton ikkunan takana, sai hän huomata, ettei henkilöauto ehkä sittenkään toimi pikaruokakeittiönä.

Puolikas takaisin

Syksyllä 2011 joukko pallomahoja hermostuneine miehineen on kerääntynyt Helsingin Kätilöopiston synnytysosastolle valmennukseen, tämän jutun kirjoittaja yhtenä heistä. Joukko on hiljainen. Synnytyshuoneesta kuuluu karjuntaa.

Kätilö esittelee joukolle Ali Jahangirin, tämän vaimon sekä päivän vanhan tyttären. 190-senttisellä miehellä on käsivarsillaan närkästynyt paketti. Hän on ylpeä kapaloimistaidoistaan. Kätilökin on vaikuttunut.

Jahangiri puhuu isäksi tulemisen järkytyksestä tottuneen esiintyjän varmuudella. Pian ryhmä nauraa, käsiä nousee, kysymyksiä lentää. Jahangiri vaihtaa vauvan asentoa ja tulevat vanhemmat katselevat ihaillen varmoja otteita. Viimeiseksi hän sanoo erityisesti miehille jotain, josta ainakin yksi ryhmän tulevista isistä on erityisen kiitollinen:

”Kyllä se syyllisyys vielä helpottaa.”

Jahangiri tarkoitti syyllisyydellä sitä, että mies kokee aiheuttaneensa synnytyskivut, mutta ei voi osallistua synnyttäjän tuskaan. Hän löysi tulevan isän kipupisteen ja laukaisi sen.

”Mun vaimo on suomalainen, mikä käytännös tarkottaa sitä, et mä oon vieny suomalaisilt miehilt yhden, mut sit ku me ollaan saatu semmonen pieni vauva ja se on tyttö, ni mä oon antanu puolikkaan takas.”