Kansalaisaktivistit ovat tyypillisesti nuoria opiskelijoita. Järjestöaktiivit ja vapaaehtoistyöntekijät taas ovat vanhempaa polvea. Aika usein vapaaehtoisväkeä yhdistää se, että aikaa on, koska ei ole pieniä lapsia.
Kohtasin käsitteen ”ajanpuute”, kun lapseni meni päiväkotiin. Tein listan kotitöistä, jotka piti tehdä joka ilta, viikonloppuisin ja kerran kuussa. Tajusin, että jos noudattaisin sitä, en voisi ikinä levätä tai nähdä ystäviäni. Eikä listani sisältänyt mitään ”jynssää hammasharjalla kaakeleiden välit” -tyylisiä asioita. Imurointi oli listallani kohdassa kerran kuussa tehtävät asiat.
Uuden tilanteen järkyttämänä jäin miettimään syvällisempää kysymystä. Mitä tapahtuu lapsiperheiden yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle, jos kaikkien päivät ovat yhtä täyteen ahdettuja?
Miten aiemmat sukupolvet ovat saavuttaneet vallankumouksensa? Ihmisillä on aina ollut pieniä lapsia. Eikä yhteiskunnallisia muutoksia saada aikaan pelkästään joutilaiden rikkaiden miesten voimin.
Minulla on nostalginen kuvitelma menneiden vuosikymmenien vaihtoehtoperheistä. Lapset ja koira leikkivät pihalla, aikuiset puhuvat yhteiskunnan ongelmista puutalon kuistilla, välillä väitellään ja juodaan punaviiniä. Kun ilta pimenee, lapset nukahtavat syleihin ja kuistin tyynyille. Ennen nukahtamistaan he kuulevat aikuisten tasaisen puheen sorinan. Koira käy nuolaisemassa silmän yli.
Nykyajan silmin kuvani on täynnä uhkia. Lapsia ei valvota pihaleikeissä, vanhemmat käyttävät alkoholia, ei ole nukkumaanmenoaikoja, lattia on likainen ja koiran kielestä voi saada bakteereja.
Nykyisin lasten kanssa vietetään aikaa tavoilla, jotka ovat lapsille ”sopivia”. Aikuinen leikkii lasten kanssa leluilla tai vie heidät lastenelokuviin, leikkipuistoon tai uimaan.
Jos taas vanhempi jaksaa osallistua yhteiskunnallisesti, hänen on mentävä kokoukseen illalla lapsen nukkumaanmenoaikaan. Siellä istutaan hiljaa ja käydään läpi esityslista. Jos lapsen voi ottaa mukaan kokoukseen, hän vie vanhemman huomion.
Kokouksia ja leikkipuistoja tarvitaan, mutta tarvitaan myös jotain siltä väliltä. Jotain rentoa, jossa ei koko ajan tarvitse olla valppaana. Jossa on tilaa hengittää ja tuntea. Vanhemman itsensä, yhteiskunnan takia ja myös, jotta lapsi oppisi tuntemaan vanhempansa ja ymmärtämään osallistumisen merkityksen.