P ohjois-Korea on täynnä salaisuuksia.

Moni asia ja teko myös pysyy piilossa. Mutta jotkut niistä paljastuvat, tavalla tai toisella.

Yksi salaisuus paljastui vuonna 2012, kun entinen NBA-koripallotähti Dennis Rodman oli ensimmäistä kertaa vierailulla hyvän ystävänsä, Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-unin luona. Vierailun kohokohtana oli koripallo-ottelu, jossa Rodmanin mukanaan tuoma joukkue pelasi pohjoiskorealaisia vastaan.

”Istuin urheiluhallissa Kim Jong-unia vinosti vastapäätä ja näin hänen aitioonsa. Hän istui siellä pehmeällä sohvalla Rodmanin kanssa. Yhtäkkiä hän sytytti tupakan ja poltti sitä muina miehinä”, kertoo Pohjois-Koreassa kaksi vuotta kansainvälisessä Punaisessa Ristissä terveydenhuollon koordinaattorina työskennellyt Annamari Raikkola.

Raikkolan kertoessa tästä pohjoiskorealaisille kollegoilleen, he kielsivät asian jyrkästi. Kim Jong-unin ei nimittäin tiedetty polttavan, eikä hänestä ole koskaan julkaistu virallista kuvaa, jossa hän olisi polttanut tupakkaa.

Samana iltana paljastui myös toinen julkinen salaisuus.

Kimin aitiossa istui myös tämän vaimo. Vaimo oli hoikka, vaikka hänet oli jokin aika sitten nähty virallisissa valokuvissa tukevasti raskaana. Maan johtajalle oli siis syntynyt lapsi, mutta pohjoiskorealaisille ei oltu siitä kerrottu.

Raikkola oli aiemmin kysellyt pohjoiskorealaisilta kollegoiltaan, kumpaa he veikkaavat – tyttöä vai poikaa. Reaktio oli hämmentävä.

”He kohauttivat harteitaan, sillä asia ei heitä kiinnostanut.”

Heille ei myöskään kerrottu syntyneen lapsen sukupuolta. Se selvisi vasta kun Rodman paljasti kansainväliselle lehdistölle, että lapsi oli tyttö.

Elämä on kovaa

Maailman suljetuimmassa diktatuurissa on paljon muitakin salaisuuksia, jotka kiinnostavat ennen kaikkea ulkomaailmaa. Kuten Kim Jong-unin ajatukset, maan poliittinen tilanne ja Pohjois-Korean välit muuhun maailmaan, eritoten Etelä-Koreaan ja Yhdysvaltoihin.

Mutta maan oma kansa viittaa näillekin kintaalla.

”Pohjoiskorealaisia ei politiikka juurikaan kiinnosta. He ovat väsyneitä jatkuvaan uhitteluun puolin ja toisin.”

Keskivertopohjoiskorealaisen sydän on niin täynnä oman elämän murheita, ettei politiikka kiinnosta.

Raikkola kertoo, että hänen kollegoillaan oli jatkuva huoli tulevaisuudesta. Vaikka valtio huolehtii paljosta, arki on karua.

Maaseudulla ihmiset viljelevät maata tai työskentelevät kaivoksissa tai tehtaissa. Maalaiskylät muodostuvat yhteen kommuuniin kuuluvista taloryppäistä, joissa saattaa asua 2500–4000 ihmistä. Valtio antaa ilmaisen asunnon, koulutuksen ja terveydenhoidon.

Jokainen pohjoiskorealainen saa valtiolta riisiä, maissia ja öljyä. Ruoan määrä riippuu siitä, työskenteleekö armeijalle vai onko tavallinen maanviljelijä. Kurjimpina vuosina päivittäinen ruoka-annos on ollut 150 grammaa.

Rahaa on joko vähän tai ei ollenkaan.

Kipeästi kaivattua ravintoa kasvatetaan ”keittiöpuutarhassa”, jollainen on lähes jokaisella perheellä. Maalla se on talon pihalla. Pääkaupungissa Pjongjangissa jokainen vihreä alue on vallattu viljelmille. Maalla kasvatetaan myös sikoja, kanoja tai kaneja.

Raikkola kertoo, että hänen pjong-

jangilaiset kollegansa työskentelivät aamukahdeksasta iltakuuteen, kuutena päivänä viikossa. Perjantaisin oli yhteisöpäivä, jolloin jokainen osallistui oman asuinalueensa töihin. Lauantaina tultiin työpaikalle opiskelemaan ja iltapäivällä pelattiin lentopalloa. Ainoa vapaapäivä oli sunnuntai.

”Keskivertoperheen elämä on kovaa. Työpäivät ovat pitkiä, vapaa-aikaa on vähän. Talvet ovat kylmiä ja silloin pitää miettiä, milloin saa lämmintä vettä, milloin sähköt tulee ja menee ja miten saa pidettyä kodin lämpimänä.”

Naisten osa on vielä miehiä kovempi. Nainen huolehtii kodista, lapsista ja perheen ruokkimisesta. Emansipaatio on Pohjois-Koreassa tuntematon käsite.

Sunnuntaikävelyä koko tien leveydeltä

Mutta sunnuntaisin kaikki on toisin.

Sunnuntaisin pjongjangilaiset käyskentelevät kaupungilla, käyvät ravintolassa syömässä tai shoppailemassa.

Raikkola kertoo, että Pjongjangiin on tullut koko ajan uusia kauppoja. Keskustan uudesta supermarketista saattaa löytää paljon tuontitavaraa Kiinasta, Male-siasta ja Saksasta.

”Menin sinne korealaisen työkaverini kanssa kiertelemään. Hän sanoi, että siellä on liian kallista hänelle.”

Kesällä paikalliset menevät koko suvun voimin joen rantaan piknikille. Mukaan otetaan hiiligrilli, ruokaa, olutta ja korealaista riisiviinaa, sojua.

Myös Raikkola osallistui yhdelle piknikille.

”Olimme mieheni kanssa kävelyllä, kun hieman jo olutta maistellut isäntä tuli ja pyysi meidät mukaan. Hän halusi tietää, mitä tykkäsimme oluesta ja montako olutta mieheni pystyy yhtenä iltana juomaan.”

Pohjoiskorealaiset naiset juovat olutta, mutta eivät paljon. Miehet sen sijaan juovat – ja sen lisäksi myös polttavat kuin korsteenit.

”Sunnuntaisin miehet saattoivat kävellä iltapäivällä koko kadun leveydeltä vastaan. Mieleen kyllä tuli, että onko se sitä vaikean elämän kompensoimista. Että sunnuntaina piti sitten vetää kännit.”

Tietoa tihkuu

Yksi asia, joka tuo mukanaan lisää tuskaa, on tieto.

Pohjois-Koreassa ainoat tietolähteet ovat valtion viralliset uutiset ja julkaisut. Pohjois-Koreassa tavalliset kansalaiset eivät pääse internetiin, vaikka sattuisivat omistamaan läppärin. Kännyköitä on jokaisella, mutta niillä pystyy viestittämään ja soittamaan ainoastaan maan sisäisesti – ja ainoastaan muille pohjoiskorealaisille.

Tietoa ulkomaailmasta tihkuu kuitenkin puskaradion kautta.

Etuoikeutettu osa pohjoiskorealaisista – valtion virkamiehet, ulkomaisten yritysten työntekijät, opiskelijat, urheilijat – matkustavat työn tai opiskelun vuoksi Kiinaan ja muualle ulkomaille.

Niinpä Kiinan maitoskandaalit ja BBC:n uutiset Pohjois-Koreasta olivat monien tiedossa.

”Kollegani pääsivät matkustamaan ulkomaille koulutuksiin ja hotelleissa he pystyivät katsomaan televisiota. Sitä kautta he saivat tietoa muusta maailmasta. Työparini kävi vuosi sitten muun muassa kolmen viikon matkalla Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.”

Mutta tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän tietää muusta maailmasta ja toisenlaisesta elämästä, sitä paremmin ymmärtää elämän rajallisuuden Pohjois-Koreassa.

”Työkaverini sanoi, ettei hän voi ajatella liian paljon, koska tietää, etteivät asiat muutu niin nopeasti. Tulee vain paha mieli, kun toivoo, että asiat muuttuisivat paremmaksi.”

Raikkola oli kysynyt, kuinka kauan hän jaksaa toivoa. Nainen vastasi: ”Tiedän, että olen toivonut kauan, mutta se on ainoa asia, joka minua kantaa. Että elämä muuttuu.”

Toisenlainen salaisuus

Pohjois-Korealla riittää salaisuuksia.

Annamari Raikkola paljastaa kuitenkin vielä yhden, jota muu maailma ei välttämättä tiedä: hänen mielestään Kim Jong-un vaikuttaa aivan tavalliselta nuorelta mieheltä.

”Hän näytti hyvin leppoisalta ja ystävälliseltä. Kun hän saapui urheiluhalliin, ihmiset taputtivat käsiään. Hän näytti hämmentyneeltä ja nololta ja pyysi hetken kuluttua, että ihmiset lopettaisivat taputtamisen.”