Suomessakin vast’ikään vierailleen palestiinalais-tanskalaisen, 19-vuotiaan Yahya Hassanin runokokoelma Yahya Hassan ei ole kevyttä luettavaa. Mutta teos on järkyttävän hyvä.

On pieni poika, jonka muslimi-isä hakkaa huolella kerta toisensa ja runo toisensa jälkeen. On kasa alistuvia äitejä, on pojan kasvatuslaitoskierre, vankilakierre, velkakierre, syyllisyykierre. Arki Tanskassa täyttyy isän ja Allahin pelosta, ja kesälomilla mennään tapaamaan sukua Israeliin, Libanoniin tai pakolaisleireille.

Julkisuuteen myös tappouhkauksien myötä noussut Hassan kirjoittaa kovin sanoin kasvuympäristöstään ja kokemuksista Tanskaan muuttaneiden muslimisiirtolaisten keskuudessa. Elämän sisältö on raakaa, runojen kieli on raakaa, lukukokemuskin tuntuu raa’alta.

Kielen häpeilemätön ja julistavakin, ISOIN KIRJAIMIN ja ilman välimerkkejä kirjoitettu raakuus pysäyttää ja näyttää keskisormea kaunokirjalliselle traditiolle:

PASKANNAN PIIKKISEN RUUSUN
PERSEENI VUOTAA HULLUUDEN JA KOSTON VERTA
OLEN VITUN ANTISEMITISTI
SAIN SEN ISÄNMAIDOSTA (…)

Runojen poljennosta nousee monin paikoin mieleen raplyyriikka ja sen rytmi – tai ainakin itse huomaan lukevani runoja kevyesti räpäten.

Lukija ymmärtää: tällaista lyriikkaa ei voi keksiä – se on elettävä.

Kasvava poika sekä vihan, kadun, väkivallan, varkauksien, huumeidenkäytön ja diilaamisen täyttämä kuvasto piirtyvät niin terävinä, että lukija ymmärtää: tällaista lyriikkaa ei voi keksiä – se on elettävä.

(…) KOKAIINISIELUNI INTERNETSIELUNI
PORNOSIELUNI RAHASIELUNI VANKILASIELUNI
OTTAKAA MINUT VIIMEIN VANGIKSI
MINULLA ON ENITEN SERKKUJA AIDAN SYYLLISELLÄ PUOLELLA
RAISKATKAA RUUMIINI ENNEN KUIN ALLAH TEKEE SEN (…)

Hassan on rakentanut kokoelmansa melko lailla kasvua ja elämää lineaarisesti seuraavaksi – tästä johtuen sitä värittää myös tarinallisuuden tuntu. Suuri osa runoista avautuu ensimmäisen persoonan näkökulmasta.

Runoissa on myös mustaa huumoria, hänen kielikuvansa, rinnastuksensa, assosiatiiviset siirtymänsä ovat paikoitellen jopa absurdeja.

Mitä tämän kaiken päätteeksi? Hengästynyt olo kuin vuorokauden pakoon juoksevalla?

Entä löytyykö mustan keskeltä vanhempiin, uskonnon kieltämiseen ja itseen kohdistuvan syyllisyyden murtajaa tai edes murtumakohtaa?

En ole varma. Teoksen päättää erityisen pitkä runo nimeltään PITKÄ RUNO, joka jo itsenään syventää teoksen muiden, lyhyiden, säntäilevien, vihaisten ja nopearytmisten runojen kollaasia.

Kirjoittaminen on epäilemättä kielellisesti erittäin lahjakkaalle Hassanille tekona murtava, tai runous vähintäänkin tapa purkaa aggressioita ja katkeruutta nyrkin sijaan.

Yahya Hassan: Yahya Hassan – runot. Tammi (2014)