Filippiineillä ei voi välttyä kuulemasta kauhutarinoita siitä, kuinka siirtolaisia kohdellaan ulkomailla. Kesällä kuhistiin Saudi-Arabiassa kodinhoitajana työskennelleestä naisesta, jonka päälle työnantaja oli heittänyt kiehuvaa vettä.

Siirtolaisia auttavan Center for Migrant Advocacy -järjestön toiminnanjohtajalla Ellene Sanalla riittäisi samanlaisia tarinoita moneksi illaksi. Hän voisi kertoa naisesta, joka lähti kodinhoitajaksi Yhdysvaltoihin, mutta joka pari kuukautta myöhemmin passitettiin Lähi-itään hoitamaan työnantajan vanhaa äitiä.

Tai naisesta, joka tuli raskaaksi työskennellessään kodinhoitajana Saudi-Arabiassa. Isäntäperheen poika oli viikonloppuna käymässä vanhemmillaan ja raiskasi naisen. Nainen meni paniikkiin. Kukaan ei saanut huomata, että hänen mahansa alkoi kasvaa. Hän pääsi väliaikaisesti Filippiinien valtion ylläpitämään turvakotiin ennen kuin palasi kotimaahansa.

”Lapsen syntymän jälkeen hän antoi lapsensa sukulaistensa hoitoon ja lähti takaisin Saudi-Arabiaan”, Sana kertoo.

”Naiset eivät pääse pakoon. Emmekä me edes voi neuvoa heitä pakenemaan. Koskaan ei voi tietää, mitä kadulla tapahtuu.”

Siirtolaiset ovat sosiaaliturva

Ellene Sanan luotsaama kansalaisjärjestö on yksi Filippiinien lukuisista siirtolaisten asemaa parantavista järjestöistä. Se neuvoo, kuinka pulaan joutuneet selviävät ongelmistaan, julkaisee tutkimuksia ja vaikuttaa lainsäädäntöön.

Työsarkaa riittää. Noin 10,5 miljoonaa filippiiniläistä asuu maan ulkopuolella. Eniten heitä on Yhdysvalloissa, toiseksi eniten Saudi-Arabiassa ja kolmanneksi eniten Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa. Vain meksikolaisia on enemmän siirtolaisina kuin filippiiniläisiä.

Filippiineillä etenkin kouluttamattomien on vaikea löytää töitä. Usein jopa kauppakeskuksen myyjältä vaaditaan yliopistotutkinto. Opiskelu on kallista.

Lähi-itään, Hongkongiin ja Singaporeen lähtevät kodinhoitajat ansaitsevat usein 190 euroa kuussa. Se on selvästi vähemmän kuin valtioiden välillä sovittu suosituspalkka 310 euroa kuussa, mutta toisaalta Filippiineillä palkka voi olla vielä pienempi, jos töitä ylipäänsä sattuu saamaan.

Ulkomailla työskentelevät lähettävät huomattavan osan palkastaan sukulaisilleen, mikä takaa heillekin paremman toimeentulon.

Päivittäisiä avunpyyntöjä

Filippiinit on siitä harvinainen maa, että yli puolet lähtijöistä on naisia. Jopa kolmasosa uusista työsuhteista on kodinhoitajan paikkoja. Ellene Sanan mielestä se on ongelma.

”Saamme päivittäin viestejä, joissa siirtolaiset tai heidän sukulaisensa pyytävät apua. Monissa maissa kodinhoitajia kohdellaan todella huonosti.”

Kodinhoitajat kertovat seksuaalisesta ahdistelusta, pahoinpitelyistä, 16-tuntisista työpäivistä ja sopimuksenvastaisista palkoista. Aina kodinhoitajalle ei anneta edes tarpeeksi ruokaa.

Ongelmallista on sekin, että mikään taho ei seuraa, mitä kodinhoitajille tapahtuu työnantajaperheeseen saapumisen jälkeen. Filippiinien valtio pitää monenlaisia tilastoja siirtolaisista, mutta kodinhoitajien kohtelusta ei ole virallisia lukuja.

Sana korostaa, että huonoa kohtelua on muuallakin kuin Lähi-idässä, ja siellä työskentelee myös tyytyväisiä filippiiniläisiä.

Vanhemmat pettyivät

Filippiineillä lapset ovat sijoitus. Ellene Sanankin vanhemmat toivoivat, että tytär hankkisi ammatin, joka elättää myös heidät.

Sana syntyi vuonna 1962. Hän menestyi koulussa ja lähti Manilan yliopistoon opiskelemaan maa- ja vesirakennusinsinööriksi. Siltojen rakentamista enemmän hän kiinnostui kuitenkin siitä, miksi maailmassa on niin paljon pahuutta. Parikymppinen Sana ihaili vanhempia opiskelijoita, jotka järjestivät mielenosoituksia maailman vääryyksiä, kuten epätasa-arvoa ja polttoaineiden hinnankorotuksia, vastaan. Hän halusi samanlaiseksi.

”Olin valmis kuolemaan tavoitteideni puolesta.”

Insinööriopinnot unohtuivat, kun kansalaisjärjestöistä löytyi ura, joka vastasi paremmin hänen arvojaan. Työn sisältö merkitsi enemmän kuin raha.

Vanhemmille ratkaisu oli pettymys. Sana taisteli isänsä kanssa vuosia, mutta lopulta isän oli pakko hyväksyä tyttärensä valitsema tie.

Burmasta karkotettu

Elokuussa 1998 Sana matkusti Burmaan. Maassa oli kymmenen vuotta aikaisemmin tapettu ilmeisesti ainakin yli tuhat burmalaista heidän osoittaessaan mieltä demokratian puolesta.

Sana ja 17 muuta ulkomaalaista osallistuivat surmattujen muistomielenosoitukseen. He jakoivat paikallisille lentolehtisiä, joihin oli painettu tekstejä kuten ”Olemme ystäviänne, emme unohda.”

Kaikki sujui suunnitelmien mukaan, kunnes ryhmä oli lähdössä kotiin. Lentokentällä mielenosoittajat ohjattiin kuulusteluhuoneeseen. Kuulustelijat halusivat tietää, mistä he olivat saaneet jakamansa lentolehtiset. Sana väitti, että joku oli antanut ne hotellin aulassa.

”He pyysivät minua kuvailemaan tyypin. Sanoin, että en pysty, koska kaikki aasialaiset näyttävät samalta. Sitten osoitin yhtä naissotilasta ja sanoin, että lappujen antaja näytti häneltä”, Sana kertoo ja nauraa rätkättää päälle.

Pidätys ja sitä seurannut oikeudenkäynti kestivät noin viikon. Sanaa ei kuitenkaan pelottanut.

”Tajusin pian, että meitä ei aiota raiskata eikä tappaa. Meitä kohdeltiin hyvin, etenkin silloin, kun kansainvälinen media oli paikalla.”

Ulkomaalaiset mielenosoittajat tuomittiin viiden vuoden pakkotyöhön. He saivat kuitenkin valittaa päätöksestä ja vedota siihen, että eivät tunteneet maan lakeja. Niinpä heidät vapautettiin, ja he pääsivät lentämään Bangkokiin. Lentokentällä Sanaa oli vastassa huojentunut äiti.

Kaduilta kabinetteihin

Viisikymppinen Sana on kotimaassaan kummajainen. Hän ei ole mennyt naimisiin, eikä hänellä ole lapsia. Ihmettelijöille hän vastaa, että sisarusten lapset riittävät ja että öitään ei tarvitse nukkua yksin, vaikka sinkku onkin.

Maailmaa hän haluaa yhä parantaa, joskin keinot ovat erilaiset kuin nuorena.

”Nyt koen, että vaikutan parhaiten lobbaamalla vallanpitäjiä. Voin esimerkiksi lähettää tekstiviestin suoraan ministerille ja kertoa, mitä minusta siirtolaispolitiikassa pitäisi tehdä.”

Sanalla on painavaa sanottavaa myös naisten asemasta. Filippiineillä naiset voivat päästä huippuvirkoihin, mutta sitten seuraa liuta mutta-sanalla alkavia lauseita. Voimakas katolinen kirkko pitää abortin ja avioeron kiellettyinä. Seksivalistus on surkeaa, ja teiniraskaudet ovat yleisiä. Monet miehet pahoinpitelevät vaimojaan.

Sana uskoo, että perheväkivalta on yksi syy siihen, miksi niin monet naiset lähtevät ulkomaille.

”Suurin osa lähtee taloudellisista syistä, mutta luulen, että moni pakenee väkivaltaista miestä ja yhteiskunnan naisille asettamia paineita.”