Kun Godliver Manakun älypuhelin varastettiin viime vuonna, myös hänen työnhakunsa pysähtyi lähes kokonaan.
Puhelin oli hiljattain työnsä menettäneelle kolmen lapsen äidille elintärkeä väline: hän etsi sillä avoimia työpaikkoja, jätti hakemuksia ja pysyi ylipäätään työnantajien tavoitettavissa.
”Minulla ei ollut rahaa ostaa uutta, mutta ilman puhelinta ja nettiä en voinut jatkaa työnhakua”, hän kertoo.
Manakulla oli vain vähän säästöjä eikä vakituisia tuloja. Hän kääntyi pienen daressalaamilaisen elektroniikkamyyjän puoleen. Tämä myi älypuhelimia luotolla. Manaku maksoi pienen etumaksun ja sopi viikoittaisesta osamaksusta.
”Se oli riskialtista, koska minun piti maksaa, vaikka minulla ei ollut töitä. Mutta ainakin pääsin verkkoon.”
Myöhemmin Manaku sai tilapäistyön, joka edellyttää älypuhelinta. Hän sai maksettua puhelimensa.
Manakun kokemus heijastaa Tansaniassa yleistyvää trendiä. Älypuhelimen saanti riippuu yhä useammin epämuodollisista luottojärjestelmistä. Lähiöiden elektroniikkakaupoissa ja epävirallisilla toreilla tarjotaan usein mahdollisuutta hankkia puhelin osamaksulla. Näin asiakkaiden ei tarvitse maksaa heti koko summaa.
Monille pienituloisille tansanialaisille nämä järjestelyt ovat pääasiallinen ja joskus ainoa tapa päästä mukaan digitalisoituvaan talouteen.
Tansanialaiset tienaavat keskimäärin 199 euroa kuukaudessa virallisella sektorilla. Epävirallisella sektorilla palkat voivat olla huomattavasti pienemmät. Siksi myös halpa, alle sadan euron puhelin voi vaatia yli kuukauden palkan, mikä pakottaa valitsemaan puhelimen ja perustarpeiden, kuten ruuan, vuokran ja liikkumisen välillä.
Tansanian viestintäviraston TCRA:n mukaan vuonna 2025 noin 40 prosenttia tansanialaisista, 26,9 miljoonaa ihmistä, omisti älypuhelimen. Vaikka osuus on kasvanut tasaisesti viimeisen vuosikymmenen aikana, yli puolella väestöstä ei edelleenkään ole laitetta, joka olisi yhteydessä internetiin.
Sillä on suoria taloudellisia seurauksia. Kun työnhaku, rahansiirto ja epävirallinen kauppa tapahtuvat yhä useammin digitaalisesti, netittömyys voi tarkoittaa menetettyjä mahdollisuuksia.
Esimerkiksi Howard Mjinjan kaltaisille kauppiaille älypuhelin on elinkeinon kannalta keskeinen. Hän ostaa karjaa ja vuohia kylistä ja myy niitä kaupungissa usein näkemättä eläimiä ennen kuin ne saapuvat.
”Puhelin on toimistoni. Ilman sitä en voi ostaa enkä myydä.”
Kaupanteko alkaa puhelimella: Mjinja tarkistaa eläinten koon, kunnon ja painon myyjien lähettämien valokuvien ja videoiden avulla.
Neuvottelut käydään WhatsAppissa, ja myyjä on joskus satojen kilometrien päässä. Kun eläimet saapuvat, Mjinja käyttää puhelinta mainostaakseen niitä ostajille.
Myös muualla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa digipalvelut ovat haaste. Mobiilioperaattorien yhteistyöjärjestö GSMA:n arvioiden mukaan vain noin 27 prosenttia väestöstä käytti internetiä vuonna 2024.
Valtiot yrittävät kaventaa kuilua: Madagaskar on aloittanut oman ohjelman jakaakseen kansalle älypuhelimia, Etelä-Afrikka on ehdottanut luksuslaitteiden valmisteveron poistamista halvoilta laitteilta.
Ymmärrys siitä, että digitaalinen osallisuus ei riipu vain verkon kattavuudesta vaan myös laitteiden hinnasta, on siis kasvanut.
Tansaniassa verot näyttelevät tärkeää roolia: erilaiset tullit ja maksut lisäävät vähittäishintoja arviolta 34 prosenttia, mikä tekee laitteista kalliimpia pienituloisille kuluttajille. Vuonna 2021 asetettu älypuhelinten ja muutamien muiden digilaitteiden alv-vapaus otettiin uudelleen käyttöön seuraavana vuonna, koska hinnat eivät laskeneet
”Hallituksella on hyvät aikomukset, mutta jotkut bisnesihmiset käyttivät tätä mahdollisuutta hyväkseen”, sanoo valtiovarainministeriön edustaja Benny Mwaipaja.
Digitaalisten oikeuksien puolustajat sanovat, että poliittisia toimia täytyy viedä pidemmälle.
”Kohtuuhintaisten digilaitteiden saanti on sekä ihmisoikeus että taloudellinen välttämättömyys. Verohelpotukset yksin eivät varmista osallisuutta. Järjestelmän pitää tarjota käyttäjille aidosti kohtuullisia hintoja”, sanoo digitaalista oikeuksia ja demokratiaa edistävän JamiiAfrica-järjestön edustaja Francis Nyonzo.
Useimmat älypuhelinten hankintaan liittyvät luottojärjestelyt toimivat virallisen sääntelyn ulkopuolella. Jos ostaja jättää maksuja väliin, laitteita saatetaan lukita tai ne saatetaan ottaa haltuun uudelleen.
Hinnoittelu on usein epämääräistä. Dar es Salaamissa luotolla ostetun puhelimen hinta voi olla jopa 50–75 prosenttia suurempi kuin heti maksettaessa, osoittavat haastattelut.
“Ihmiset haluavat epätoivoisesti verkkoon. Päädymme maksamaan paljon enemmän kuin puhelimen arvo on”, sanoo Josephat Mbelwa. Hän ajaa bodabodaa eli moottoripyörätaksia.
Ihmiset haluavat epätoivoisesti verkkoon.
Mbelwa osti luotolla älypuhelimen 400 000 Tansanian shillingillä eli noin 131 eurolla. Myöhemmin hän huomasi, että saman mallin puhelimen olisi saanut heti maksaessa 230 000 shillingillä eli noin 75 eurolla.
”Lopullinen hinta riippuu siitä, kuinka kauan asiakkaalla kestää maksaa”, kertoo älypuhelinkauppias Philip Silvius.
Maksuhäiriöt ovat yleisiä, ja myyjien on saatava takaisin sijoituksensa.
Asiantuntijat sanovat, että ilman selkeitä ja läpinäkyviä käytäntöjä luottomallit voivat syventää köyhimpien ihmisten taloudellista haavoittuvuutta.
Tansanian kuluttajansuojalait eivät tällä hetkellä koske laitteiden rahoittamista epävirallisilla markkinoilla. TCRA ei vastannut kysymyksiin potentiaalisista uusista säännöistä.
Godliver Manakulle älypuhelimen ostaminen luotolla oli tietoinen riski. Vaikka hänen työtilanteensa on epävarma, puhelimen menettäminen tarkoittaisi sekä tulojen että tulevaisuudennäkymien menettämistä.
Monille tansanialaisille, jotka yrittävät selviytyä digitalisoituvassa taloudessa, valinta on vaikea: riskinä on joko velka tai yhteiskunnan rattailta putoaminen.