Lokakuu 2025. Helsingin Sanomissa ilmestyy juttu, jonka otsikko kuuluu: Suomen katastrofaalisen kylmenemisen riski tuli juuri lähemmäksi, sanoo tunnettu tutkija.
Toimittaja Petja Pellin kirjoittamassa artikkelissa Potsdamin yliopiston fysikaalisen meritieteen professori Stefan Rahmstorf lausuu varoituksen Suomelle: Pohjolaa lämmittävä merivirta saattaa pian pysähtyä.
Joidenkin mallien mukaan se voi tapahtua vuoteen 2100 mennessä – toisten mukaan jo aiemmin.
Vuosi 2100 ei ole kaukana. Osa silloin elävistä ihmisistä on jo syntynyt.
Helsinki on vielä joulukuussa 2025 märkä ja harmaa. Maantieteellisen sijaintinsa perusteella sen tulisi kuitenkin olla arktinen ja hyinen: se on samalla leveyspiirillä kuin Etelä-Grönlanti, Alaska ja Siperia.
Syy pääkaupungin lauhoihin talviin löytyy mereltä. AMOC, The Atlantic meridional overturning circulation, eli suomeksi Atlantin valtameren termohaliinikierto, on kuin lämpöpumppu, joka tasaa lämpötilaeroja Atlantin rannikoilla. Suomalaisille tuttu Golfvirta on AMOC-virtausjärjestelmän osa.
AMOC siirtää lämmintä vettä tropiikista kohti Pohjois-Atlanttia, ja matkalla vesi jäähtyy. Jäähtyessään vesi muuttuu raskaammaksi, uppoaa syvyyksiin ja kulkeutuu etelään lämpenemään. Tilalle virtaa tropiikista lämmintä pintavettä, joka lauhduttaa ilmastoa.
Kartalla AMOCia havainnollistetaan yleensä meren päälle piirrettävillä nuolilla, jotka kiepsahtavat käännökseen Pohjois-Atlantilla.
Ilmastonmuutos muuttaa asioita. Se vaikuttaa esimerkiksi pintaveden haihtumiseen, veden suolapitoisuuteen, lämpötilaan ja näiden vaikutuksesta meriveden tiheyteen.
”Yhtenä esimerkkinä Grönlannin jäätikön makea sulamisvesi laimentaa merivettä ja hidastaa kylmenneen vesimassan vajoamista Atlantin pohjoisosissa”, Helsingin yliopiston meteorologian vanhempi yliopistonlehtori Jouni Räisänen selventää.
Tiede taustalla on mutkikasta mutta lopputulos ei: lämpöpumpun moottori hyytyy.
Milloin? Miten paljon? Tällaisista kysymyksistä tiedeyhteisö ei ole yksimielinen.
Merivirtatutkijat ovat varoitelleet AMOC-virtausjärjestelmään kohdistuvasta ilmastonmuutosriskistä vuosikausia. Aiemmin sitä pidettiin kuitenkin epätodennäköisenä.
Esimerkiksi Jouni Räisäsen mukaan 10–20 vuotta sitten tutkijat olivat vielä melko varmoja siitä, että kasvihuoneilmiön voimistuminen ei pysty pysäyttämään järjestelmää, elleivät sitten päästöt ole aivan ’järjettömän isoja’.
”Vaadittavan lämpenemisen raja näyttää tulevan alaspäin, eli merivirta voi olla herkempi ilmastonmuutoksen vaikutuksille kuin on ajateltu”, hän sanoo.
Räisänen muistuttaa, että AMOCiin liittyviä prosesseja on vaikea mallintaa, mikä lisää epävarmuutta.
Hänen mukaansa pysähtyminen tämän vuosisadan aikana on “mahdollista mutta ei todennäköistä”.
Stefan Rahmstorf tutkimusryhmineen on päätynyt hieman huolestuttavampiin tuloksiin.
Jo vuonna 2024 Rahmstorf luovutti Pohjoismaiden neuvostolle varoituskirjeen. Viesti oli, että AMOCin hyytyminen on todennäköisempää kuin esimerkiksi kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on arvioissaan esittänyt.
Ryhmän tuoreimmat tietokonemallinnukset näyttävät, että päästöjen nykytasolla AMOC heikkenee 37 prosentin todennäköisyydellä vuoteen 2100 mennessä niin paljon, että se pysähtyy viimeistään vuoteen 2300 mennessä. Todennäköisyys nousee 70 prosenttiin, jos päästöt jatkavat kasvuaan ja ilmasto lämpenee neljä astetta tai yli. Pysähtyminen tapahtuisi siis kahdessa tapauksessa kolmesta.
Maailman Kuvalehti ei tavoittanut professori Rahmstorfia haastatteluun.
Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Joonas Merikanto on arvioissaan saksalaisia varovaisempi.
”Siinä, missä ilmaston lämpeneminen on kiistaton tosiasia, AMOCin pysähtyminen on tällä hetkellä varsin aktiivisen tieteellisen debatin kohteena oleva riskiskenaario”, Merikanto sanoo.
Tarvitaan siis lisää tutkimusta. Samasta syystä Merikanto ei halua arvioida ”prosenttitodennäköisyyksiä”.
Suomen ilmastopaneelin puheenjohtajan Jyri Seppälän mukaan ristiriitaiset tutkimustulokset eivät ole rauhoittavia vaan päinvastoin. Erilaiset mallit kertovat siitä, että järjestelmän herkkyyttä ei ymmärretä vielä riittävän hyvin.
Ehdottomasti on olemassa merkittävä riski, että keikahdus tapahtuu tällä vuosisadalla.
Varmaa on, että muutoksia on jo tapahtunut. AMOC on jo heikentynyt verrattuna 1900-luvun alkuun, ja muutos vaikuttaa jo nyt meriveden lämpötiloihin Pohjois-Atlantilla.
”Se, miten heikkeneminen jatkuu ja voiko se muuttua romahdukseksi, on aidosti avoin kysymys”, Seppälä arvioi.
Huolta tutkijakunnassa herättää teoria siitä, että jossain saattaa olla niin kutsuttu keikahduspiste. Jos näin on, tietyn pisteen jälkeen hidastuminen jatkuu, vaikka ilmastotoimia lisättäisiin.
Rahmstorfin mukaan AMOC voi keikahtaa pysähtymisen tielle jo tämän vuosisadan puolivälissä. Siis ihan pian.
”Ehdottomasti on olemassa merkittävä riski, että keikahdus tapahtuu tällä vuosisadalla, ja riski kasvaa sitä mukaa, mitä pidemmälle ilmaston lämpeneminen etenee”, vahvistaa myös Joonas Merikanto.
”Tutkimusten perusteella AMOC on ollut varsin vakaa tuhansien vuosien ajan, ja siksi nyt havaittu ja ennustettu heikkeneminen on huolestuttavaa.”
Keikahduksen jälkeen kuluu nopeimmillaankin muutama vuosikymmen ennen kuin virtausjärjestelmä pysähtyy, vakuuttavat kaikki tähän juttuun haastatellut ilmastoasiantuntijat.
Samaan aikaan ilmasto lämpenee. Maailman ilmatieteen järjestön mukaan maapallon keskilämpötila vuonna 2025 oli 1,44 astetta korkeampi kuin vuosien 1850–1900 keskiarvo.
Koska lämpeneminen on nopeampaa maapallon napa-alueilla kuin planeetalla keskimäärin, Suomen vuosikeskilämpötila on kohonnut tätäkin enemmän. Vuonna 2025 keskilämpötila oli Suomessa 1,6 astetta pitkän ajan keskiarvon (1991‒2020) yläpuolella.
Siksi ainakin teoriassa joiltakin osin muutokset voisivat kumota toisensa. Se riippuu kuitenkin voimakkaasti siitä, milloin ja millä nopeudella AMOCin muutos tapahtuisi, Merikanto sanoo.
Siispä varmaa on, että Suomessa ilmaston lämpeneminen tulee jatkumaan vielä vuosikymmeniä.
Voisiko AMOC-virtausjärjestelmän pysähtyminen olla tulevaisuudessa siis hyvä asia?
Merivirtatutkijat ovat varoitelleet AMOC-virtausjärjestelmään kohdistuvasta ilmastonmuutosriskistä vuosikausia.
Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi varoitti järjestelmän pysähtymisestä jo huhtikuussa 2021 ilmestyneessä kolumnissaan.
Lähes viisi vuotta on kulunut. Ilmastonmuutos on edennyt, maailmanlaajuisesti hiilipäästöt nousevat yhä.
Muun muassa Pariisin ilmastosopimuksessa yhteisesti sovittu tavoite on ollut rajata lämpeneminen 1,5 asteeseen. Tällä hetkellä globaalisti todennäköisimmältä näyttää suunta kohti 2,5–3 asteen lämpenemistä vuosisadan loppuun mennessä.
Joulukuisena aamuna Kotakorpi vaikuttaa väsyneeltä.
Hänen mukaansa on sinänsä ymmärrettävää, etteivät suomalaiset ole tähän asti panikoineet. Ilmastonmuutos on näyttäytynyt synonyyminä ilmaston lämpenemiselle, mikä ei kylmässä Pohjolassa monenkaan korvaan kuulosta huolestuttavalta.
”Joo, monen mielestä on ikävää, kun ei ole lunta. Mutta sen kanssa voi elää.”
Jyrkkä viileneminen taas voisi olla ”katastrofaalista” melkein kaikkien yhteiskuntamme osa-alueiden kannalta, hän sanoo.
“Jotenkin olen aina ajatellut, että tämä on sellainen viimeinen asia, minkä pitäisi herättää myös täällä.”
Herätellään.
Meren ääni on muuttunut, sillä aallot tukahtuvat jään alle.
Helsingissä lämpötila on pysynyt kuukausien ajan paukkupakkasella. Etelä-Suomessa on mitattu 40 celsiusasteen pakkasjaksoja, Lapissa jopa 50:n.
Koululuokat eivät ulkoile talvikuukausina. Sähkökatkot ovat viikoittaisia, ja energia
on hetkittäin niin kallista, ettei kaikilla ole varaa lämmitykseen.
Ensilumi on satanut syyskuussa, roudan sulamista saatetaan odotella
touko-kesäkuulle. Avomaan marjasadot paleltuvat Etelä-Suomea myöten; muu kuin kasvihuoneviljely on käynyt koko maassa harvinaiseksi. Pohjois-Lapissa lumi ei sula joka kesä.
Pitkää talvea seuraa viileä ja kuiva kesä, tai sitten Etelä-Euroopan tukahduttavat helleaallot kipuavat Suomeen asti. Sää vaihtelee rajusti, myrskyt nousevat Eurooppaa halkovien jyrkästi erilaisten säärintamien rajoilla.
Tämä ei ole romaanikatkelma vaan herätyskellon ääni. Se on tarinallistettu tiivistelmä Suomalaisen Tiedeakatemian, Operaatio Arktiksen ja Huoltovarmuuskeskuksen Tiedesparrauksen loppuyhteenvedosta sekä Suomen akatemian lippulaivahankkeen ACCC:n poliittisesta tietopaketista. Niissä molemmissa kuvataan AMOC-virtausjärjestelmän hyytymisen vaikutuksia Suomessa.
Romahtaneen AMOC-järjestelmän lämpö hyytyisi jonnekin Espanjan korkeuksille, jolloin Euroopan alueellinen lämpöjakauma muuttuisi. Etelä-Euroopan kuumeneminen kiihtyisi. Suomessa vuoden keskilämpötila tippuisi arviolta viidestä kymmeneen celsiusastetta.
Keskilämpötila ei kerro koko totuutta. Pohjolassa talvilämpötilat voisivat laskea jopa 20 astetta. Lopputulos on hyytävä vähennyslasku.
”Talvista tulisi ihan pirun kylmiä”, Joonas Merikanto summaa.
Seurauksena olisi Tiedesparrauksen mukaan esimerkiksi se, että talvisin Itämeri jäätyisi kauttaaltaan ja Pohjois-Atlantti peittyisi merijäähän Britteinsaarten eteläosaa myöten. Tällainen muutos heijastuisi kaikkeen: asumiseen, lämmitystarpeeseen, energiantuotantoon, liikenteeseen, ruokaketjuihin, terveyteen ja ekosysteemeihin.
Talvikunnossapito moninkertaistuisi, asuntojen nykymuotoinen eristäminen ei olisi riittävää. Lämmitysenergian tarve kasvaisi 30–50 prosenttia. Kaukolämpöverkot, sähkönsiirto ja -tuotanto jouduttaisiin mitoittamaan uudelleen. Jos lämmitysenergian hinta kelluisi markkinoilla, energiaköyhyys kasvaisi.
Merikanto korostaa, että pelkkä AMOCin voimakas heikkeneminenkin voisi muuttaa talvia dramaattisesti. Pohjois-Eurooppa saisi samanlaisia pakkasia kuin Kanadan sisämaa tai Siperia.
Silti mediassa toisteltu arvio Suomesta ”nyky-Siperian kaltaisena” on hänen mukaansa osin liioiteltu. Kun ilmaston lämpeneminen huomioidaan, kesät olisivat todennäköisesti edelleen lämpimiä, jopa helteisiä.
Sen sijaan kevät olisi viileä ja kasvukausi olisi lyhyempi.
Ruokaturva heikentyisi: Satotuhot lisääntyisivät ja kasvihuoneiden energiankulutus kasvaisi. Kasvukauden lyheneminen iskisi perinteisiin viljoihin ja varhaisperunaan. Suomi
joutuisi lisäämään varmuusvarastojaan.
Varautumista hankaloittaa ennusteiden epävarmuus, ristiriitaisuus ja se, ettei tiedetä, millaisia energiamuotoja tulevaisuudessa on käytössä.
Joonas Merikannon mukaan viestin tulisikin olla se, että AMOC-virtausjärjestelmän pysähtyminen on yksi ilmastonmuutoksen riski lisää. Vaikka tapahtuman todelliset vaikutukset ovat tieteentekijöiden skenaariotyön ja jopa mielikuvittelun varassa, ilmastonmuutosta kannattaisi torjua. Nyt on vielä yhteiskuntien toiminnan ja luonnon monimuotoisuuden kannalta mahdollista tehdä verrattain edullisia toimia, hän vetoaa.
”Pitkällä tulevaisuudessa ei oikeastaan edes tiedetä, mihin varautua.”
Ehdottomasti on olemassa merkittävä riski, että keikahdus tapahtuu tällä vuosisadalla.
Tutkimusta ja skenaariopapereita lukiessa mieleen tunkee elävä vertaus.
Hölmöläinen pyrkii ylöspäin mutta käyttää tikapuiden sijaan keinulautaa. Edessä näkyy nouseva lankku, pidemmälle ei näy. Kun keinulauta kallistuu, horisontti aukeaa, mutta samalla alustan todellinen olemus paljastuu.
Kun keikahdus alkaa, sitä ei enää voida pysäyttää.
Meteorologi Kerttu Kotakorven mukaan ilmastonmuutoksesta puhutaan ikään kuin lämpötila nousisi tasaisesti päästöjemme mukana.
Sama ajatus on hänen mukaansa taustalla silloin, kun haaveilemme hiilen talteenotosta. Siis tulevaisuuden teknologiasta, jota ei vielä tunneta, mutta jonka varaan monet planeetan pelastamiseen tähtäävät skenaariot nojaavat.
Ajatus on, että jos ja kun hiilen talteenoton teknologia onnistutaan luomaan, sen avulla voidaan viilentää ilmakehää. Vähän kuin peruuttaisi keinulaudalla.
Ilmastonmuutoksen monet tunnetut keikahduspisteet mutkistavat kuvaa. Muutos alkaa ruokkia itse itseään ja kiihdyttää ilmastonmuutosta, vaikka hiilipäästöt tippuisivat nollaan. Muutos on ihmisiässä ajateltuna peruuttamaton.
”Keikahduksen jälkeen paluuseen tarvitaan paljon isompia muutoksia”, Kotakorpi selventää.
Korallien osalta keikahduspiste on jo lähes varmasti ylitetty. Tutkijat etsivät vastausta siihen, missä kohtaa vaikkapa merijään tai pohjoiseen maaperän roudan sulamisen tai Amazonin sademetsän metsäkadon osalta saavutetaan kriittinen piste.
Kun jäätä on vähemmän, maapallon kyky heijastaa lämpöä takaisin avaruuteen heikkenee. Roudan sulaminen taas vapauttaa maaperään sitoutunutta metaania, joka on voimakas ilmastokaasu. Sademetsän väheneminen taas kutistaa hiilivarastoja.
”Kuinka paljon pallon tulisi lämmetä, että meriviran osalta ei voida enää muutosta peruuttaa? Minulla ei ole tietoa”, Kotakorpi sanoo.
Kenelläkään ei vielä ole, mutta keinulauta huojuu jo.
Merivirran pysähtyminen on ihmisiässä hidas, mutta ilmastonmuutoksena ”järjettömän nopea”.
Ensin hyvät uutiset: uutta jääkautta ei ehkä tule.
Kylmempi Suomi voi tosin hyvinkin tulla, jopa omana elinaikanamme. Tai sitten erisuuntaiset muutokset kumoavat toisensa osittain. Tosin siinä maailmassa ilmasto olisi lämmennyt muualla niin monta astetta, että Suomen rajoilla odottaisi kasapäin muita ongelmia.
Hyvä uutinen on lisäksi se, että vaikka merivirran keikahduspisteen jälkeen muutos on peruuttamaton, se on suurella todennäköisyydellä hidas.
“Siinä vaiheessa, kun pitäisi alkaa miettiä, että miten tähän pitää valmistautua, meillä on varmasti ihan hirveän paljon enemmän tietoa”, sanoo Jouni Räisänen Helsingin yliopistosta.
Sitten huonojen uutisten lista.
Ensinnäkin merivirran pysähtyminen on ihmisiässä hidas, mutta ilmastonmuutoksena ”järjettömän nopea”, sanoo Kerttu Kotakorpi.
Jo nyt me olemme hänen mukaansa valmistautuneet ilmastonmuutokseen huonosti. Lämpenemisen nopeus on kuitenkin Suomessakin vain noin puoli astetta vuosikymmenessä. Merivirran pysähtymisen takia joissakin mallinnuksissa ilmasto viilenee kolme astetta vuosikymmenessä.
Vauhti olisi kuusinkertainen. Kasvi- tai eläinlajit eivät ehtisi sopeutua.
”Eli se ei menisi niin, että muutokset kumoaisivat toisensa. Vaan muutos olisi selvästi toiseen suuntaan ja vauhti olisi nopeampi.”
Jos emme tiedä tämän muutoksen tarkkaa todennäköisyyttä, se ei tarkoita, ettei uhkaa olisi, Kotakorpi muistuttaa. Se tarkoittaa, että meidän on toimittava varovaisuusperiaatteen mukaan.
”Kyllähän suomalaiset kestävät pakkasta, eihän se ole se ongelma. Ongelma on se, että meidän inframme ja luontomme ja metsämme ja maataloutemme eivät ole sopeutuneet tähän.”
Miten Suomi tällä hetkellä varautuu maan radikaaliin kylmenemiseen?
Vain hieman kärjistäen vastaus kuuluu: eipä juuri mitenkään.
Ensinnäkin ilmastoriskeihin varautuminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen on kaikkien ministeriöiden vastuulla omalla hallinnonalallaan. Kokonaiskuva on hajanainen.
Esimerkiksi puolustusministeriön hallinnonalalta löytyy monenlaisia ohjelmia ja selontekoja, joissa kuvataan ilmastonmuutokseen varautumista turvallisuusnäkökulmasta. Mukana ovat suorat (esimerkiksi tulvien ja helteiden) vaikutukset ja epäsuora vaikutukset (maailmalla lisääntyvät konfliktit, kilpailu resursseista, ilmastopakolaisuus).
Esimerkiksi valtioneuvoston puolustusselonteko, puolustushallinnon kestävyysraportti (pdf), puolustushallinnon ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitelma (pdf), valtioneuvoston selonteko kansallisesta ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelmasta vuoteen 2030 (pdf), sosiaali- ja terveysministeriön ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitelma (2021–2031)(pdf), sisäministeriön julkaisema Kansallinen riskiarvio (2023)(pdf) ja maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan ilmastonmuutokseen sopeutumisen toimintaohjelma vuoteen 2027(pdf) eivät mainitse ilmaston mahdollista viilenemistä.
Sisäministeriö ei vastaa tietopyyntöön julkisuuslain asettamassa ajassa vaan siirtää kysymyksen maa- ja metsätalousministeriöön muodossa ”varautuminen ilmaston lämpenemiseen.” Ympäristöministeriön vastauksessa kerrotaan, että valtioneuvoston vuoden 2025 tulevaisuusselonteon pohjana on käytetty myös skenaariota merivirran pysähtymisestä, mutta sitä ei selonteossa suoraan mainita.
Strategiapaperit vilisevät kestävyyslausekkeita, mutta Suomen suurimpana uhkana käsitellään sotaa.
Kerttu Kotakorpi kertoo itsekin miettineensä, onko ilmastonmuutoksesta puhuminen ylipäänsä järkevää, jos ketään ei kiinnosta. Kenties turvallisuuspuhe auttaisi hahmottamaan, kuinka todennäköisistä uhkakuvista ilmastonmuutoksessa puhutaan.
”Kylmä on ihmisille tosi paljon vaarallisempaa kuin helle, vaikka me emme Suomessa niin ajattelekaan.”