Euroopan unionin edustajat toistavat YK:n ilmastokokouksissa samaa viestiä: EU tekee jo enemmän kuin oman osansa ilmastonmuutoksen hoitamisessa. Päästöt ovat vähentyneet yli kolmanneksella parissa vuosikymmenessä, tavoitteet ovat maailman kunnianhimoisimpia ja unioni on suurin ilmastorahoittaja.

Ministerit ja virkahenkilöt painottavat, etteivät kaikki maat tee riittävästi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi vaan ”niiltä puuttuu kunnianhimoa”. Näin toisti Brasilian Bélemissä marraskuussa järjestetyssä YK:n ilmastokokouksessa muun muassa Suomen ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.).

Viesti herättää turhautumista monissa globaalin etelän maissa eli kehittyvissä valtioissa. Ne tunnistavat ilmastokriisin vakavuuden. Ovathan niiden asukkaat myös niitä, jotka kärsivät eniten ilmastonmuutoksen seurauksista.

Saksalaisen ajatushautomon GermanWatchin ilmastoriski-indeksin mukaan kahdeksan kymmenestä eniten ilmastonmuutoksesta kärsivästä maasta kuuluu matalan tai alemman keskitulotason luokkaan. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana eniten kärsineistä kymmenestä maasta yksikään ei ole ollut korkeimman tulotason luokasta.

Globaalin etelän maat kuitenkin kokevat, että vastuu ilmastonmuutoksen torjunnasta on rikkailla mailla.

”Jos kunnianhimoa vaaditaan, sen pitää tulla niiltä, joilla on historiallinen vastuu”, sanoo Gabonin presidentin neuvonantaja Zita Wilks.

Hänen mukaansa puhe yhteisestä vastuusta tuntuu ontolta, kun konkreettinen tuki jää puuttumaan. Wilks sanoo, ettei Gabon ole saanut YK:n ilmastosopimuksen alaiselta Vihreältä ilmastorahastolta rahoitusta yhdellekään ilmastohankkeelle, vaikka maa sitoo hiiltä maailman mittakaavassa poikkeuksellisen paljon.

Muilta ympäristörahastoilta ja avunantajilta Gabon on kuitenkin saanut lahjoituksia sademetsilleen. Esimerkiksi marraskuussa maa sai lähes 100 miljoonan euron rahoituksen sademetsien suojeluun.

Gabonista lähes 90 prosenttia on sademetsää, ja tämä naapurivaltioihinkin ulottuva Kongon sademetsä on toiseksi suurin maailmassa Amazonin jälkeen.

Ilmastorahoituksessa on yksinkertaisuudessaan kyse siitä, että kehittyneet maat tukevat rahallisesti kehittyviä maita ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kuten yleensä, todellisuudessa kuvio osoittautuu monimutkaisemmaksi.

Suomen pääneuvottelija Marjo Nummelin kertoo, että rahan antamiselle voi olla olemassa yllättävältäkin tuntuvia esteitä.

”Rahan antamiseen liittyy maiden kyky vastaanottaa rahaa ja kehittää hankkeita. Mitä isompi maa, sitä paremmat resurssit niillä on kehittää hankkeita, joita voidaan rahoittaa.”

Globaalille etelälle kyse ei aina siis ole vain rahasummista vaan jo olemassa olevista resursseista – ja sen lisäksi valtatasapainosta ja ilmastopäästöjen historiasta.

Intialainen Manjunath Prabhu muistuttaa, että Euroopassa on helpompi asettaa kunnianhimoisempia tavoitteita, kun perusinfrastruktuuri on rakennettu jo kauan sitten. Intiassa taas 1,5 miljardin ihmisen elintason nostaminen on valtava haaste.

”On helppo istua ilmastoidussa toimistossa ja sanoa, että te ette ole tarpeeksi kunnianhimoisia”, Prabhu sanoo.

Hän ja Pooja Godfrey ovat perustaneet koulutusohjelman, ClimaLearnin, jolla he opettavat lapsille ja nuorille ilmastoteemoista. He ovat nähneet lähietäisyydeltä, miten tulvat sulkevat kouluja Intiassa yhä useammin.

”Joka vuosi koulut joutuvat sulkemaan ovensa jopa neljäksi viikoksi tulvien vuoksi. Kaupunkien infrastruktuuria tuhoutuu: siltoja, teitä, kokonaisia kyliä. Tuho iskee pahimmin kehittyviin maihin”, Godfrey selittää.

Suomen pääneuvottelija Nummelin näkee, että EU saa rahoituksen puutteesta syytökset niskaansa etenkin nyt, kun Yhdysvallat on poissa ilmastopelistä.

Mitä isompi maa, sitä paremmat resurssit niillä on kehittää hankkeita, joita voidaan rahoittaa.

Intian suhteen hän haluaa nostaa esiin maan sisäisen tasapainon.

”Voidaan verrata Intian väkimäärää – maan vauras luokka alkaa olla jo isompi kuin koko EU. Maassa on myös paljon nousevaa keskiluokkaa, ja heillä vastuu omasta kansallisesta kehityspolitiikastaan.”

Myös monet öljymaat, kuten arabimaat, puhuvat oikeudesta kehitykseen, kertoo ruotsalaisen vasemmistopuolueen meppi Jonas Sjöstedt. Näin tekevät myös sellaiset maat, jotka ovat öljyn ansiosta kasvattaneet varallisuutensa korkeaksi. Tällaisia ovat esimerkiksi Arabiemiraatit ja Saudi-Arabia.

”Ne haluavat, että energiasektori rajataan ulos kansallisista päästövähennyssitoumuksista. Ne puhuvat oikeudestaan taata omille kansalaisilleen riittävä energiansaanti. Mutta samalla öljymaat vaativat muilta lisää rahoitusta”, hän sanoo.

Arabimaat eivät halua luopua öljyn tuomista eduista, mutta ne vaativat muun muassa Euroopan unionia siirtymään negatiivisten päästöjen aikakauteen yhä nopeammin.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksille alttiit maat vaativat Belémin kokouksessa kehittyneitä maita kolminkertaistamaan maksamansa sopeutumisrahoituksen määrän. Sopeutumisrahoituksella kehittyvät maat pyrkivät pienentämään ilmastonmuutoksen aiheuttamia haittoja. Tavoite meni lopulta läpi.

Lisäksi sovittiin, että rahoittajien joukko tulee laajenemaan, mihin pääneuvottelija Nummelin kertoo olevansa tyytyväinen.

”Nopeimmin kehittyvät maat, kuten Saudi-Arabia, Persianlahden maat ja Kiina eivät tarvitse tukea enää. Yritämme kohdentaa tuen maille, joilla tarve on suurin”, hän sanoo. Nummelin painottaa, etteivät pelkkien EU-maiden ponnistelut vie pitkälle.

BRICS-maiden päästöt kattavat nykyisellään jo melkein puolet maailman päästöistä, ja siksi näiden maiden päästöt on saatava myös kuriin.

Päästöjen määrä ei kuitenkaan ole suhteeton, kun ottaa huomioon, että kymmenessä BRICS-maassa asuu noin puolet maailman väestöstä. Mukana ovat esimerkiksi maailman väkirikkaimmat maat Intia ja Kiina.

Vaikka sopeutumisrahoituksen kolminkertaistaminen on itsessään jo voitto kehittyville maille, senkään läpisaaminen ei ollut helppoa.

Vähiten kehittyneet maat (LDC) tavoittelivat avustuspohjaisen rahoituksen kolminkertaistamista vuoteen 2030 mennessä. Vaatimusta tukivat pienet saarivaltiot, Afrikan ryhmä ja osa Latinalaisen Amerikan maista.

Lopullisessa versiossa aikarajaksi tuli vasta vuosi 2035, mikä viivyttää rahoituksen kasvua. Siinä ei myöskään lue, mihin vuoteen verrattuna rahoitus pitää kolminkertaistaa.

Lisäksi on epäselvää, mikä osuus sopeutumiseen ja hillintään annetusta rahasta on avustusmuotoista ja mikä lainamuotoista.

LDC-maiden tavoitteena oli saada kolminkertaistus yksinomaan avustuspohjaisena, jolloin lainat olisi jätetty pois.

Nopeimmin kehittyvät maat, kuten Saudi-Arabia, Persianlahden maat ja Kiina eivät tarvitse tukea enää. 

Näin ei kuitenkaan päätetty. On yhä auki, kuinka suuri osuus rahoituksesta tulee olemaan lainoja. YK:n raportin mukaan vain kolmannes rahoituksesta on ollut tähän saakka avustuksia ja loput lainoja.

”Kaikkein haavoittuvimmassa maissa tämän ei pitäisi kuitenkaan olla bisnesasia, vaan niihin hankkeisiin pitää löytyä julkista rahaa”, Nummelin näkee.

YK:n raportti korostaa, että liiallinen lainapainotteisuus voi heikentää kehittyvien maiden kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen, koska velanhoito voi viedä resursseja muilta kriittisiltä sektoreilta.

Lopulta suurin toivonpilkahdus löytyy siitä, että globaalin etelän maat investoivat tällä hetkellä voimakkaasti uusiutuvaan energiaan. Syy löytyy hinnasta. Nykyään on yksinkertaisesti halvempaa käyttää aurinko- ja tuulivoimaa kuin fossiilisia polttoaineita.

Tekeekö EU tai ylipäätään kehittyneet maat riittävästi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi?

Globaalin etelän maita kalvaa varakkaimpien maiden tapa ottaa moraalinen johtajuus maailmassa, jossa lähtökohdat eivät ole olleet yhdenvertaiset. Vuodesta 1850 eteenpäin Latinalainen Amerikka ja Karibia, Aasia ja Tyynenmeren alue sekä Afrikka ovat vastanneet alle puolesta kumulatiivisesti kasaantuneista päästöistä verrattuna kehittyneisiin maihin.

Kun globaalin etelän mailta vaaditaan lisää kunnianhimoa, se voi oikeutetusti tuntua epäreilulta ja tekopyhältä, kun vaatijoina toimivat ne, jotka ovat eniten saastuttaneet.