”Haluaisin pyytää anteeksi esi-isieni puolesta. On ihan kamalaa, että Ruotsi kolonisoi Suomen.”
Näin toteaa noin kolmekymppinen tukholmalainen nainen metroasemalla kello kahdelta aamuyöllä. Hetki sitten nainen ja tämän ystävä olivat lähestyneet minua ja matkakumppaniani, koska kuulivat meidän puhuvan suomea.
”Ei se mitään. Suomihan oli osa Ruotsia pitkään”, soperramme hämmentyneinä.
”Miksi te edes opiskelette Suomessa ruotsia?”, hän jatkaa.
Kerromme naiselle suomenruotsalaisista ja Pohjoismaiden yhtenäisyydestä. Selityksemme eivät kuitenkaan vaikuta menevän läpi. Hän on kuullut molemmista ennenkin.
”Jos Suomessa opiskellaan ruotsia, myös Ruotsissa pitäisi opiskella suomea”, nainen tokaisee.
Olimme Tukholmassa reilu viikko sitten viettämässä pidennettyä viikonloppua. Reissun aikana meitä lähestyttiin useamman kerran – mutta ei pelkästään kello kahdelta yöllä.
”Oletteko te Suomesta?”, alkoivat lähes kaikki näistä keskusteluista.
En muista milloin suomalaisuuteni olisi kiinnostanut yhtä paljon kuin nyt Ruotsissa. Tilanne hämmensi erityisesti siksi, että Tukholmassa on tuskin harvinaista olla suomalainen, tai oikeastaan minkä tahansa muunmaalainen. Onhan Tukholma verrattain kansainvälinen kaupunki. Miksi kaksi suomalaista turistia ovat yhtäkkiä niin kiinnostavia?
Mekö todella olemme pohjanmaalaisesta Vöyrin kunnasta tulevan bändin menestyksen takana?
Yksi selitys on ehkä Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon. Sen on sanottu lisänneen ruotsalaisten kiinnostusta Suomeen. Myös Sanna Marinin parin vuoden takaista pääministeriyttä on esitetty osasyyksi Suomi-kuvan modernisoitumiseen Ruotsissa.
Kolmas ja tuorein selitys voi olla Euroviisut. Tämä tuli esiin myös keskusteluissa.
”Haluan kiittää teitä KAJ:sta. Se on parhainta mitä Melodifestivalenille on tapahtunut pitkään aikaan!”, sanoo mies meille hotellin aamupalalla. Hetki aiemmin hän oli noussut pöydästään toiselta puolelta huonetta ja kävellyt luoksemme.
”Ruotsi voittaa Euroviisut! Ei kai teitä suomalaisia haittaa, että voitamme teidän bändillänne?”
”Ei. Suomessa sitä ajatellaan myös meidän voittonamme”, sanon ja jatkamme jutustelua.
Kun mies lähtee omaan pöytäänsä, alamme matkakumppanini kanssa hihittää hämmentyneesti. Mekö todella olemme pohjanmaalaisesta Vöyrin kunnasta tulevan bändin menestyksen takana? Siitäkin huolimatta, ettei meistä kumpikaan ole kuullut yhtyeestä ennen heidän osallistumistaan Ruotsin Euroviisukarsintanakin tunnettuun musiikkispektaakkeliin Melodifestivaleniin.
Kyllä, kiittäkää meitä, ruotsalaiset!
Suomi-aiheiset kommentit ja kysymykset eivät jää tähän.
”Haluaisin käydä Suomessa”, hihkaisee meille ruotsalaista ruokaa tarjoavan ravintolan tarjoilija. Hän kyselee Suomen perinneruuista ja siitä, mitä Suomen kaupunkeja suosittelemme hänelle.
”Katsokaas tätä!”, hän kaivaa paitansa alta korun ja näyttää sitä meille. Se on muumipeikko.
”Suomalaiset naiset ovat kauniimpia kuin ruotsalaiset”, sanoo puolestaan mies jazzbaarissa. Hän on käynyt monta kertaa Vaasassa, koska hänen entinen tyttöystävänsä asui siellä.
”Ei voi olla! Ruotsalaisethan ovat tunnetusti kuin malleja! Suomalaiset ovat metsänpeikkoja”, yritän heittää humoristisesti.
Mies pudistelee päätään.
Taksikuski puolestaan kertoo, ettei ruotsin ääntämisemme kuulosta suomalaiselta. Hän haluaa kuulla lisää Suomesta. Museossa opas tulee kysymään meille jo tutun kysymyksen: ”Oletteko Suomesta?”
”Kyllä, kyllä. Suomesta hyvinkin, juu.”
Uteluille ei näytä tulevan loppua.
On vielä yksi, ehkä yllättäväkin, seikka, joka voi selittää tukholmalaisten rohkeat lähestymiset. Se on ruotsalaisen Kent-yhtyeen comeback-kiertue, jonka yksi keikoista osui samaan ajankohtaan reissumme kanssa.
Jättisuosioon myös Suomessa noussut Kent oli aktiivinen 1990-luvun alusta vuoteen 2016 saakka. Nyt lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen yhtye soitti usean areenakeikan Tukholmassa.
Tämä tosin selvisi meille vasta keskusteluissa tukholmalaisten kanssa. Usein nimittäin ensimmäisen kysymyksen jälkeen, ”Oletteko Suomesta?”, meiltä kysyttiin: ”Oletteko menossa Kentin keikalle?”
Emme kehtaa sanoa kyselijöille, ettemme oikeastaan tiedä kuin yhden Kentin kappaleen; Kärleken väntar, rakkaus odottaa.
Loppumatkasta popitamme Kärleken väntaria. Siitä tulee matkamme teemabiisi.
Visst känss det som att kärleken väntar. Eikö tunnukin, että rakkaus odottaa, lauletaan kappaleen kertosäkeessä.
Se tuntuu ihmeellisen osuvalta.
Suomalaiset itse ovat olleet mukana luomassa tarinaa, jossa Ruotsi on Suomea parempi.
Finnjävel, suomalainen kusipää. Sellaisen lempinimen suomalaiset saivat Ruotsissa 1960–1970-luvun muuttoaallon jälkeen. Suomalaisilla oli huono maine, sillä osa suomalaisista maahanmuuttajista riehui ja rellesti. Oli rikollisuutta ja alkoholismia.
Tämä johti esimerkiksi siihen, etteivät kaikki lapset uskaltaneet puhua suomea koulussa Ruotsissa. Osa Suomesta muuttaneista ei opettanut suomea Ruotsissa syntyneille lapsilleen lainkaan. Minunkin suvussani tämä on tuttu tarina.
Toki nämä ennakkoluulot ovat vuosien varrella hälvenneet. Kiinnostavasti suomalaiset itse ovat olleet mukana luomassa tarinaa, jossa Ruotsi on Suomea parempi. Esimerkiksi urheilun puolella Ruotsia on kutsuttu ”Hannu Hanheksi”, joka on Aku Ankan hyväosainen ja onnekas serkku. Suomi on sitten ollut se epäonninen Aku Ankka.
Tällainen alemmuuskompleksi näkyy myös ajattelussamme yleisemminkin. Ruotsi tekee asiat paremmin ja ruotsalaiset ovat tyylikkäämpiä, rikkaampia ja osaavampia kuin me. Miksi ruotsalaiset olisivat kiinnostuneita meistä, metsäläisistä?
Nyt tuntuu kuitenkin, että näin on. Suomi ja suomalaisuus on jotain kiehtovaa, ehkä jopa trendikästä.
Niin kuin Kent laulaa: kärleken väntar. Joskus rakkaus ei synny hetkessä, vaan sitä pitää odottaa.