”Haluan tehdä parlamentille selväksi, että tämä ei ole ilmoitus, jonka teen mielelläni. – – Mutta tällaisina aikoina Britannian kansalaisten puolustamisen ja turvallisuuden on aina oltava etusijalla”, sanoi Ison-Britannian pääministeri Keir Starmer helmikuussa pitämässään puheessa.
Starmer kertoi kovasta tavoitteesta: Britannia aikoo nostaa puolustusbudjettinsa 2,6 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuodesta 2027 alkaen. Se aiotaan rahoittaa ”vaikeilla valinnoilla” – leikkaamalla rajusti kehitysyhteistyövaroja.
Britannia oli vuonna 2024 maailman kolmanneksi suurin avunantajavaltio. Se antoi kehitysapua yhteensä lähes 18 miljardia dollaria.
Lähivuosina se leikkaa arvioiden mukaan apuaan noin kuusi miljardia puntaa, noin kahdeksan miljardia dollaria.
Samanlaisia uutisia on kuultu viimeisten parin vuoden aikana muualtakin: kehitysyhteistyöstä leikkaavat nyt tai lähivuosina esimerkiksi Saksa, Alankomaat, Belgia, Ranska, Suomi ja Ruotsi sekä tietenkin maailman suurin yksittäinen avunantajamaa Yhdysvallat, joka on ajamassa alas käytännössä koko kehitysapujärjestelmänsä. Sitä on pyörittänyt kehitysapuvirasto USAID.
Maailman apubudjettiin on siis lähivuosina syntymässä lovi, jonka suuruutta ja merkitystä on vaikea hahmottaa.
Selviääkö globaali, maiden yhdessä rakentama kehitysyhteistyöjärjestelmä – vai romahtaako se?
Tulevaisuus on epävarma, mutta yksi massiivisten leikkausten seuraus on selvä.
”Se on tosi yksinkertainen juttu: kehitysyhteistyötä pystytään tekemään paljon, paljon vähemmän”, sanoo kehitysjärjestöjen kattojärjestön Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu.
Hän arvioi, että avun painopiste tulee siirtymään enemmän lyhytaikaiseen, ihmishenkiä pelastavaan humanitaariseen apuun, koska sitä on helpompi perustella sekä poliitikoille että suurelle yleisölle.
Kun rahaa on vähemmän, myös apua on vähemmän. Se taas vaikuttaa väistämättä inhimillisen kehityksen edistymiseen – joka oli YK:n kehitysohjelman (UNDP) mukaan jo muutenkin takamatkalla muun muassa koronapandemian vuoksi. UNDP:n tutkimuksissa mitataan koulutus- ja tulotasoa sekä elinajanodotetta.
Leikkausten vaikutuksista on jo tehty laskelmia. YK on arvioinut, että globaalit apuleikkaukset tulevat vaikeuttamaan lasten rokotusohjelmia lähes yhtä paljon kuin koronapandemia.
YK:n hiv/aids-ohjelman UNAIDSin mukaan uusien hiv-tartuntojen määrä tulee kasvamaan 2 000:lla päivässä USAIDin leikkausten takia.
Kehitysyhteistyötä pystytään tekemään paljon, paljon vähemmän.
Myös vaikutukset naisten terveyteen ovat kauaskantoiset. Viikkoa sen jälkeen, kun USAIDin apujäädytykset oli aloitettu, lähes 100 000 naista ja tyttöä oli jo jäänyt ilman perhesuunnittelupalveluita, laskee yhdysvaltalainen Guttmacher-instituutti. Se tulee todennäköisesti johtamaan ei-toivottuihin raskauksiin ja äitiyskuolemiin.
Vaikeimmassa asemassa ovat luonnollisesti ne maat, jotka ovat kehitysavusta pahimmin riippuvaisia. Niitä ovat yhdysvaltalaisen Centre for Global Development -tutkimuslaitoksen mukaan esimerkiksi Kongon demokraattinen tasavalta, Etiopia, Liberia, Afganistan, Sudan, Somalia, Etelä-Sudan ja Uganda.
Niiden bruttokansantuotteesta keskimäärin 11 prosenttia on tullut kehitysavusta ja avusta yli viidennes USAIDilta.
Avulla on rahoitettu esimerkiksi perusterveydenhuoltoa ja humanitaarista apua. Esimerkiksi Etelä-Sudanista on jo kantautunut tietoja ihmisistä, jotka ovat kuolleet, koska USAIDin rahoittamat klinikat on suljettu. Keniassa taas kymmenien tuhansien terveyssektorin työntekijöiden on pelätty saavan potkut.
Sitä, paljonko globaalista kehitysavusta lähivuosina tarkalleen ottaen leikataan, on vielä vaikea arvioida.
Viime vuodesta tiedetään jo jotain. Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestön OECD:n alustavien tilastojen mukaan vuonna 2024 rikkaiden maiden myöntämä kehitysapu laski noin seitsemän prosenttia, 212 miljardiin dollariin. 22 maata leikkasi apuaan, vain kymmenen lisäsi.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta kuuteen vuoteen, kun apu väheni. Sitä selittää muun muassa Ukrainan-avun sekä avuksi tilastoitavien kotimaan pakolaiskulujen väheneminen.
Yhden osan romahtaminen romahduttaa muitakin osia.
Saksalainen konsulttiyhtiö SEEK Development arvioi, että tänä vuonna isoimpien OECD-maiden kehitysapu vähenee vielä noin 40 miljardia dollaria lisää. Kyseessä on vasta arvio, ja siihen sisältyy suuria epävarmuuksia etenkin Yhdysvaltain tilanteen vuoksi.
Yhdysvaltain kehitysapuviraston USAIDin ohjelmista noin 86 prosenttia on lakkautettu sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump astui virkaansa tammikuussa. Summa on valtava, sillä Yhdysvallat kustantaa yksinään melkein kolmanneksen OECD-maiden avusta. Se on maailman suurin yksittäinen avunantaja.
Leikkaukset vaikuttavat merkittävästi myös avun rakenteisiin. Etenkin USAID on ollut siinä tärkeä toimija. Se on rahoittanut esimerkiksi nälänhätiä ennustavaa FewsNet-verkostoa, jonka kautta monet muutkin toimijat ovat saaneet tietoa kriiseistä. Nyt sen verkkosivut on ajettu alas.
USAIDilla on tärkeä merkitys myös humanitaarisen avun toimitusketjuissa. Sen vetäytyminen on estänyt aputoimituksia, vaikka tavaraa olisikin ollut jäljellä.
Kyseessä on vain yksi esimerkki kertautuvista vaikutuksia, joita ei vielä tiedetä.
”Kun tämäntyyppisiä rakenteellisia romahduksia tulee, sillä on kerrannaisvaikutuksia. Yhden osan romahtaminen romahduttaa muitakin osia, ja se voi alentaa muiden avunantajien kannustinta rahoittaa apua”, Nalbantoglu sanoo.
Maailma ilman YK:ta ja sen toimijoita olisi hyvin erilainen kuin nyt, enkä ole varma, että haluamme kohdata sen.
Kysymysmerkki on myös se, mitä tapahtuu esimerkiksi YK:n avustusjärjestöille ja toisaalta koko YK-järjestelmälle, joka on monien kansainvälisten sopimusten ja toimintaohjelmien taustavoima ja koko maailman yhteinen keskustelufoorumi. Esimerkiksi kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda 2030 on tulossa pian tiensä päähän, eikä sille ole vielä korvaajaa.
”Maailma ilman YK:ta ja sen toimijoita olisi hyvin erilainen kuin nyt, enkä ole varma, että haluamme kohdata sen. Se olisi epävakaampi, ja maiden välillä käytäisiin enemmän vaihtokauppaa solidaarisuuden ja tuen sijasta. Se olisi ehdottomasti maailma, jossa globaali eriarvoisuus syvenee”, sanoo Helsingissä sijaitsevan UNU-Widerin eli YK-yliopiston kehitystaloustieteen tutkimuslaitoksen apulaisjohtaja Patricia Justino Maailman Kuvalehdelle.
Leikkauksissa kyse ei ole pelkästään kehitysavusta vaan myös kehityksen rahoittamisesta ylipäätään, Justino sanoo.
Hän on huolissaan etenkin kehitysmaiden velkakriisin kiihtymisestä. Jo vuonna 2023 matalan tulotason ja keskitulotason maiden velkataakka oli ennätystasolla. Tänä vuonna ne käyttävät velkojensa hoitoon jopa 47 prosenttia budjetistaan, paljon enemmän kuin koulutukseen ja terveydenhuoltoon, joita taas on rahoitettu monissa maissa kehitysavulla.
”On hyvin vaikea kuvitella, millaisia seuraukset ovat, mutta ne tulevat olemaan kovia. Tiedossa on leikkauksia kouluruokaohjelmiin, peruskouluohjelmiin, perusterveydenhuollon palveluihin, rokotuksiin”, Justino luettelee.
Yksi seuraus voi olla se, että kehittyvien ja kehittyneiden välinen luottamus kärsii. Se on jo ennestään ollut heikoilla Ukrainan sodan takia. Sinne on pumpattu viime vuosina enemmän kehitysapuvaroja kuin köyhimpiin maihin.
Aukkoa paikkaamaan voivat osittain tulla muut avunantajamaat sekä globaalin etelän omat järjestöt. OECD:n tilastot eivät kata esimerkiksi Kiinan, Turkin, Saudi-Arabian ja Arabiemiirikuntien kaltaisia nousevia lahjoittajamaita, jotka voivat korvata osan leikkauksista.
”Kun nykyiset rahoittajamaat vetäytyvät, niin varmaan tulee uusia tilalle. Se voi liittyä laajempaan kansainvälisen päätöksentekojärjestelmän ja kansainvälisten suhteiden muutokseen. Se saattaa muuttaa myös työn sisältöä ja kansainvälisiä suhteita”, Nalbantoglu huomauttaa.
Esimerkiksi Kiinalle ihmisoikeudet eivät ole tärkeä painopiste, toisin kuin vaikkapa Euroopan maille perinteisesti. Arabimaissa taas sukupuolten tasa-arvoon liittyvät kysymykset, seksuaali- ja lisääntymisterveys ovat vaikeita aiheita.
Nyt ne ovat sitä tosin myös Yhdysvalloille. Mediatietojen mukaan osa järjestöistä on jo siivonnut verkkosivuiltaan ilmastonmuutokseen sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyviä termejä rahoitusleikkausten pelossa.
Trendinä leikkaukset eivät ole uusi ilmiö. Kehitysyhteistyön asema on aina ollut aaltoliikkeessä, sanoo brittiläisen ajatushautomon Overseas Development Instituten päätutkija Nilima Gulrajani Maailman Kuvalehdelle.
”Näistä samoista teemoista keskusteltiin jo yli 50 vuotta sitten. Silloinkin kysyttiin, mitä järkeä on antaa rahaa ulkomaille sen sijaan, että huolehdittaisiin kotimaan asukkaista. Pohdittiin, onko avussa yhteisiä intressejä”, hän sanoo.
Solidaarisuuskin voi olla kansallinen intressi.
Viime vuosina samoihin kysymyksiin on palattu jälleen. Muutosta on ajanut Ukrainan sota, monissa maissa valtaan noussut radikaalioikeisto ja sen myötä kasvanut nationalismi, joka saa katseet kääntymään sisäänpäin. Suomessakin puhutaan nyt enemmän kehitysyhteistyöstä kaupanteon välineenä kuin solidaarisuuden osoituksena köyhille maille.
Usein oman maan etu ja kehittyvien maiden etu nähdään keskusteluissa vaihtoehtoina toisilleen, mutta Gulrajani ei näe erilaisia intressejä ristiriitaisina keskenään.
”Solidaarisuuskin voi olla kansallinen intressi. Usein ajatellaan, että näiden kahden välillä täytyy tehdä kompromissi, vaikka oikeasti voidaan ajatella, että solidaarisuus esimerkiksi ruokkii luottamusta, luottamus taas pääsyä markkinoille”, hän sanoo.
Leikkausuutiset ovat avanneet keskustelua myös siitä, voisiko kriisissä piillä mahdollisuus uudistaa apujärjestelmää, joka on kaikkea muuta kuin täydellinen.
Etenkin monet globaalin etelän kansalaisjärjestöt pitävät apua kolonialismin jatkeena. Apuriippuvuuden nähdään myös ruokkivan korruptoituneita hallintoja. Rikkaissa maissa taas velloo keskustelu avun tehottomuudesta ja siitä, ettei se tunnu koskaan saavuttavan päämääriään.
Esimerkiksi Sambian presidentti Hakainde Hichilema sanoi huhtikuussa pidetyssä vähiten kehittyneiden maiden foorumissa, että globaalin politiikan muutokset voidaan nähdä kehittyvissä maissa myös mahdollisuutena ottaa vastuuta omista haasteistaan.
Myös Justino on toiveikas.
“Tämä on mahdollisuus miettiä, millainen olisi kehitysavun jälkeinen maailma. Mutta se vaatisi vahvempaa yhteistyötä maiden välillä, monenkeskistä järjestelmää, joka voi tukea hallitusten välistä vuorovaikutusta, ja paljon enemmän globaalia solidaarisuutta.”
Se voi olla vaikeaa. Aidosti reilun maailman rakentaminen ilman kehitysapua vaatisi myös puuttumista monenlaisiin rakenteellisiin eriarvoisuuksiin: maailmankauppaan, kansainväliseen verotukseen, tekijänoikeuksiin, laittomiin rahavirtoihin.
Ideaalitilanteessa nyt olisi siis hyvä hetki rakentaa reilumpi kapitalistinen talousjärjestelmä, mutta sekään ei ole ilmaista ja se vaatisi valtavasti poliittista tahtoa.
”Se taas vaatisi sen tunnustamista, että nykyiset vallan keskukset ovat luoneet järjestelmän, joka hyödyttää niitä, eikä anna tasavertaista mahdollisuutta muiden kasvulle. Ideaalitilanteessa nyt olisi siis hyvä hetki rakentaa reilumpi kapitalistinen talousjärjestelmä, mutta sekään ei ole ilmaista ja se vaatisi valtavasti poliittista tahtoa. Sellaista ei nyt näy”, Gulrajani huomauttaa.
Toivoa kuitenkin sopii. Ilmarin Nalbantoglu toivoo, että Eurooppa ottaisi nyt avainroolin järjestelmän uudistamisessa eikä jäisi vain seuraamaan sivusta Yhdysvaltain puuhia. Hänen mukaansa apujärjestelmä joko romahtaa tai sitten sitä pitää uudistaa.
”Olemme olleet koko järjestelmän arkkitehtejä. Meillä on hyvät, joskaan ei täysin ongelmattomat, välit globaalin etelään. Siksi nyt olisi oikea aika rakentaa rohkeasti visiota kehityksestä yhteisellä planeetalla eikä jäädä lehdelle soittelemaan”, hän sanoo.
Siihen Euroopalla on periaatteessa mahdollisuus. Vaikka Yhdysvallat on isoin yksittäinen lahjoittaja, Eurooppa kokonaisuudessaan on suurempi.
Suhteutettuna bruttokansantuloon Yhdysvaltoja voi pitää jopa melko pienenä avunantajana: se käytti vuonna 2024 bruttokansantuotteestaan vain 0,22 prosenttia apuun, vähemmän kuin vaikkapa Puola.
Ilmari Nalbantoglun edustama Fingo on Maailman Kuvalehden kustantaja.