Tasapainoilin kesälomalla monien muiden tavoin ristiriitaisten tunteiden kanssa: voiko tästä kaikesta rauhasta, kauneudesta ja runsaudesta nauttia, kun samaan aikaan Gazan tilanne vain pahenee ja maailma seuraa sivusta?

Surun, vihan ja turhautumisen tunteeni muuttuvat välillä päättäväisyydeksi ja toiveikkuudeksi. Saan toivoa, kun näen ihmisiä, jotka taistelevat ihmisarvon puolesta eri puolilla maailmaa ja Suomessa.

Hymyilen ja kyynelehdin, kun näen, kuinka pieni lapsi tanssii videolla Gazan raunioissa. Tuossa hetkessä pommit ja nälkä unohtuvat.

Juuri lapset muistuttavat, että ihmisyytemme on yhteistä.

Tein pitkään humanitaarista työtä maailman kriisikohteissa. Tärkeimmät kohtaamiseni liittyivät lapsiin. Juuri lapset muistuttavat, että ihmisyytemme on yhteistä.

Lapset ovat kaikkialla samanlaisia: he löytävät leikin karuimmissakin tilanteissa. Jokaisessa maailmankolkassa pelataan jalkapalloa. Kaikkialta löytyy naurua ja energiaa.

Liberiassa työskentelin lastensairaalassa ja vaikka tein toimistohommia, halusin joka päivä käydä sairaalan puolella.

Yksi parhaista päivistä oli afrikkalaisen lapsen päivä, jolloin järjestimme isot juhlat lapsille, heidän perheilleen ja työntekijöille. Päivään sisältyi leikkiä ja ohjelmaa. Oma suosikkini oli hyppykilpailu riisisäkeissä.

Olin nähnyt sairaalassa monta vaikeaa tilannetta, mutta tuo päivä oli puhdasta iloa.

Kaikkialla yhteisö myös suhtautuu lapsiin huolehtien ja toivoen heille parempaa huomista. Syntymiä juhlitaan, terveydestä iloitaan, koulutusta arvostetaan. Jokainen vanhempi tekee kaikkensa suojellakseen lapsia.

Työni opetti, miten nopeasti lapset voivat parantua, jos he saavat hoitoa.

On kulunut lähes kaksikymmentä vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran näin, miltä akuutti aliravitsemus näyttää.

Samalla työni opetti, miten nopeasti lapset voivat parantua, jos he saavat hoitoa. Ravitsemuskeskus saattoi olla simppeli telttaosasto, mutta muutoksen näki jo parissa päivässä ja parin viikon päästä lapsi pääsi yleensä kotiin.

Tärkeintä toki olisi kyetä estämään aliravitsemus täysin.

Nälänhätä on hirveä tila, jota maailman ei kuuluisi enää joutua todistamaan. Gazassa sen annettiin tapahtua, koska Israel ei ole sallinut alueelle riittävästi apua.

Vaikka olen vihainen, surullinen ja turhautunut, tiedän ihmisten myös toimivan. Ihmiset auttavat toisiaan selviytymään.

Avustusjärjestöjen tehtävänä on tukea, mutta niiden apu ei korvaa paikallisten ihmisten selviytymiskykyä. Moni säilyttää toivonsa juuri lastensa takia.

Jokaisella meistä on mahdollisuus auttaa omalla tavallamme. Ei ole vain yhtä tapaa toimia. Tärkeintä on, että toimimme ja puolustamme yhdessä ihmisyyttä.

Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden kustantajan Fingon toiminnanjohtaja ja pitkän linjan humanitaarisen alan ammattilainen.