Kun matkustin ensimmäistä kertaa Ugandaan, ymmärsin, etten ollut maassa ainoastaan vierailija. Olen valkoinen, suomalainen mies pyörätuolissa, mutta en ollut vain eksoottinen muukalainen tai säälin kohde vaan osa arkista elämää, jossa vammaisuus näyttäytyy eri tavalla kuin missään muualla.

Olin tullut maahan, jossa esteettömyys ei tarkoita samaa kuin kotona. Koin asioita, joita en osannut odottaa.

Ugandassa pyörätuolilla liikkuminen on usein fyysistä selviytymistaistelua. Katuja ei ole suunniteltu kenellekään, saati pyörätuolia käyttävälle liikkujalle. Onkin ihmeellistä, että siellä, keskellä kuoppaisia, pölyisiä teitä, sain huomata, että yhteisö kannattelee. Ihmiset auttavat. Avuliaisuus ei ole pelkkää hyväntahtoisuutta vaan kulttuuriin sisäänrakennettua yhteisvastuuta.

Ugandassa ei odoteta, että valtio hoitaa esteettömyyden. Ajatus on, että ihminen ihmiselle on esteiden ylittäjä.

Silti koin ristiriitaa. Olin maassa etuoikeutettu ulkomaalainen, jonka pyörätuoli maksaa enemmän kuin monen ugandalaisen vuosipalkka. Minulla oli paluulippu Suomeen ja vaihtoehtoja. Paikallisella vammaisella näin ei usein ole.

Opin, että empatia on universaali kieli, vaikka esteettömyys ei olisi.

Samaan aikaan olin haavoittuva ja riippuvainen muiden avusta. En voinut sulautua joukkoon mutta en myöskään ollut irti siitä. Kävin keskusteluja katukauppiaiden, avustajien, kehitysvammaisten lasten vanhempien ja paikallisten aktivistien kanssa.

Kysymys oli aina sama: miten luoda yhteiskunta, johon kaikki voisivat kuulua?

Matkan koskettavin hetki oli tämä: Pienen kylän koululla tapasin vammaisen pojan, joka oli kantanut itse itsensä kouluun joka aamu. Kukaan ei ollut ajatellut, että hän voisi tarvita pyörätuolia. Ja silti hän hymyili, kuin maailma olisi jo hyvä.

Uganda opetti minulle, ettei vammaisuus ole universaalisti yhteinen kokemus vaan syvästi kontekstiin sidottu: kulttuuriin, talouteen, yhteisöön.

Samalla se on syvän inhimillistä ja yhdistävää. Opin kuuntelemaan enemmän kuin puhumaan. Opin kysymään, en olettamaan. Opin, että empatia on universaali kieli, vaikka esteettömyys ei olisi.

Suomeen palatessani huomasin seuraavani esteettömyyskeskustelua eri näkökulmasta. Meillä on rakenteet, mutta joskus vähemmän yhteisöä. Ugandassa on yhteisö, mutta rakenteet uupuvat.

Minä jäin kahden maan väliin, mutta sydämeni löysi sillan.