Sota, joka lopettaa kaikki sodat. Näin sanoi kirjailija H.G. Wells ensimmäisestä maailmansodasta. Niin kuin tiedämme, näin ei käynyt. Vain kymmeniä vuosia sen jälkeen sodittiin hurjemmin kuin koskaan.
Toinen maailmansota on historian tappavin sota. Taisteluissa kuoli yli 21 miljoonaa sotilasta, mikä on lähes kolminkertainen määrä verrattuna seuraavaksi tappavimpaan sotaan eli ensimmäiseen maailmansotaan, jonka taisteluissa kuoli yli 7 miljoonaa.
Näiden maailmanlaajuisten konfliktien jälkeen eniten on kuollut alueellisissa ja kahden valtioiden välisissä sodissa, poikkeuksena Kiinan ja Venäjän sisällissodat, jotka nousevat kymmenen tappavimman sodan joukkoon.
Sodassa kuolleiden typistämistä pelkäksi numeroksi voidaan kritisoida, sillä kyse on ihmisistä: numerot eivät yksistään kerro koko totuutta sodan kauheuksista.
Sotien uhreja voidaan laskea eri tavoin. Mukaan voidaan ottaa siviilit tai vain sotilaat. Esimerkiksi Kiinan sisällissodassa on arvioitu kuolleen ainakin 1,2 miljoonaa sotilasta, vaikka esimerkiksi tietosanakirja The Encyclopædia Britannica kertoo sotilaita joko kuolleen tai haavoittuneen yli kaksi miljoonaa. Siviilejä sen sijaan menehtyi sodan seurauksena tietosanakirjan mukaan sisällissodassa viisi miljoonaa.
Vaikka mukana olisivat vain sotilaat tai sotaoperaatioihin lasketut ihmiset, luvut eroavat siinä, lasketaanko mukaan vain taisteluissa kuolleet vai myös niiden ulkopuolella kuolleet. Esimerkiksi Suomen sisällissodassa iso osa menehtyi vankileirillä ja teloituksissa sodan aikana tai sen jälkeen.
Sodassa kuolleiden typistämistä pelkäksi numeroksi voidaan kritisoida, sillä kyse on ihmisistä: numerot eivät yksistään kerro koko totuutta sodan kauheuksista. Ne voivat kuitenkin tarjota jonkinlaista perspektiiviä siihen, miten massiivisesta tuhosta on kyse – ja miksi rauhaa kipeästi tarvitaan.
Sodat, joiden taisteluissa kuoli eniten sotilaita
