1. Miten tango, sota ja rauha liittyvät toisiinsa?

Tangon filosofia perustuu kuuntelemiseen, kommunikaatioon ja hyväksyntään. On hienoa, että ihmiset ympäri maailman tanssivat tangoa ja luottavat siihen, että jos kuuntelen ja kohtaan toisen ihmisen, yhteys voi syntyä. Tango siis mahdollistaa askeleen ottamisen kohti toista ihmistä ja sitä solidaarisuutta, jota olemme viime vuosina antaneet pois eriytymällä kupliimme ja poissulkemalla ihmisiä läheltämme.

2. Mitä tarkoitat solidaarisuuden katoamisella ja poissulkemisella?

Jo pidemmän aikaa olen ollut ahdistunut ihmisten eriytymisestä ja lisääntyneestä poissulkemisen kulttuurista. Tämä koskee kaikkia: oikeistoa, vasemmistoa, konservatiiveja ja liberaaleja. Ei edes pyritä rakentamaan yhteistä ajattelupohjaa. Ajattelen, että esimerkiksi keskustelu sukupuolten moninaisuudesta ja vaikkapa metoo-liikkeen tapaiset kehityskulut ovat tervetulleita ja tarpeellisia, mutta myös niiden sisällä on sorruttu me–ne-ajatteluun, mikä on koko ajan vaarallisempaa.

3. Mikä tekee tangosta erityisen tanssimuodon?

Argentiinalainen tango on esteettisesti kaunista ja perusolemukseltaan intensiivistä, vahvaa läsnäoloa vaativaa tanssia. Tango edellyttää luottamista, toisen ihmisen hyväksymistä omalle reviirille ja toisen tuntemista siinä vahvasti.

Olen huomannut tämän elokuvan myötä, että tanguerot kaipaavat tangoa erityisesti silloin, kun elämä mullistuu negatiivisella tavalla. Haluan dokumentilla näyttää, miten tango voi kriisin keskellä muuttaa omaa ajattelua ja tuoda ihmisille toivoa ja lohtua.

4. Mitä uutta opit dokumentin teon aikana?

Olen alkanut ajatella sitä, minkä verran ihminen on yhtä kuin edustamansa valtio. Se vaivaa minua. Tämä liittyy pahuuteen ja kysymykseen siitä, mitä on pahuus. Mietin paljon sitä, kuinka paljon valtion pahat teot ovat yksittäisen kansalaisen vastuulla – varsinkin aidoissa demokratioissa. Aika lyö usein yhtäläisyysmerkin valtion ja kansalaisten välille. Mutta en minäkään koe suomalaisena olevani yhtä Suomen valtion kanssa.

Teen elokuvaa toivosta ja lohdusta, mutta ihmisten kanssa keskustellessani törmään vihaan. Ja sotaisan kriisin keskellä se on täysin luonnollista. Yritän itse hahmottaa sitä, millainen tie on vihasta kohti rinnakkain elämistä. Elokuvani idea on: Mitä tapahtuu vihan jälkeen? Miten löydämme solidaarisuuden sodan jälkeen? Miten elämme sodan jälkeen?

5. Millainen porukka teitä on tekemässä tätä elokuvaa?

Dokumenttielokuvat tehdään yleensä pienellä porukalla. Lisäkseni tätä elokuvaa tekee tuottaja Joon Tervakari ja kuvaaja Anssi Leino. Dokkarien tekemisessä luottamus ja yhteinen näkemys tekijöiden välillä on tärkeää. Tämän leffan kohdalla erityisesti, koska kohtaamme vaarallisiakin tilanteita.

Mitä tapahtuu vihan jälkeen? Miten löydämme solidaarisuuden sodan jälkeen? 

6. Millaisia haasteita työskentely sota- tai kriisialueella luo elokuvanteon kannalta?

Etukäteissuunnittelu on erityisen tärkeää. Teemme monta erilasta suunnitelmaa haastavien tilanteiden varalta. Emme myöskään voi tehdä kovin montaa kuvausreissua vaarallisille alueille.

7. Mitkä ovat olleet pysäyttävimmät hetket dokumentin teon aikana?

Kun katson tanssivia ihmisiä ja näen heidän kasvoillaan tuskan. Monet ovat menettäneet omaisiaan ja elävät pelossa koko ajan. Toinen koskettava asia liittyy ihmisten kykyyn sopeutua. Olimme Ukrainassa kuvaamassa yhtä päähenkilöämme, joka oli manikyyrissä. Sähköt menivät poikki, koska raketti-isku oli tulossa. Kauneushoitolassa laitettiin vara-aggregaatti päälle. Manikyyri jatkui, taustalla kuului ilmapuolustuksen pauke.

8. Millaisia esikuvia sinulla on ollut omalle tekemisellesi?

Ihastuin nuorena Nick Broomfieldin leffoihin, mutta suurimmat vaikuttimet ovat kuitenkin video- ja kuvataiteen puolella. Ihailen noiden taidemuotojen kykyä kiteyttää olennainen. Minua puhuttelevat myös atmosfäärit, joiden ympärille elokuva rakentuu.

Ohjaajana minua on joskus haukuttu naiiviksi, mutta ajattelen, että taiteen tehtävä on ajatella isosti. Miten muuten voisi syntyä uutta ajattelua?

9. Mikä voima on dokumenttielokuvilla esimerkiksi journalismiin verrattuna?

Elokuvalla on mahdollisuus ajatella isommin ja syvemmin. Käsitellä ihmisyyttä jotenkin laveammin. Iso osa näistä eroista palautuu elokuvan mahdollisuuksiin näyttää tunteita ja tuoda myös ihmismielen tiedostamaton puoli osaksi kerrontaa. Hyvä dokumenttielokuva laajentaa ihmisten maailmankuvaa – myös ihmiskuvaa.

10. Mikä antaa sinulle toivoa tässä hetkessä?

Kaikki pieni. Yritän hoitaa oman pienen alueeni niin hyvin kuin mahdollista: olla hyvä äiti ja puoliso, ystävä ja työntekijä. Lohtua ja iloa tuo myös se, että toimin oman moraalini mukaan esimerkiksi niin, että olen kasvissyöjä. Jokin toivon pilkahdus tulee myös siitä, että näen signaaleja siitä, että ihmisten laite- ja some-orientoituneisuus alkaa pikkuhiljaa vähentyä, ja oikea elämä ja läsnäolo valtaavat alaa. Sen myötä löydämme ehkä tulevaisuudessa paremmin myös sen solidaarisuuden.

Annika Grofin ohjaaman God is Tango –dokumenttielokuvan on tarkoitus val­mistua vuonna 2027.