Toimittaja ja kirjailija Auli Leskinen istuu terassille entisessä kotikaupungissaan Barcelonassa. 

Sinne Leskinen on saapunut nykyisestä kotikaupungistaan Madridista, jossa hän vielä toistaiseksi asuu.

”Sen jälkeen muutan takaisin Suomeen ja luulen, että pysynkin siellä.”

Leskisellä on takana pitkä ura toimittajana sekä Suomessa, Espanjassa että monissa Latinalaisen Amerikan maissa. Koulutukseltaan hän on Latinalaisen Amerikan kirjallisuuden tohtori. 

Leskisen ensimmäinen Chileen sijoittuva romaani Petojen aika julkaistiin vuonna 2013 ja se oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana vuoden parhaasta esikoisteoksesta. Kirja kertoo diktatuuria vastustavan nuoren sotilaan kohtalosta Chilen sotilasdiktatuurissa.

Kymmenen vuotta myöhemmin Leskisen romaanin tapahtumapaikka on Kolumbiassa sijaitseva fiktiivinen viidakkokylä Cumunta.

Lokakuussa julkaistu Talo Andien juurella noudattaa monin tavoin latinalaisamerikkalaisen kerronnan perinnettä.

Salaperäinen viidakkokylä on toistuva miljöö alueen romaanikirjallisuuden traditiossa. Muun muasssa chileläinen Carlos Franz ja kolumbialainen Gabriel García Márquez ovat sijoittaneet tarinoiden tapahtumapaikan sademetsän kätkemään kylään.

Alun perin Leskisen piti kirjoittaa sodan aikana evakkona Laatokan Karjalasta lähteneestä isästään. 

”Kustannustoimittajani kehotti minua kuitenkin kirjoittamaan Latinalaisesta Amerikasta, sillä sinne sijoittuvat aiheet ovat minulle tuttuja.”

Talo Andien juurella kertoo Kolumbian yli 50 vuotta kestäneestä Farc-sissien ja Kolumbian hallituksen välisestä aseellisesta konfliktista. 

Se ajoittuu hetkeen ennen vuonna 2016 solmittua rauhansopimusta. 

Vaikka kirja kertoo Kolumbian lähihistoriasta, sen teemat sota ja juurettomuus koskettavat kaikkia sodan kokeneita. 

Kirjan päähenkilö on suomalainen psykologi, joka auttaa Kolumbian sisäisiä pakolaisia. Tarinan keskiössä on Serena Cox -niminen afrokolumbialainen tanssija, jonka 11-vuotias poika kidnapataan Farcin sissiarmeijan sotilaaksi. 

Cox on itsekin Farc-joukkoja paennut Kolumbian sisäinen pakolainen. Sodan vuoksi kotinsa jättäneitä on Kolumbiassa eniten maailmassa.

Kolumbian aseellista konfliktia paenneissa sisäisissä pakolaisissa on Leskisen mielestä paljon samaa kuin Karjalan evakoissa. Pakolaisten tunteiden historiassa on paljon samaa, vaikka maa ja aikakausi ovat erilaiset.

Tarinan edetessä suomalainen päähenkilö päätyy etsimään myös omia juuriaan Karjalasta. 

“Psykologi Kira Kunneli en ole minä, mutta kirjoitin hänelle minun tunteeni.”

Kirjan pääteema on pitkään jatkuneen sisällissodan vaikutukset yhteisöihin, ja erityisesti naisiin ja lapsiin. Sodan juurettomuus on tarinan tumma pohjavirta.

Myös Leskinen on pohtinut juurettomuutta. 

Karjalan evakon tytär kertoo menettäneensä sodassa äidinkielensä. 

”Isäni puhui Karjalan livvin kieltä. Opin muutamia lauluja, mutta muuten kieltä ei minulle opetettu.”

Se, mitä tapahtuu nyt Ukrainassa ja Gazassa osoittaa, ettei ihminen ole oppinut historiasta. Se on traagista, koska sotien vaikutukset yltävät sukupolvien päähän.

Talo Andien juurella -romaanin tutkimus- ja kirjoitustyö vei vuosia. 

Sinä aikana Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja alkoi Gazan sota. Samalla romaanista tuli entistä ajankohtaisempi.

”Romaanissa ei ole suoraa linkkiä esimerkiksi Ukrainaan. Se olisi tuntunut keinotekoiselta.” 

Talo Andien juurella on kuitenkin omistettu Venäjän pommituksissa kuolleelle vauvalle Kira Glodanille.

”Samalla se on kunnianosoitus kaikkien sotien lapsiuhreille,” Leskinen lisää. 

Leskinen seuraa huolestuneena nykyistä maailman tilannetta.

”Se, mitä tapahtuu nyt Ukrainassa ja Gazassa osoittaa, ettei ihminen ole oppinut historiasta. Se on traagista, koska sotien vaikutukset yltävät sukupolvien päähän.”

Leskinen löytää romaanista myös yhtymäkohtia Suomen nykytilanteeseen.

Kolumbiassa nuorten syrjäytyminen ja vaihtoehtojen puute ajoivat nuoria sissijoukkoihin ja muihin aseellisiin ryhmiin. 

”Suomessakin etenkin moni nuori tuntee jäävänsä yhteiskunnan ulkopuolelle ja luokkaerot kasvavat. Tästä ovat seurausta muun muassa katujengit.”

Kun yksi ryhmä jää ulkopuolelle, seuraukset yhteiskunnalle ovat karuja, Leskinen muistuttaa. 

Siksi hän pitää tärkeänä Suomen tekemää kehitysyhteistyötä. 

Leskinen puhuu myös epigenetiikasta. Se on uusi tutkimusalue. Epigenetiikan mukaan kollektiiviset tunteet, sotatraumat ja ulkopuolisuuden tunne voivat siirtyä geeneissä seuraavalle sukupolvelle.

”Kyse on adoptoiduista, tiedostamattomista muistoista, joista tulee osaa identiteettiä. Tunnemme kipua, jonka syytä emme tiedä.” 

”Löytämällä juurensa ja perityn surun syyt kivusta on kuitenkin mahdollista päästää irti,” toteaa Leskinen. 

Sen Leskinen tietää omasta kokemuksesta. Hänen isänsä oli pakolainen, joka kärsi koko ikänsä sodan traumoista. 

Myös Leskinen kertoo tunteneensa koko elämänsä levottomuutta ja ulkopuolisuutta.

Siitä hän on vapautunut tutkimalla sukunsa historiaa. 

Isänsä kuoleman jälkeen Leskinen vieraili tämän synnyinseuduilla Venäjän puolella.

”Tuntui, kun olisin tullut kotiin. Nyt sinne ei ole enää menemistä, mutta olen onnellinen, että ehdin käydä siellä.”

Leskisen romaanin päähenkilöllä ei tarinan lopussa ole enää tarvetta matkustaa maailman ääriin. Sellaista tarvetta ei ole enää myöskään aikuisikänsä maailmaa kiertäneellä Leskisellä. 

Hän työskentelee vielä jonkin aikaa Madridin Suomen suurlähetystön viestinnässä, mutta jää keväällä vapaaksi kirjailijaksi.

”Silloin olisi vihdoin aikaa kirjoittaa romaaneja.”

Seuraavaksi Leskinen aikoo kirjoittaa sotien aikana ja 50-luvulla Suomessa eläneistä tytöistä. 

Latinalainen Amerikka kulkee tulevassa romaanissa mukana pienenä sivujuonena. 

Olisi hienoa, jos vaikkapa Suomen uusi presidentti Alexander Stubb lukisi kirjan.

Leskinen on huolissaan, miten suomalaisten tiedot Latinalaisesta Amerikasta ovat heikentyneet.  

Siksi Talo Andien juurella alkaa esipuheella Kolumbian poliittisen tilanteen historiasta. Leskisen mukaan se auttaa lukijaa ymmärtämään tapahtumien miljöötä ja aikaa, vaikka tarina on fiktiivinen.

”Latinalaisen Amerikan seuraamista on vähennetty suomalaisessa mediassa. Alueella ei tietojeni mukaan ole yhtään suomalaisia kirjeenvaihtajia”, Leskinen harmittelee. 

Hän toivoisi, että Talo Andien juurella kiinnostaisi myös lukijoita, joille alue ei ole tuttu.

”Olisi hienoa, jos vaikkapa Suomen uusi presidentti Alexander Stubb lukisi kirjan. Toivon, että hän lukisi niistäkin alueista, jotka eivät ole Suomessa otsikoissa nykyisen maailmantilanteen vuoksi.”