Artikkelikuva
Vastuullisin tuote tai vaate on se, joka sinulla on jo kaapissa, muistuttaa Eetin toiminnanjohtaja Emma Mikkilä.

”Joululahjatoiveemme olisi, että yritystoiminta ja kuluttaminen tapahtuisi ihmisoikeuksien ja maapallon rajoissa” – Eetti ry palkittiin ympäristöpalkinnolla 

Eettisen kaupan puolesta ry (Eetti) on saanut vuoden 2024 Sininen pallo -palkinnon tunnustuksena pitkäjänteisestä työstään ylikulutuksen vähentämiseksi. Omaa kuluttamistaan on hyvä pysähtyä miettimään eritoten nyt joulun alla, toiminnanjohtaja Emma Mikkilä muistuttaa.

”Monen järjestön ja Eetinkin rahoitukseen on kohdistunut merkittäviä leikkauksia. Tämä on meille tärkeä kannustus jatkaa työtämme ihmisoikeuksien ja kestävän kuluttamisen puolesta”, sanoo toiminnanjohtaja Emma Mikkilä

40 000 euron palkinto tuo järjestölle tukea epävarmassa rahoitustilanteessa. 

Eetin lisäksi palkinnon voittivat myös tietokirjailijat ja Viiden vaatteen vuosi -haasteen kehittäjät Sissi Penttilä, Julia Thurén ja Aku Varamäki sekä Circutus-vertaisvuokraamopalvelun perustaja Lotta Lilja

Ensi vuonna Eetti aikoo kannustaa nuoria ja aikuisia vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin ylikulutuksen vähentämiseksi ja edistää oikeudenmukaista siirtymää vaate- ja elektroniikkateollisuudessa.  

”Julkaisemme yrityksille oppaan kestävästä kiertotaloudesta ja kampanjoimme elämiseen riittävän palkan puolesta. Teemme päräyttävää somekampanjointia ja yhteisöllistä vapaaehtoistoimintaa”, Mikkilä sanoo. 

Eetin joululahjatoive olisi, että kaikki yritystoiminta ja kuluttaminen tapahtuisi ihmisoikeuksien ja maapallon rajoissa.  

”Toiseksi paras lahja olisi Eetin ja muiden järjestöjen rahoituksen vahvistaminen, jotta voimme jatkaa tätä työtä tulevaisuudessakin”, Mikkilä päättää.

Emma Mikkilän 5 vinkkiä ylikuluttamisesta selviämiseen loppuvuoden kulutushuuman keskellä: 

  • Vastuullisin tuote tai vaate on se, joka sinulla on jo kaapissa. Vaali, korjaa ja käytä sitä. 
  • Ennen ostosta pysähdy hetkeksi miettimään mistä oston halu tulee ja onko ostos todella tarpeen. Tarvitsetko sitä todella, vai löytyykö sinulta jo jotain vastaavaa? Tuottaako se sinulle iloa vielä ensi vuonna ja vuosien päästä?  
  • Tee ennen alennusmyyntejä etukäteen lista, mitä tarvitset, ja tee ostokset vain tältä listalta, jos sopiva löytyy. Kun ostat vain harkittuja juttuja ja lempivaatteita ja vältät hutiostoja, tavarat tuovat aidosti iloa. Satsaa kestäviin ja ajattomiin tuotteisiin kausijuttujen sijaan. 
  • Ajan viettäminen ostoskeskuksissa ja verkkokaupoissa voi lisätä kuluttamista. Niiden välttäminen voi auttaa kulutuksen vähentämisessä ja aikaa vapautuu muuhun. Mainostulvan keskellä on hyvä tunnistaa, että yhteiskunnan rakenteet ja houkuttelevat mainokset ajavat meitä kiihtyvään kuluttamiseen. 
  • Vaikuta – emme ole vain kuluttajia. Yksittäiset kulutuspäätökset eivät lopulta ole ratkaisevia. Yritysten ja päättäjien vastuulla olisi muuttaa kestävämmälle tasolle niitä yhteiskunnan rakenteita, jotka kannustavat meitä ylikuluttamaan. Liity vaikuttavaan yhteisöön ja muuta maailmaa! 

    Nyt kun olet täällä...

    ... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!