Työttömyydestä puhutaan Suomessa paljon, ja kaikilla on siitä mielipide: onko työtön etuuksia nosteleva sohvaperuna vai heikosta taloustilanteesta kärsijä?
Perspektiiviä voidaan hakea katsomalla globaaleja työttömyyslukuja. Työttömiä on nimittäin myös maissa, joissa ei saa työttömyyskorvauksia. YK:n Kansainvälisen työjärjestön (ILO) keräämien tietojen mukaan eniten työttömiä on Eswatinissa.
Vähiten työttömiä on ILO:n mukaan Qatarissa, 0,1 prosenttia. Kiinnostavasti naisia työttömänä on Qatarissa 0,4 prosenttia, mutta maan työntekijöistä vain 17,1 prosenttia on naisia. Tilastosta ei siis voi päätellä, kuinka suuri osa väestöstä on työelämässä.
Kolmanneksi vähiten työttömiä on Nigerissä, 0,6 prosenttia. Kuitenkin vuonna 2020 maa ilmoitti työttömien osuudeksi 33,3 prosenttia. Miten tämä on mahdollista?
Vähäinen työttömien määrä ei siis aina kerro hyvästä taloustilanteesta.
Selitys on se, että Niger laski työllistettyjen määrän ennen eri tavalla, nyt ILO:n tavalla, kerrotaan Maailmanpankin artikkelissa. Tiivistettynä: ILO:n mukaan henkilö on työllistetty, jos hän on tehnyt viimeisen viikon aikana vähintään tunnin töitä rahaa vastaan tai jos hän on jossain palkattuna mutta nyt tauolla.
Niger on yksi maailman köyhimmistä maista. Vähäinen työttömien määrä ei siis aina kerro hyvästä taloustilanteesta.
Mitä työttömyystilasto meille sitten ylipäätään kertoo? Ainakin se tarjoaa
ymmärrystä siitä, että työttömiä on lähes kaikkialla yhteiskuntamallista riippumatta.