Asuessaan New Yorkissa 2020-luvun alussa vapaa toimittaja ja tietokirjailija Johanna Frondelius katseli usein Vapaudenpatsasta.

Frondelius näki saman kuin minkä hänen isoisoisänsä oli nähnyt saapuessaan siirtolaisena laivalla Yhdysvaltoihin. Isoisoisän tunteita uudesta maasta hän saattoi ainoastaan aavistella.

Palattuaan Suomeen Frondelius halusi kirjoittaa syvästi Suomea vuosikymmenien ajan koskettaneesta siirtolaisuudesta, mutta erääseen toiseen maahan; Ruotsiin. Siinäkin joukossa oli hänen sukulaisiaan.

Vaikka kyse oli ”vain” naapurimaasta, muutos vaikutti moneen lähteneeseen peruuttamattomasti – ne tarinat Frondelius halusi löytää ja tallentaa.

Siirtolaisuudesta Ruotsiin on usein puhuttu varsin miehisestä näkökulmasta, joten Frondelius halusi tuoreessa kirjassaan Kansankodin suomalaiset naiset (Aviador) keskittyä naisten kokemuksiin.

Syksyisenä iltapäivänä Kappeli-ravintolassa Helsingissä Johanna Frondelius, 44, tilaa teetä. Se ei oikein sovi haastattelun teemaan. Ruotsissa kahvittelu (fika) ja siihen liittyvä diskuteeraus on vieläkin tärkeämpää kuin meillä.

”Yksi naisista kertoi, että hän rakastaa Ruotsissa eniten juuri kahviloissa istuskelua”, Frondelius nauraa hauduttaessaan juomaansa.

Vaikka hän ei ole asunut Ruotsissa, haastateltavat kirjaan löytyivät helposti pääasiassa sosiaalisen median, Suomi-seurojen ja suositusten avulla.

Kirjassaan Frondelius keskittyy Ruotsiin 1930- ja 40-lukujen taitteessa lähetettyihin sotalapsiin, suuren muuttoaaltoon 1960- ja 70-luvuilla sekä toisen polven ruotsinsuomalaisiin. Mukana on myös pari myöhemmin Ruotsiin muuttanutta naista ja yksi joka syntyi Ruotsissa, mutta muutti aikuisena Helsinkiin.

Elämäntarinoita kuunnellessaan Frondelius kiinnitti huomiota niiden positiiviseen sävyyn.

”Monien sotalasten kokemukset olivat hyviä ja he saivat elää vilpittömästi rakastavissa perheissä. Ruotsalaisperheiden motiivina oli usein auttamisen halu.”

”Osa halusi sijoittaa nimenomaan tyttöjä. Ehkä tyttöjen ajateltiin olevan poikia kiltimpiä ja että heitä olisi helpompi esitellä osana perhettä.”

Ruotsi ehdotti Suomelle lasten suojaan lähettämistä sodan sytyttyä. Ajatusta vastustettiin alkuun ja siihen liittyi Frondeliuksen mukaan inhimillisen pelon lisäksi myös poliittista vääntöä. Lopulta Suomi myöntyi ja 1930–1944 Ruotsiin lähetettiin arviolta 80 000 alle 14-vuotiasta lasta. Ruotsin väestökirjanpidon arvioiden mukaan melkein joka kymmenes jäi Ruotsiin pysyvästi.

Suomalaisia työntekijöitä arvostettiin ja tekijöistä oli jatkuva pula, joten esimerkiksi alkoholiin liittyviä ongelmia katsottiin läpi sormien.

Suuressa muuttoaallossa Ruotsiin lähdettiin paremman elämän toivossa – ja tietysti seikkailemaan. Maatalous oli käynyt monille perheille kannattamattomaksi 1970-luvulle tultaessa. Piti miettiä muita vaihtoehtoja.

”Jos on asunut pienessä suomalaisessa kylässä koko ikänsä, on käytännössä ihan sama, muuttaako Helsinkiin vai Tukholmaan. Ja ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta lähtijät osasivat jo kielen.”

Ruotsiin oli muutettu töiden perässä jo 1950-luvulta lähtien, joten monella oli siellä tuttuja. Osa Ruotsiin asettuneista kävi Suomessa lobbaamassa ja kertomassa kansankodin ihanuuksista.

Myös monet sotalapsina olleet palasivat Ruotsiin viimeistään suuressa muuttoaallossa, ja osalla oli siellä sisaruksia ja kavereita.

Uusia tulijoita rekrytoitiin jo satamasta, palkat olivat hyvät ja asunnotkin järjestyivät.

”Suomalaisia työntekijöitä arvostettiin ja tekijöistä oli jatkuva pula, joten esimerkiksi alkoholiin liittyviä ongelmia katsottiin läpi sormien.”

Sotatraumat ja voimissaan oleva toksinen maskuliinisuus vaikuttivat myös naisten elämään.

Ruotsin avoin ilmapiiri vetosi naisiin ja Suomi tuntui entistä ahdasmielisemmältä. Sopeutuminen ei kuitenkaan ollut kaikille kivutonta. Naiset integroituivat ruotsalaiseen yhteiskuntaan miehiä paremmin ja heillä oli miehiä parempi maine. Tasa-arvoon oli silti matkaa.

”Miesvaltaisilla aloilla tehtaissa työskennelleet naiset saivat usein vähemmän palkkaa. Siivoustöissä naiset eivät saaneet käyttää kaikkia samoja tekemistä helpottavia työkoneita.”

Lähihistorian sotatraumat ja voimissaan oleva toksinen maskuliinisuus vaikuttivat Frondeliuksen mukaan myös naisten elämään, koska suuri osa suomalaisista eli samoilla asuinalueilla Ruotsissa.

Samoin yksinäisyys, kielitaidottomuus ja raskas työ aiheuttivat mielenterveysongelmia. 1970-luvulla 20 prosenttia asunnottomista ja 5,9 prosenttia rikoksiin tuomituista oli ruotsinsuomalaisia. Slussenin sissit ja en finne igen olivat suosittuja fraaseja ruotsalaisten puheessa ja lööpeissä, eikä suomalaisia haluttu samaan rappuun.

Naisten pärjäämisen taustalla Frondelius näkee muutamia tärkeitä seikkoja.

”Useat naiset halusivat oppia kielen, he tutustuivat avoimemmin paikallisiin ja löysivät usein myös puolison ja perustivat perheen.”

Suomalaisten maine vaikutti siihen, että monet naiset halusivat häivyttää taustansa. Se tarkoitti esimerkiksi sitä, etteivät he opettaneet suomea omille lapsilleen.

”Ja jotkut lapset taas häpesivät vanhempiaan, jotka puhuivat ruotsia aksentilla. Suomalaisia lapsia saatettiin syrjiä vielä 80-luvulla, joten he eivät korostaneet omaa taustaansa.”

Integroituminen tapahtui siis tietyssä mielessä turhankin tehokkaasti. Toisen polven ruotsinsuomalaisista käytännössä kaikki puhuvat sujuvaa ruotsia.

Omalla äidinkielellä eli tunnekielellä on kuitenkin suuri vaikutus ihmisen identiteettiin. Monesti juuriaan ja perhetaustaansa alkaa toden teolla miettiä keski-iän lähestyessä.

Frondeliuksen mukaan jotkut toisen polven ruotsinsuomalaiset, jotka nyt ovat nelikymppisiä, harmittelevat sitä, etteivät osaa suomea. Toiset taas ymmärtävät suomea, mutta eivät osaa kirjoittaa sitä. Tästä syystä Ruotsin yliopistojen suomen kielen kurssit ovat kuulemma koko ajan täynnä.

Kirjaprojektin aikana Frondelius ymmärsi, mitkä asiat voisivat helpottaa integroitumista ja menestymistä uudessa maassa.

”Ensiarvoisen tärkeää on opetella kieli ja paikalliseen kulttuuriin liittyviä tapoja. Ja jos joku täällä asuva ulkomaalainen haluaa puhua suomea, vaikkakin huonoa, meidän tulisi auttaa häntä siinä.”

Kirjassaan hän kertoo, että Ruotsissa monilla työpaikoilla oli taukohuoneessa pöydät suomalaisille ja ruotsalaisille. Rohkeimmat menivät ruotsalaiseen pöytään ja sanoivat haluavansa oppia kielen.

Kirjasta selviää, ettei siitäkään seurannut mitään hyvää, että suomalaiset keskittyivät liiaksi samoille asuinalueille. Se synnyttää rinnakkaisyhteiskuntia ja saa kääntymään entistä enemmän sisäänpäin.

Suomi kehittyi sotien jälkeen karusta ja nurkkakuntaisesta maasta hyvinvointivaltioksi, jolla on ollut hyvä maine ainakin näihin päiviin asti. Frondeliuksesta onkin absurdia puhua negatiivisesti sotaa pakenevista ja paremman elämän toivossa tänne tulevista siirtolaisista.

”Pitäisi muistaa, ettei meidänkään tilanne ole aina ollut näin hyvä. Nyt voisi olla meidän vuoromme auttaa.”