Teevesi porisee kerrostaloasunnon keittiössä Espoon Olarissa. Evin ja Rojin Birzoi ovat tulleet vanhempiensa kotiin keskustelemaan sisaruudestaan. On torstai aamupäivä.

Rojin Birzoi: En ole vielä ihan herännyt. Vuorotyö sairaanhoitajana akuuttiosastolla on rankkaa. Nukuin pitkään ja vein nopeasti poikani, ranskanbuldogit Rambon ja Rockyn, pienelle lenkille.

Evin Birzoi: Olin kuopukseni Zhinin kanssa jo aamulla terveyskeskuksessa, koska hän tarvitsi pienen palovamman takia käteensä sidoksen. Onneksi puolisoni vei esikoisemme päiväkotiin.

R: Emme kumpikaan ole asuneet tässä asunnossa. Päädyin lastenkotiin 13-vuotiaana ja sinä muutit omaan kotiin heti kun menit 21-vuotiaana naimisiin.

E: Koko perheemme on nyt Espoossa. Meidän kaksi pikkuveljeämme asuvat jo omillaan, enää nuorin veljemme asuu vanhempien kanssa. On mukavaa, että kokoonnumme koko porukalla vanhempien luokse viikottain.

R: Sinä Evin olet minulle erityinen, koska sisaruksista vain sinä muistat Suomeen saapumisen. Meillä on yhteinen historia.

E: Se on totta. Muistan, miten lähdimme Iranista…

R: Siis Kurdistanista…

E: Niin. Ennen lähtöämme kätkimme maahan sinun kynsilakkojasi…

R: Ja muita meikkejä. En saanut vielä meikata ja tiesin, etten olisi saanut ottaa niitä mukaan. Olin seitsemän ja sinä viisi. Luulimme palaavamme kotiin ihan pian. Ei pieni lapsi ymmärrä, mitä pakolaiseksi lähteminen tarkoittaa.

E: Minua jännitti istua tuntemattoman miehen kanssa hevosen selässä. Ylitimme rajan ja vuoret salakuljettajien kanssa. Turkissa meille oli annettu päälle sikäläisten kurdien vaatteet, ettemme erottuisi paikallisista.

R: Muistan kauniin öisen tähtitaivaan. Jouduimme lähtemään kotoa, koska isämme oli peshmerga eli hän taisteli kurdien vapauden puolesta. Hän oli jo joutunut monta kertaa vankilaan. Iranin hallinto näki hänet vaarallisena ja häntä uhkasi kova tuomio, jopa kuolemantuomio. Isoäitimme lahjonnan ansiosta isä kuitenkin pääsi hetkeksi lomille ja silloin isä päätti paeta maasta. Hän halusi turvata perheemme tulevaisuuden. Me muut pakenimme hänen perässään.

E: Emme moniin vuosiin puhuneet muille Turkin pakolaisvuosista. Minua hävetti, kuinka köyhiä meistä tuli.

R: Kotona perheemme oli tullut hyvin toimeen. Turkin hallitsemassa Kurdistanissa taas asuimme Vanin kaupungissa ihan slummissa. Isä myi torilla teetä. Muistan, että jotkut sylkivät hänen päälleen. Meillä oli usein nälkä. Koulussa varastelimme syötävää luokkakavereiden eväslaukuista. Opettajat taisivat kyllä tajuta sen, mutta eivät syyttäneet meitä.

E: Kerran yksi opettaja antoi meille jopa kotiin ison keksilaatikon.

R: Selvisimme huumorilla. Emme pitäneet itseämme raukkoina.

R: Pääsimme vuonna 2005 Suomeen kiintiöpakolaisina. Minä olin yhdeksän, sinä seitsemän. Perheemme asettui Pohjois-Pohjanmaalle pienelle Iin paikkakunnalle. Olin kuvitellut, että elämä palautuisi hyväksi, mutta koulussa olimme erilaisia ja meitä kiusattiin. Minulla oli yksinäinen ja ulkopuolinen olo.

Lapsena ja nuorena koin monenlaista väkivaltaa – myös seksuaalista väkivaltaa – Iranissa, Turkissa ja Suomessa. Suomessa vanhat traumat nousivat pintaan. Ensin minulle puhkesi syömishäiriö.

E: Muistan, että tulit usein kotiin humalassa. Minä sitten peittelin sinua sänkyyn. Ehkä siksi en ole koskaan ollut kiinnostunut alkoholista tai tupakasta.

R: Minusta tuli itsetuhoinen. Viiltelin itseäni ja käytin päihteitä. Päädyin lopulta puoleksi vuodeksi psykiatriselle osastolle. Olin silloin 13-vuotias.

E: Tunsin itseni yksinäiseksi ja odotin, että palaat kotiin. Koko perhe puhui pelkästään sinusta, taisin jäädä varjoosi. Yritin korvata aiheuttamaasi huolta ja käyttäydyin päinvastoin kuin sinä: tein paljon kotitöitä ja keskityin kouluun. Lopulta muutit Ouluun lastenkotiin.

R: Ei lastenkodissakaan kaikki mennyt täydellisesti, mutta minulla oli ohjaaja, joka välitti minusta. Jälkeenpäin ajatellen hänestä tuli minulle tärkeä turvallisen miehen malli.

Oma isäni taas on ollut minulle inspiraation lähde. Hän on aina vastustanut islamisteja ja juuri hän aikoinaan päätti, että Iranissa minun ei tarvinnut pitää huivia. Pikkulapsena katsoin isän kanssa kurdien taisteluvideoita ja opin jo pienenä taisteluasenteen. Mutta Suomessa meillä oli jäätäviä riitoja, koska en ollut sellainen kuin tytöltä odotettiin.

Ulkopuolisten ihmisten mielipiteet vaikuttivat isään ja ehkä hänellä oli omia traumoja. Olin aina ollut kovaääninen ja itsepäinen.

E: Sinä olet se villi sisko.

R: Jos olisin poika, käytökseni olisi sallittu helpommin.

Aktivismi antaa minulle voimaa, vaikka viekin paljon aikaani.

R: Elämäni muovasi minusta aktivistin. Nuorena jaoin blogissani ensin toisten postauksia, sitten aloin pitää puheenvuoroja väkivallan kokemisesta. Isoin muutos tapahtui kolme vuotta sitten, kun valmistuin Oulussa sairaanhoitajaksi, muutin Espooseen ja aloitin työt sairaalassa.

E: On mukavaa, että olemme nyt molemmat hoiva-alalla. Voimme jakaa kokemuksia ja ymmärrämme toistemme työn hyvät ja huonot puolet. Minua kiinnostaa työ lasten parissa neuvolassa.

R: Hoiva-alan ongelmat ovat meille tuttuja. Kaikesta säästetään, hoitajien hyvinvoinnista ei huolehdita. Nostan työpaikallakin ongelmia esiin.

E: Rojin, olen vähän huolissani sinusta. Teet kaikkea yli voimiesi. Olet niin monessa järjestössä ja teet vielä pitkiä työpäiviä sairaalassa.

R: Aktivismi antaa minulle voimaa, vaikka viekin paljon aikaani. Mielenosoituksiin en tosin ole osallistunut puoleen vuoteen.

E: Enkä yhtään yllättynyt, kun vuosi sitten aloitit oman podcastin Rojin – kapinallinen kurdi. Olen iloinen, että annat minun kuunnella jokaisen jakson ennakkoon. Joskus kun oikein innostut, alat puhua niin nopeasti, että siitä on vaikea saada selvää. Eli pieni vinkkini: hidasta pikkuisen.

R: Palautteesi on tosi tärkeää, kiitos siitä. Olen kiinnostunut monesta asiasta. Jatkan isän työtä ja taistelen kurdien oikeuksien puolesta. Minusta on huolestuttavaa, että Turkin fasistinen Harmaat sudet -ryhmä vainoaa kurdeja Euroopassakin. Sen toiminta on selvästi lisääntynyt.

R: Suomalaiset eivät tunnu ymmärtävän, miten laajasti maahanmuuttajataustaiset naiset kärsivät kunniaväkivallasta, eli heitä kontrolloidaan monin tavoin. Kunniaväkivalta koskettaa erityisesti naisia ja sateenkaari-ihmisiä. Tietyissä maahanmuuttajaryhmissä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajat joutuvat usein olemaan kaapissa väkivallan pelon vuoksi. Ja kunnian varjolla naisilta ja tytöiltä evätään perusoikeudet. Näistä asioista pitää puhua enemmän.

E: Sinulla on monesta aiheesta jo niin paljon tietoa, että opin aina uutta. Minulla ei ole samanlaista vaikuttamisen tarvetta, eikä aikaakaan siihen.

R: Sinulla on lapset. Ihailen, että näet paljon vaivaa ja luet kasvatukseen liittyvää kirjallisuutta, koska haluat tarjota omille lapsillesi toisenlaisen lapsuuden kuin meillä oli.

E: Me emme lapsina saaneet tunnekasvatusta. Meillä molemmilla on ollut vaikeuksia ilmaista kielteisiä tunteita ja hyväksyä itseämme. Meille taisi lapsena tulla ajatus, että se mitä saamme aikaan, ei ole tarpeeksi. Ysi ei riitä, jos voi saada kympin. Minä haluan, että omat lapseni voivat olla sellaisia kuin ovat.

R: Niin, meistä tuli ylisuorittajia. Mutta vaikuttaa voi monella tavalla. Viime aikoina olen miettinyt valtaa. Se helposti turmelee hallitsijat. Monissa maissa hallinto syrjii ja vainoaa ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla.

Myös Suomessa on ihmisiä, jotka ovat lähtömaissaan joutuneet mielipidevangeiksi. Kuten isämme. Yksittäisellä ihmisellä on voimaa, jota ei saa aliarvioida. Historiassa on paljon tarinoita, jotka osoittavat kansalaisten vaikutuksia. Seuraavaksi haluaisin tehdä ohjelmia Suomessa asuvista muissa maissa mielipidevankeina olleista ihmisistä. Myös heidän tulee saada äänensä kuuluviin.