Kirjailija-toimittaja ja kuvaaja

Monni Himari

Muutin kuusi vuotta sitten Pohjois-Norjaan. Luulin jo sitä ennen Helsingissä asuessani olevani vihreä ihminen, mutta vasta muutto pohjoiseen oikeasti avasi silmäni. Täällä luonto on todella päässyt ihoni alle.

Minulla on sellainen historia, että 10 vuotta reissasin lentäen pää kolmantena jalkana. Kun keskustelu lentopäästöjen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen alkoi, aloin kääntää takkiani. Se oli vaikea tilanne, sillä kirjoitin matkablogia, joka oli vastikään palkittukin. Meinasin lopettaa kirjoittamisen, mutta sain kollegoilta kannustavia viestejä jatkaa. Niinpä aloin kirjoittamaan kotimaan ja Pohjoismaiden matkailusta.

Olen lentänyt niin paljon, että tuskin millään teoilla saan sitä kuitattua. Minun on elettävä sen kanssa, vaikka se hävettää. Olen kuitenkin elävä esimerkki siitä, että ihminen voi muuttua. Elämäni kääntyi päälaelleen.

Jokainen meistä on vaikuttaja ja jokainen voi näyttää muille esimerkkiä. Jokaikisen äänellä on väliä.

Olemme puolisoni kanssa tottuneet asumaan viileässä. Lämpötila kotonamme on 16–18 astetta, eikä makuuhuoneessamme edes ole lämmitystä. Kierrätämme kaiken mahdollisen ja ostamme vain vähän uutena. Ja se, mitä ostamme, saakin sitten kestää loppuiän. Kirjat ostan useimmin kierrätettynä. Omien kirjojeni myyntivoitoista lahjoitan osan vanhojen metsien suojeluun – kuluuhan siinäkin paperia, kun kirjoja painetaan.

Meiltä on kauppaan Suomen puolelle 90 kilometriä. Teemme kauppareissun kerran kuussa. Kasvatamme itse vihannekset ja säilömme sienet ja marjat. Oma pottumaa myös palkitsee. Mitään ei tarvitse heittää pois, kun vaan soveltaa! Esimerkiksi porkkanan naateista saa tehtyä pestoa. Kumppanini metsästää, joten lihaa emme osta kaupasta. Sen lisäksi kalastamme omiin tarpeisiin. Kun ruokakala on kiikissä, sanon kiitoksen kalajumalille ja lähden kotiin.

Minulla on paljon seuraajia, ja suuri vastuu siitä, mitä julkaisen ja mitä jätän julkaisematta. Vaikka vaikuttajalta odotetaan paljon kannanottoja, jokaiseen keskusteluun ei voi osallistua. Olen päättänyt, että oma ydinviestini on pohjoinen omavaraisuus. Puhun paljon siitä, miten luontoa voi hyödyntää kestävästi.

Jokainen meistä on vaikuttaja ja jokainen voi näyttää muille esimerkkiä. Jokaikisen äänellä on väliä.

Aktivisti

Annamaija Hakama

Ilmastoahdistukseni on sitä luokkaa, että katson parhaimmaksi lääkkeeksi toimia. Koen ilmastonmuutoksen maailman suurimpana ongelmana, sen tärkeämpiä asioita ei ole.

Olen ollut kasvissyöjä yli 40 vuotta. Erilainen vaikuttaminen on kuulunut repertuaariini pitkään, ja olen ollut kansalaisaktivisti nuoresta asti. Nyt olen 61-vuotias. Vuonna 2007 ilmestyi Pasi Toiviaisen kirjoittama Ilmastonmuutos. Nyt. Muistiinpanoja maailmanlopusta. (Otava). Luin sen, ja se oli viimeinen niitti. Silloin ymmärsin, millainen uhka ilmastonmuutos todella on.

Lähdin mukaan Elokapinaan sen jälkeen, kun poliisi oli sumuttanut mielenosoittajia OC-kaasulla Helsingissä vuonna 2020. Kiinnostuin Elokapinasta, sillä millainen porukka koetaan niin vaaralliseksi, että poliisi käyttää rauhanomaisessa mielenosoituksessa voimakeinoja?

Meillä on Elokapinassa yli 45-vuotiaiden oma ryhmä, jossa on yli 150 osallistujaa ja parikymmentä aktiivia. Olemme järjestäneet esimerkiksi maailman herttaisimman keinutuolikapinan. Meillä oli mukana keinutuoleja ja räsymattoja, ja kiersimme niiden kanssa kolme päivää Helsingin keskustaa. Menimme valtioneuvoston linnan eteen ja jaoimme satoja flaijereita. Teimme poliisille ilmoituksen kokontumisesta. Meitä oli noin kymmenkunta keinutuoleinemme, ja poliiseja vähintään sama määrä.

Toimimme paljon myös yhdessä nuorempien kanssa.

Millainen porukka koetaan niin vaaralliseksi, että poliisi käyttää rauhanomaisessa mielenosoituksessa voimakeinoja?

Haluan viettää viimeiset 20 vuotta elämästäni hyvänä aktivistina, joka perustaa toimintansa tietoon ja voi toimia konkreettisesti. Haaveilen tekeväni vapaaehtoistyötä luontokartoittajana vielä eläkkeellä ollessani. Siksi aloitan luontokartoittajan erityisammattitutkintoon johtavat opinnot.

Luontoalueiden suojeluntarpeen kartoittaminen on hyvin konkreettista ja maanläheistä työtä, sammalten tutkimista ja pöllön huhuilun kuuntelua.

Olen huomannut ihmisten asenteissa selkeän muutoksen parin viimeisen vuoden aikana. Ilmastoasioita kohtaan ollaan huomattavasti vastaanottavaisempia kuin ennen.

Mikään keino vaikuttaa ei ole vääränlainen eikä liian pieni. Kaikki teot lasketaan, ja pääasia on, että jokainen tekee. Eniten vastuuta on heillä, joilla on varaa ja mahdollisuuksia. Se, että on kotivegaani, on arvokasta, samoin se, että on poliitikko ja tekee päätöksiä ilmaston hyväksi.

Ilmasto ja vastuullisuusvaikuttaja

Niklas Kaskeala

Teen työtä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi, koska en voisi tehdä muutakaan. Koen, että minun on pakko. Tieto lisää tuskaa, ja kun ymmärtää asian vakavuuden, on vaikeaa olla toimimatta.

Ensisijaisesti ajattelen itseäni aktivistina, ja olen tehnyt siitä itselleni ammatin. Oman yritykseni kautta työskentelen yrityksille, jotka haluavat muuttaa ja uudistaa kokonaisia markkinoita kestävämmäksi.

Olen aktiivinen sosiaalisessa mediassa, jossa olen keskittynyt viime aikoina etenkin viherpesuun ja valheellisiin ilmastoväittämiin. Lisäksi toimin useiden järjestöjen hallituksissa ja kirjoitan paljon mielipidekirjoituksia.

Talviurheilu on lähellä sydäntäni. Jossakin vaiheessa havahduin siihen, että ilmastonmuutos ei ole enää vain kaukainen asia, vaan näin sen vaikutukset konkreettisesti Suomen talvessa. Perustin kansainvälisen Protect Our Winters -ilmastoliikkeen Suomen osaston. Liike kokoaa yhteen talviurheilusta kiinnostuneita ihmisiä toimimaan ilmastonmuutosta vastaan.

Yksilön tehokkain keino vaikuttaa on sellainen, jolla on heijastusvaikutuksia myös muiden valintoihin tai käyttäytymiseen.

Olemme kansalaisia, emme kuluttajia. Lähestyn kulutusvalintoja siitä näkökulmasta. Yksilön tehokkain keino vaikuttaa on sellainen, jolla on heijastusvaikutuksia myös muiden valintoihin tai käyttäytymiseen.

En siis vähennä pelkästään henkilökohtaisia ilmastopäästöjäni, vaan voin saada esimerkilläni muutkin miettimään omia valintojaan. Konkreettisilla teoilla voimme inspiroida muita.

En lennä vapaa-ajalla. Pidämme kotona maltillisen lämpötilan ja pyrin ruokailemaan kasvispainotteisesti.

Ruoka on se elämän osa-alue, jossa minulla on edelleen eniten tekemistä ilmastonäkökulmasta.

On vaarallinen viesti, että ilmastoystävällinen elämä olisi pelkkää luopumista. En koe itsekään luopuvani mistään, vaan puhun mielummin siitä, mitä hyvää tällaisella elämäntavalla voi saavuttaa.

Mietin tarkasti omia hankintojani ja ostan harvemmin ja laadukkaampaa. Se, että pääsee eroon jatkuvasta halusta saada jotakin, on muutos parempaan. Politiikka on heijastuma yhteiskunnasta, ihmisten arvioista ja ajatuksista. Poliitikkojen on helpompi toimia ilmaston vuoksi, jos ympäröivä yhteiskunta on tukena.