Pian seitsemän kuukautta jatkunut Gazan sota on syössyt köyhyyteen noin 1,74 miljoonaa palestiinalaista, arvioivat YK:n kehitysohjelma (UNDP) ja YK:n alainen Länsi-Aasian talous- ja sosiaalineuvosto (ESCWA) tuoreessa raportissaan. Köyhyysaste on noussut lähes 119 prosenttia – 26,7 prosentista 58,4 prosenttiin.
Raportti on päivitys järjestöjen marraskuussa julkaisemiin tilastoihin. Luvut ovat synkentyneet merkittävästi.
”Uudet luvut varoittavat, että kärsimys Gazassa ei lopu, kun sota loppuu. Ennennäkemätön ihmishenkien menetys, pääoman tuhoutuminen ja köyhyyden jyrkkä kasvu niin lyhyessä ajassa aiheuttaa vakavan kehityskriisin, joka vaarantaa tulevaisuuden sukupolvien ajaksi”, sanoo UNDP:n johtaja Achim Steiner tiedotteessa.
Raportin mukaan seitsemän kuukauden sotimisen jälkeen Palestiinan bruttokansantuote on kutistunut yli neljänneksen. Dollareissa menetykset ovat noin 7,1 miljardia. Samaan aikaan työttömyysaste, joka etenkin Gazassa oli korkea jo ennen sotaa, kasvaa noin puoli prosenttiyksikköä jokaista sotakuukautta kohti.
”Tämä arvio ennustaa, että Gazasta tulee täysin riippuvainen ulkoisesta avusta laajuudessa, jota ei ole nähty sitten vuoden 1948. Se jää ilman toimivaa taloutta tai mitään tuotantokeinoja, omavaraisuutta, työllisyyttä tai kaupankäyntikapasiteettia”, sanoo ESCWA:n pääsihteeri Rola Dashti tiedotteessa.
Raportissa arvioidaan myös tulevaa kehitystä. Jos sota kestää yhdeksän kuukautta, köyhyysaste nousee yli 60 prosenttiin väestöstä.
Inhimillisen kehityksen indeksillä mitattuna koko Palestiinan kehitys on valunut taaksepäin seitsemän kuukauden jälkeen noin 18 vuotta. Gazassa taaksepäin on menty jo 37 vuotta, ja yhdeksän kuukauden jälkeen ollaan 44 vuoden takaisessa tilanteessa, raportissa ennustetaan. Inhimillisen kehityksen indeksi mittaa koulutustasoa, elinajanodotetta ja bruttokansantuotetta.
Konfliktissa on kuollut tähän mennessä yli 34 000 palestiinalaista.