Lyöminen on rakkauden merkki, kuuluu albanialainen sanonta. Albanialaiselle naiselle koti ei ole turva, vaan väkivallan näyttämö. 

UN Womenin tilastojen mukaan fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa oman kumppaninsa kädestä on Albaniassa kokenut viimeisen vuoden aikana 82 prosenttia naisista. Vertailun vuoksi: Suomessa vastaava luku on 5 prosenttia.

“Jokainen albanialainen nainen joutuu elämään väkivallan pelossa. Joko väkivallan kohteeksi on joutunut itse tai sitten joku tuttu”, kertoo aktivisti ja tutkija Liri Kuçi.

Kuçi halusi muuttaa asioita, mutta törmäsi seinään. Vielä muutama vuosi sitten Albaniasta puuttui tasa-arvon työkalu: feminismi.

Kun istuu kadunvarren kahvilassa Albanian pääkaupungissa Tiranassa, on vaikea kuvitella että kyseessä on sama maa, jota vielä kolmekymmentä vuotta sitten kutsuttiin “Euroopan Pohjois-Koreaksi”. Jälleenrakennuksessa väreillä on ollut suuri merkitys: nykyään kaupunki tulvii graffiteja ja taidetta.

Yli 40 vuotta kestäneen kommunistisen diktatuurin aika on kuitenkin vaikuttanut merkittävästi yhteiskunnan kehitykseen. Feminismi on ollut yksi häviäjistä.

Kuçi antaa esimerkin: siinä missä muualla tapahtui 1960-70-luvuilla naisten seksuaalinen vapautuminen, samaan aikaan Albaniassa naisilla ei ollut itsemääräämisoikeutta kehostaan.

“Raskauden ehkäisystä ei tiedetty ja naisia pidettiin synnytyskoneina.”

Feminismin tuomisesta Albaniaan tuli Kuçin kutsumus. Helppoa se ei ole ollut, sillä maassa ei ole ollut luonnollista siirtymää feminismin eri aaltojen välillä. Kaikki aallot lyövät nyt läpi samalla kertaa.

“Haaste on ollut siinä, miten antaa ääni aiempien sukupolvien naisten kokemuksille ja samalla katsoa eteenpäin ja olla osa ajankohtaista feminististä keskustelua maailmalla”, Kuçi pohtii.

Kaikki alkoi opiskelijaliikkeestä, jossa Kuçi oli aktiivinen. Se oli ensimmäinen suuri protestiliike diktatuurin kaatumisen jälkeen, ja siksi niin merkittävä. Isoin protesti oli vuonna 2018, jolloin vastustettiin julkisten yliopistojen yksityistämistä.

Feministinen järjestäytyminen alkoi pian protestin jälkeen. Tapaamisia pidettiin ympäri kaupunkia, aktivistit tarttuivat spray-tölkkeihin ja kirjoittivat seinille viestejä. Kuçi kirjoitti omansa: Se, joka lyö, ei rakasta sinua.

Pian järjestettiin myös Albanian laajuinen mielenosoitus naisten raiskauksia ja murhia vastaan.

Kuçi ystävineen on tehnyt pioneerin työtä. Albaniassa ei voi vieläkään opiskella sukupuolentutkimusta, joten feminismin teoria on pitänyt ottaa itse haltuun. Kuçi teki kandidaatin- ja maisterintutkielmansa sukupuolesta poliittisessa teoriassa.

“Riskeerasin oman valmistumiseni. Minulla ei ollut valvojaa, kukaan ei tiennyt aiheesta mitään enkä tiennyt miten työ otettaisiin vastaan.”

Käytännössä Kuçi vietti kolme vuotta arkistoissa ja yritti jäsentää Albanian naisten historiaa. Sittemmin hän on täydentänyt opintojaan Lontoossa stipendillä, ja tällä hetkellä hän tekee UN Womenille tutkimusta Balkanin alueen kehityksestä.

Mitä arkistoista sitten paljastui? Ainakin se, että huomionarvoisia naisia on ollut halki Albanian historian. Heitä vain ei ole nostettu esiin samalla tavoin kuin miehiä, ja siksi heidän tarinansa ovat uhanneet unohtua.

Shote Galica oli 1900-luvun alussa elänyt soturi, joka taisteli fasisteja ja regiimiä vastaan. Shota kieltäytyi aikansa sukupuolirooleista; naimisiin menon sijaan hän halusi taistella vuoristossa. Tukkaansa hän ei silti suostunut leikkaamaan, vaan punoi sen pitkälle letille.

Kun Kuçi ystävineen mietti feministiselle liikkeelle nimeä, Shota oli ilmeinen vaihtoehto. Typografiassa s-kirjaimesta tehtiin Galican pitkä palmikko.

Shotasta tuli myös Albanian ensimmäisen feministisen lehden nimi. Shotan ensimmäinen numero ilmestyi helmikuussa 2021 ajankohtaisella teemalla: korona. Sittemmin sen aiheita ovat olleet esimerkiksi seksuaalisuus ja työ.

Tarve lehdelle on suuri, Kuçi kertoo.

“Tajusimme, ettei feminismi voi rantautua Albaniaan ilman feminististä analyysiä ja teoriaa. Teemme työtä koko koulutusjärjestelmän puolesta, koska ymmärrys feminismistä puuttuu täältä lähes kokonaan.”

Feministiselle keskustelulle on raivattava tilaa, sillä muuten media kaappaa narratiivin, Kuçi sanoo.

“Kun aluksi sanoimme, että olemme feministejä, ihmiset eivät tienneet mitä se tarkoittaa. Mediassa asia esitettiin niin, että haluamme tuhota miehet ja täyttää maan homoseksuaalisilla perheillä. Tällaiset väärinkäsitykset olivat vahva työkalu vastustajien käsissä.”

Median mukaan vika on liian lyhyessä hameessa tai siinä, ettei nainen ole hoitanut kotitöitään kunnolla.

Ensin naiset olivat synnytyskoneita – ja nyt on riskinä, että he joutuvat politiikan pelinappuloiksi.

“Feminismi on ase äärioikeiston käsissä. Se, että nainen on vallassa, ei automaattisesti ole feminismiä”, Kuçi sanoo.

Hän nostaa esimerkiksi Italian pääministerin Giorgia Melonin, äärioikeistopoliitikon, joka vastustaa aborttia.

Kuçin mukaan Albaniassa naiskiintiöitä käytetään hyväksi. Naisministerejä Albaniassa kyllä on, peräti 12, mutta valtaa heillä ei ole.

“He ovat pelkkiä sätkynukkeja. En ole koskaan kuullut että kukaan heistä olisi puhunut niistä ongelmista, joita naiset kokevat Albaniassa.”

Naisten rooli julkisessa keskustelussa ylipäänsä on heikko. Väkivallasta kyllä puhutaan paljon televisiossa, sillä oikein revitellään, mutta ei koskaan niin, että naiset itse kertoisivat kokemuksistaan.

“Naisten tehtävä on olla viehättäviä juontajia. Miehet keskustelevat keskenään.” 

Sekään ei auta, että media kääntää tapaukset usein naisten omaksi syyksi.

“Median mukaan vika on liian lyhyessä hameessa tai siinä, ettei nainen ole hoitanut kotitöitään kunnolla”, Kuçi sanoo.

Loppu raiskauskulttuurille. Mitä ikinä puen päälleni, ei on ei.

Kyltit kohoavat ilmaan 8. maaliskuuta, kansainvälisenä naistenpäivänä. Se on nykyään Albaniassakin marssipäivä. Enimmillään 30 000 ihmistä on ollut osoittamassa mieltään eri puolilla maata.

Kärkeen on nostettu ajankohtaisia tapahtumia: viime marsissa mieltä osoitettiin 11-vuotiaan kosovolaistytön joukkoraiskauksista. Yhteistyötä tehdään muiden Balkanin maiden kanssa, sillä ongelmat maissa ovat pitkälti samat.

Nyt voi jo sanoa, että feminismi on tullut Albaniaan jäädäkseen, Kuçi sanoo. Valtavirtaa se ei silti vieläkään ole.

“Meidän pitää muistaa olla ylpeitä työstä jota olemme tehneet, koska helppoa se ei ole ollut. Olemme päässeet julkisessa keskustelussa sellaiseen asemaan, jota meillä ei vielä muutama vuosi sitten ollut.”

Feministit ovat tuoneet keskusteluun ajankohtaisia aiheita, viimeisimpänä esimerkiksi digitaalisen väkivallan kuten kostopornon. Ennen kaikkea he ovat normalisoineet feministinä olemista.

“Feministinä oleminen ei ole mitään ääriaktivismia vaan elinehto sille, että tasa-arvo tulee mahdolliseksi”, Kuçi kiteyttää.

Jos joku väittää, ettei feminismiä tarvita Albaniassa, ei tarvitse kuin katsoa muuttolukuja, Kuçi sanoo.

“Naisia pidetään yhä esineinä, jotka siirretään syntymäkodista miehen kotiin. Nuoret naiset muuttavat täältä massoittain pois, koska täällä ei tunnu turvalliselta ja mahdollisuudet ovat hyvin rajatut. Onko sellaisella maalla tulevaisuutta, josta nuoret naiset haluavat vain pois?”

Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden Balkanin kirjeenvaihtaja.