”Tämä on juuriosa ja se laitetaan maahan. Tämä vihreä osa tässä, se osoittaa ylöspäin”, Helsingin kaupungin metsuri neuvoo humoristisesti ja asettaa puuntaimen maahan kaivettuun kuoppaan.
”Muistakaa, että taimien välille täytyy jättää kaksi metriä väliä”, metsuri päättää ohjeistuksen ja joukko ihmisiä hajaantuu kuokkien ja taimien kanssa lähialueelle.
Maanantaina Helsingin keskuspuistossa istutettiin parisen sataa puuntaimea. Metsurit saivat levätä, sillä puut istuttivat vapaaehtoiset. Idea oli tämä: tehdään yhdessä ilmastoteko ja istutetaan juuret Suomen maahan.
Taimia istuttaessa voi miettiä omia juuriaan: Mistä minä olen kotoisin?
Monikulttuuri- ja maahanmuuttajajärjestöjen yhteistyöverkosto Monihelin ja Marttaliiton järjestämä tapahtuma pidettiin toista kertaa. Tänä vuonna tempaus laajeni, sillä Helsingin kaupungin lisäksi mukaan lähti seitsemän muuta kuntaa. Esimerkiksi aamulla järjestäjät olivat käyneet Kankaanpäässä. Seuraavana päivänä kiertue suuntasi Tampereelle ja Järvenpäähän.
”Tämä on ensimmäinen kerta, kun tapahtumamme ei ole saanut somessa mitään moitteita, ainoastaan positiivista palautetta. Jotkut toki ovat kyselleet, että miksi ette ole tulleet meidän kuntaamme”, Monihelin toiminnanjohtaja Abdirahim Hussein sanoo ja naurahtaa.
Keskuspuiston puunistutustapahtuman avasi kansanedustaja ja Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Nasima Razmyar. Puheessaan Razmyar nosti esiin, että taimia istuttaessa voi miettiä omia juuriaan: Mistä minä olen kotoisin? Ovatko juureni jossain? Mitä muistan siitä? Hän sanoo, että on tärkeää kasvattaa juuria myös uuteen kotimaahan, Suomeen.
Martha Largaespada nostaa valkoisesta muovipussista vähän kämmentä pidemmän taimen. Hän on kyykistynyt kaatuneen puunrungon eteen, josta löytyy juuri kaivettu kuoppa. Enää on jäljellä taimen asettelu.
”Maa on pehmeää ja tuntuu hyvältä paljaissa käsissä. Se tuoksuu siltä, että jotain hyvää tulee tapahtumaan”, Largaespada kuvailee samalla kun painelee maata taimea vasten.
Largaespada on istuttanut puita ennenkin, mutta silloin hän oli kotimaassaan Nicaraguassa. Suomessa hänellä on puutarha, mutta sinne ei ole tarvinnut istuttaa puita. Sen ehti tehdä talon entinen asukas.
”Ajattelin, että voisin tulla kymmenen vuoden päästä katsomaan, miten tämä puu on kasvanut. Kuulin, että menee neljäkymmentä vuotta siihen, että se on suuri niin kuin nuo tuolla”, hän osoittaa täysikasvuisia havupuita.
Puun istuttamisesta tulee tunne, että on osa jotain. Että voi olla hyödyksi.
Largaespadan puuhia katselee kahvitaukoa pitävä Javier Gauto. Gauto istutti puun ensimmäistä kertaa Suomeen viimevuotisessa keskuspuiston puunistutustapahtumassa. Hän on käynyt koiransa kanssa kävelyllä etsimässä taimea, mutta ei ole vielä löytänyt sitä. Hän ei ole siitä pahoillaan.
”Puun istuttamisesta tulee tunne, että on osa jotain. Että voi olla hyödyksi”, hän kertoo tuntemuksistaan.
Samaa mieltä on toisella puolella istutusaluetta häärivä valkovenäläinen Darya Gulik. Hän on asunut Suomessa parisenkymmentä vuotta ja on tullut jäädäkseen. Vaikkei hänellä aikaisemminkaan ole ollut aikomusta muuttaa takaisin Valkovenäjälle, tilanne on muuttunut nyt niin, ettei hän voi tehdä niin, vaikka haluaisi.
”Olen osoittanut mieltä Valkovenäjän hallintoa vastaan, enkä voi enää edes vierailla maassa. Siksi juurien kasvatus Suomeen tuntuu erityisen tärkeältä.”
Kotimaahansa ei voi palata myöskään venäläinen Nikolay Gofman. Hän on asunut Suomessa kaksi vuotta ja pahoittelee huonoa suomen kieltä, vaikka puhuu oikein sujuvasti. Myös Gofman on ollut aktivisti tavalla, joka ei miellytä hänen kotimaansa johtoa. Suomessa hän on muun muassa auttanut ukrainalaisia sotapakolaisia.
Gofman sanoo, että puunistutus on mahtava idea, sillä luonto on tärkeä suomalaisille.
”Puunistutuksen avulla saadaan pakolaiset ja maahanmuuttajat osaksi Suomea.”
Kun Monihelin toiminnanjohtaja Abdirahim Hussein sai 15 vuotta sitten Suomen kansalaisuuden, hän lähti hakemaan sitä läheiseltä R-kioskilta. Fanfaarit eivät soineet, eikä onnitteluja sadellut, päinvastoin.
”Kioskin myyjä vaikutti vihaiselta, eikä tilanteessa ollut mitään seremoniallista”, Hussein sanoo.
Suomessa ei ainakaan toistaiseksi ole juhlaperinteitä kansalaisuuden tai oleskeluluvan saaneille. Olisiko sellaisia syytä olla? Ja millainen perinne voisi olla?
Yksi vaihtoehto on puiden istutus.
”Kun ihminen muuttaa Suomeen, hän voisi istuttaa puun. Se olisi samaan aikaan tervetuloatoivotus ja osoitus, että luonto on suomalaisille tärkeä”, Hussein toteaa.
Hussein istutti viime vuonna puun tyttärensä kanssa. Hänelle se oli juurtumista edistävä kokemus.
”Vasta viime vuonna koin, että todella laitoin juureni Suomen maahan.”