Puussa istuu kymmenkunta valtavaa sinikeltaista papukaijaa. Taksinkuljettaja näkee ihmettelevän ilmeeni taustapeilistä. “Araras”, hän sanoo.  

Ajamme kohti oranssia porttia ja kylttiä, jossa lukee: Mariri Jungle Lodge. Vastaamme kävelee nainen, jolla on todella pitkät hiukset. Hänen perässään tassuttelee neljä suurta rhodesiankoiraa.    

“Rauhoitu Chilli”, nainen sanoo yhdelle koirista ja esittäytyy.  

Vaikka olemme keskellä viidakkoa, Suomi on täällä läsnä. Värikkään ja runsaan kodin sisällä näkyy rivi Iittalan kuppeja ja muumimukiklassikoita: Pikkumyy, Hattivatit, Haisuli. 

Miten ihmeessä tämä nainen on päätynyt asumaan juuri tänne?  

Tämänkin tarinan taustalta löytyy rakkaus. Ilman sitä Marianne Soisalo ei olisi syntynyt suomalaiselle isälleen ja brasilialaiselle äidilleen Brasilian São Paulossa. 

Ilman tuota lähtökohtaa hän ei olisi koskaan palannut Brasiliaan ja asettunut juuri tänne, keskelle viidakkoa, suuren eläinlaumansa kanssa. 

Ja tokihan hän oli tottunut seikkailulliseen elämään – syntymästään saakka. 

Niinä lapsuuden ja nuoruuden kesinä, kun Soisalo ei matkustanut Suomeen, hän vietti liikemiesisänsä mukana tämän työmatkoilla eri puolilla Afrikkaa. Varhaisesta teini-iästä lähtien Soisalo sanoo eläneensä liikkuvaa ja villiä elämää. 

“Isäni sai noilla matkoilla mielenkiintoni heräämään. Nuo reissut antoivat pohjan sille kaikelle, joksi olen tullut”, hän sanoo.   

Ennen kuin Soisalo 2000-luvun alkupuolella hakeutui tutkimustöihin Brasilian suoalueelle, elämä oli vuosien ajan Lontoossa. Sinne hän muutti 18-vuotiaana sen jälkeen, kun oli luopunut suunnitelmastaan opiskella eläintiedettä Etelä-Amerikassa. 

Kaksikymmentä Lontoossa vietettyä vuotta näkyvät yhä Soisalon tavoissa. Nytkin hän valitsee itselleen sinisen kupin ja kaataa kuumaa vettä English Breakfast –teepussin päälle, lisää sekaan lusikallisen ruskeaa sokeria ja lorauksen kookosmaitoa. 

Lontoossa Soisalo pyöritti saksalaisen ex-miehensä kanssa kuuluisaa Madame Jojo’s drag-klubia. Siellä kuvattiin muun muassa kohtaus Stanley Kubrickin elokuvaan Eyes Wide Shut (1999). Tuosta sessiostakin saamiaan tuloja hän on hyödyntänyt nyt asuttamansa Maririn rakentamisessa.  

Eläimet ja niiden hyvinvointi on ollut Soisalolle tärkeää aina. Hän kertoo järjestäneensä klubilla disko- ja teknoiltoja, joissa kerättiin rahaa esimerkiksi tiikerien suojeluun Intiassa.   

 

Jossain vaiheessa tyhjyyden tunne alkoi vaivata nuorta seikkailijaa.  Oli 1990-luvun loppu ja Suomesta oli juuri tullut EU:n jäsen. Soisalo näki tilaisuutensa tulleen: opinnot brittiyliopistossa ilman, että siitä täytyi maksaa omaisuuksia.  

Soisalo haki ja pääsi sisään King’s Collegeen, josta valmistui luonnontieteiden kandidaatiksi ja sai pian töitä tiedonkerääjänä maailman suurimmalla suoalueella Pantanalissa.  

Pantanalin alue levittäytyy kolmen valtion eli Brasilian, Paraguayn ja Bolivian alueelle. Alueen eläinkirjo on laaja: lintuja, jaguaareja, puumia, alligaattoreita. Sinne Soisalo asettui viideksi vuodeksi. Hänen työnään oli tarkkailla suuria kissaeläimiä aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Soisalo muun muassa keräsi jaguaarien ulosteita, joista selvisi, mitä eläimet olivat syöneet.   

Myöhemmin Soisalo teki maisterintutkinnon Cambridgen yliopistossa.  Hänen kissaeläimiä koskeva tutkimuksensa julkaistiin New Scientist -lehdessä. Soisalo toimi myös tieteellisenä neuvonantajana BBC:n dokumentissa Stalking the Jaguar (2006).   

Eläinten tutkimisen ja hyvinvoinnin ohella Soisalo havahtui ilmaston suojeluun jo yli kaksikymmentä vuotta sitten.  Hän perusti ympäristöjärjestö Ekonoizin ja toimi aktivistina.  

“Osa ystävistäni piti minua liian pessimistisenä ja ajatuksiani apokalyptisinä. Mutta olin aikaani edellä: näin että osasta maailman ihmisiä tulee ilmastouhreja. Tämä oli ennen kuin Greta Thunberg oli syntynyt”, Soisalo sanoo.   

Brasilian edellinen presidentti Jair Bolsonaro sai Soisalon menettämään hetkelisesti toivonsa.  

“En voi ikinä antaa anteeksi, mitä hän teki alkuperäiskansoille, eläimille ja luonnolle. Soijapellot olivat jopa lähellä meitä täällä.”  

Kun Lula da Silva voitti viime vaalit, Soisalo juhli ystäviensä kanssa puutarhassaan. 

“Helpotus oli suuri. Brasilialla on nyt mahdollisuus. Ja vaikka Lulan menneisyys ei ole puhdas, hän sentään välittää ihmisistä: alkuperäiskansoista, mustista, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä, naisista – ja luonnosta. Brasilia ansaitsee sen”, hän sanoo.  

 

Kun menneisyys on kahlattu läpi, vihdoin pääsemme lähelle tätä päivää, Mariri Jungle Lodgen syntymään kaksitoista vuotta sitten. 

Siemen tämän eläinystävällisen viidakkopaikan perustamiselle kylvettiin teknoreiveissä Alto Paraisossa 2000-luvun alussa. Siellä Soisalo tapasi naisen, joka monta vuotta myöhemmin otti yhteyttä ja toivoi Soisalon ostavan myynnissä olevan maan. Soisalo pyysi ystäväänsä matkustamaan paikan päälle ja tutustumaan alueeseen. Vastaus oli: ei ole tietä, ei vettä, ei sähköä. Mutta kuvissa näkyi upeita vuoria, kukkia, apinoiden jälkiä, suuria sinisiä araraksia, jotka lentelivät taivaalla.  

Eläintieteilijälle tuo kaikki oli osoitus elinvoimaisesta maasta. Vuonna 2007 Mariannesta tuli 45 hehtaarin omistaja.   

Vapaaehtoiset työntekijät ovat aina olleet merkittävä osa Mariria. Juuri nyt tilalla työskentelee suomalainen Meeri Väätäinen, 26, joka löysi paikalle WorkAway-sivuston kautta.    

 “Tartuin tilaisuuteen, koska Marianne oli suomalainen. Kun luin, että Maririssa olisi suomalainen sauna, olin että – kyllä!”, Väätäinen sanoo. 

“Olen myös kiinnostunut permakulttuurista ja eläinten ja luonnon hoitamisesta”, hän sanoo. 

  

Tällä hetkellä Mariri majoittaa jopa 30 ihmistä. Tilalla järjestetään häitä ja retriittejä, mutta myös lomamatkalaiset päätyvät joskus spontaanisti tiluksille.

Pandemia-aika verotti Soisalon liikeideaa. Juuri nyt Mariri kustantaa enemmän kuin tuottaa. Soisalo etsii parastaikaa paratiisiinsa henkilöä hoitamaan päivittäisiä askareita. Näin tilan emäntä voisi keskittyä siihen, mille hänen sydämensä palaa: turvapaikan tarjoamiseen eläimille, jotka eivät syystä tai toisesta voi elää vapaudessa.  

Soisalon tiluksille päätyvät eläimet ovat esimerkiksi saattaneet joutua laittoman kaupan uhreiksi, loukkaantuneet tulipaloissa tai tulleet yliajetuiksi.   

Ensimmäiset aitaukset valmistuivat muutama kuukausi sitten. Täällä eläimet saavat sopeutua takaisin luonnolliseen ympäristöönsä ennen kuin ne päästetään vapauteen.  

Soisalo kertoo innoissaan illasta, jolloin ensimmäinen eläin vapautettiin muutama kuukausi sitten.   

“Oli aivan uskomatonta nähdä National Wildlife -järjestön jeepin ajavan tontilleni. Unelma kävi toteen: saan auttaa näitä eläimiä löytämään takaisin viidakkoon.”  

Jeeppiin lastattiin 13 pientä vihreää papukaijaa, neljä pientä apinaa ja kaksi muurahaiskarhua. Muurahaiskarhut olisi voinut vapauttaa suoraan, mutta naaraalla oli vaikeuksia päästää irti sitä hoitaneista ja ruokkineista ihmisistä.  

Lopulta se kuitenkin uskalsi lähteä, eikä ole tullut takaisin. Neljä pientä apinaa taas viettivät muutaman päivän aitauksessa sopeutuakseen ja katosivat sitten ympäröivän viidakon puihin ja vapauteen. 

Palataan vielä hetkeksi lapsuuteen. Millainen suhde Soisalolla on kaikkien näiden viidakkovuosien jälkeen Suomeen?  

Soisalo sanoo, että hän ja kaksi sisarusta kävivät São Paulossa tunnetussa englantilaisessa yksityiskoulussa St Paul’s Collegessa, jonka kesälomat olivat samaan aikaan eurooppalaisten koulujen kanssa. Kesät Soisalo vietti Suomessa sukuloimassa ja saaristossa seikkaillen. 

Arvokkainta Suomessa Soisalolle oli nimenomaan saaristo, jossa ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä. Side Suomeen on yhä vahva ja salmiakin ja marjojen ohella hän arvostaa suomalaisten luontosuhdetta. 

“Suomalaisten näkemys luonnosta puhuttelee minua. He katsovat sitä ylöspäin”, Soisalo sanoo.