20-vuotias Freshta kiipeää kapeaa polkua ylös vuoren rinteellä sijaitsevia pieniä taloja kohti Kabulin laidalla. Hänellä on mikrofoni kädessään, valkoinen pitkä huivi liehuu tuulessa ja kamera seuraa hänen kannoillaan. Nuori nainen on työskennellyt nyt kuukauden juontajana paikallisella YouTube-kanavalla, jossa kerätään lahjoituksia Kabulin köyhille perheille. Videoita lahjoituksien jakamisesta julkaistaan harva se päivä.

Freshtan kasvot ovat videoissa aina piilossa tumman koronamaskin takana, niin kuin Taliban vaatii. Siinä missä suuri osa julkisista työpaikoista on nyt kielletty naisilta sairaanhoitoa, alakouluja ja joitain ministeriöitä lukuun ottamatta, yksityisellä puolella naiset saavat jatkaa.

”Käytän hijabia ja maskia, joten minulla ei ole mitään ongelmia (Talibanin kanssa). Kodit, joissa vierailemme, ovat myös hyvin kaukana keskustasta ja talibaneista”, Freshta selittää.

Kanavan tiimiin kuuluu kuitenkin myös miespuolinen kuvaaja. Tämä tarkoittaa, että tiimi joutuu usein matkustamaan yhdessä kaupungin läpi.

”Talibanit kysyvät meiltä usein keitä me olemme, miksi olemme yhdessä ja niin edelleen”, Freshta sanoo.

Silti tähän mennessä työpari on aina päästetty jatkamaan matkaansa.

Naisten puolet ovat aina ravintolan perällä ja ne ovat hiljaisia ja pimeitä paikkoja. Parhaat paikat on aina tarkoitettu miehille.

Nuoren naisen unelma on tulla toimittajaksi. Pienelle YouTube-kanavalle työskentely on lupaava askel siihen suuntaan. Journalistiikan opiskelu ei enää kuitenkaan tule kysymykseen – Taliban sulki yliopistot naisilta joulukuussa 2022.

”Olen haaveillut jo kaksi vuotta siitä, että voisin mennä edes yhdeksi päiväksi johonkin, minne ongelmani eivät seuraisi minua”, Freshta huokaa.

Ravintoloissa hän käy yhä ystäviensä kanssa, mutta sielläkään hän ei voi täysin rentoutua. Ravintolat oli Afganistanissaw jo ennen Talibania eroteltu miehille ja perheille tarkoitettuihin puoliin. Perhepuolelle miehet eivät saa tulla ilman naisia.

”Naisten puolet ovat aina ravintolan perällä ja ne ovat hiljaisia ja pimeitä paikkoja. Parhaat paikat on aina tarkoitettu miehille”, Freshta sanoo.

Viime vuonna Freshta päätti silti koota pienen joukon läheisiään kahvilaan juhlimaan syntymäpäiväänsä.

”Se oli ainoa hetki viimeisen kahden vuoden aikana, kun pystyin juhlimaan jotakin.”

Kahvilassa Freshta leikkasi pienen kakun ja otti kuvia.

”Ikävöin kaikkea entisestä elämästäni: vapauttani, vaatteitani ja mekkojeni värejä.”

Aiemmin Freshta kuului pieneen naisporukkaan, joka harrasti pyöräilyä Länsi-Kabulissa.

”Tänään näin pitkästä aikaa tytön pyöräilemässä kadulla. Olin hämmästynyt, enkä voinut lakata hymyilemästä”, hän kertoo.

Tyttö oli Freshtan arvion mukaan vain noin 10-vuotias, eikä siksi varmaankaan saisi Talibanilta sen kummempaa huomiota. Toisaalta hallinto ei myöskään ole virallisesti kieltänyt naisten pyöräilyä. Freshta ei silti halua koetella onneaan.

Toisin on 40-vuotiaan Latifan laita – vielä pari kuukautta sitten hän ajoi autoa.

”Yksinhuoltajana tarvitsen autoa. Minun oli päästävä töihin, vietävä lapsiani lääkäriin ja hoidettava muita asioita”, hän kertoo.

Kolmen lapsen äiti Latifa menetti aviomiehensä pandemian aikaan koronalle. Nainen työskenteli aiemmin kauneushoitolassa. Heinäkuun lopussa Taliban sulki hoitolat, joten nyt hän joutuu istumaan kotona työttömänä.

Aikaisemman hallinnon aikana Latifalle ei koitunut ongelmia auton ajamisesta, vaikka silloinkin naiskuljettajien näkeminen oli harvinaista. Kun Taliban tuli valtaan, Latifa ei uskaltanut lähteä rattiin moneen kuukauteen.

”Ensimmäisen kerran pelkäsin todella paljon”, hän kertoo.

Kun Latifa pysäytettiin ensimmäisen kerran tarkistuspisteellä Kabulissa, talibanit olivat hämmentyneitä.

”He pyysivät minua astumaan ulos autostani ja väittivät minua ulkomaalaiseksi. He sanoivat, että afganistanilaiset naiset eivät aja autoa.”

Lopulta talibanit uskoivat Latifaa nähtyään hänen henkilö- ja ajokorttinsa ja päästivät hänet jatkamaan matkaansa.

Auton ajamistakaan Taliban ei ole varsinaisesti kieltänyt, mutta ongelmatonta se ei ole.

Varsinkin Talibanin hyveiden edistämisen ja paheiden kitkemisen ministeriön moraalipoliisit kohtelivat Latifaa usein huonosti.

”He halusivat ottaa auton minulta pois ja sanoivat, etten ole kunnollinen muslimi.”

Kun Latifa kertoi Talibanille, ettei hänellä ole aviomiestä, isää tai veljeä, he jättivät naisen rauhaan. Talibanin näkökulmasta oli ehkä parempi, että hän istui yksin autossaan lastensa kanssa, kuin että hän olisi ollut vieraan miehen kyydittävänä taksissa.

Silti ongelmat toistuivat aina Latifan kohdatessa uusia talibaneja teillä. Nainen jatkoi kuitenkin sinnikkäästi ajamista ja väittelyä parrakkaiden asemiesten kanssa.

Lopulta kauneushoitoloiden sulkeuduttua Latifan työt loppuivat ja niin loppuivat myös tulot.

”Minulla ei ole enää rahaa bensaan. En ole ajanut autoani nyt kahteen, kolmeen kuukauteen”, hän sanoo.

Kabulin piirustuskoulussa piirretään vain miesten kuvia. ”Jos aiheina olisi naisia, heillä (Taliban) olisi varmasti ongelmia tämänkin kanssa.”

Latifan 21-vuotias tytär Maedah on tällä hetkellä ainoa, joka ansaitsee rahaa perheessä.

Hän opettaa pieniä tyttöjä yksityisessä lastentarhassa joka päivä aamuseitsemästä kahteentoista. Vielä vuosi sitten hän opiskeli valtiotieteitä Kabulin yliopistolla.

Töiden jälkeen Maedah kävelee joka iltapäivä pitkään kaapuun ja huiviin pukeutuneena piirustuskouluun naapurustossaan Kabulissa. Se on hänelle ainoa paikka, missä hän voi enää viettää vapaa-aikaa.

Maedahin piirrustuksissa on upeita naisten kasvoja, erilaisia soittimia ja lähikuvia meikatuista silmistä. Kaikki nämä olisivat Taliban-hallinnolle punainen vaate, siksi Maedah ei vie niitä näytille kouluunsa. Koulussa harjoitellaan vain miesten kasvojen piirtämistä.

”Jos aiheina olisi naisia, heillä olisi varmasti ongelmia tämänkin kanssa.”

Kuin ihmeen kaupalla Taliban on antanut piirustuskoulun vielä jatkaa toimintaansa. Edelliseen Taliban-hallinon aikaan 1990-luvun lopulla kaikki ihmisiä ja eläimiä esittävät kuvat oli kielletty, eikä edes tv:tä saanut katsoa.

Rajoituksia piirustuskoulussa kuitenkin on: miehet ja naiset joutuvat käymään koulussa eri aikaan.

”Naispuolisia opiskelijoita ei ole paljon. Vain harvat tulevat tunneille enää, sillä heidän perheensä pelkäävät”, Maedah kertoo.

Valtavirrasta poiketen nuorella naisella on kaksi tatuointia, yksi niistä – perhosen kuva – käsivarressa. Islamissa tatuointeja ei aina katsota hyvällä.

”Nyt minun on aina huolehdittava, että tatuointini on varmasti piilossa pitkien hihojen alla. Olisi vaarallista, jos Taliban huomaisi sen”, hän naurahtaa.

Aiemmin hän harrasti myös voimistelua ja kungfuta, vaikkei se edes edellisen hallinnon aikaan ollut yleistä maassa. Nyt nämäkin harrastuspaikat ovat joutuneet sulkemaan ovensa naisilta.

”Naisille ei ole enää tarjoilla paljon mitään vapaa-ajanviettomahdollisuuksia”, Maedah sanoo.

Maedahin mielestä Taliban on muuttunut vain pintapuolisesti. Todellisuudessa hänen mielestään asiat ovat yhtä huonosti kuin aiemman valtakauden aikaan.

”Talibanin tultua naisten on hyvin vaikea elää täällä.”