Artikkelikuva
Shokorullah ja Kristiina vaihtavat kuulumisia säännöllisesti tapaamisten välissä. Tarkoitus on, että nuoren ja tukiperheen välille muodostuu pysyvä ihmissuhde.

Alaikäisenä yksin Suomeen tullut Shokorullah ei ole enää ilman perhettä – Tukiperhe mahdollistaa nuorelle pitkäkestoisen ihmissuhteen ja kuuluvuuden tunteen

Suomeen saapuu vuosittain noin sata nuorta turvapaikanhakijaa ilman perhettään. Tukiperheestä voi olla yksin saapuneelle nuorelle suuri apu.

Espoon Haukilahden satamassa aurinko paistaa lämpimästi heinäkuisena maanantai-aamuna. Shokorullah, 18, saapuu satamaan kotoaan Roihuvuoresta, Kristiina Vuorela, Christian Brade ja heidän lapsensa Elias, 21 ja Leo, 19, tulevat Oulunkylästä. Mukana on myös Elsa-koira pienissä pelastusliiveissään – on nimittäin tarkoitus lähteä veneellä päiväretkelle saaristoon, nauttia luonnosta ja syödä eväitä.

Vene irtoaa laiturista. Christian kertoilee saaristoon ja veneilyyn liityviä kiinnostavia tarinoita, Kristiina vaihtaa Shokorullahin kanssa viimeisimpiä kuulumisia. Puolen tunnin kuluttua olemme lipuneet Vasikkasaaren etelälaituriin.

Kristiina, Christian ja heidän kolme lastaan toimivat tukiperheenä Shokorullahille, joka on saapunut Suomeen alaikäisenä turvapaikanhakijana ilman perhettään.

Yhteiset lapsemme ry järjestää tällaisia vapaaehtoisia tukiperheitä Shokorullahin kaltaisille nuorille. Ilman huoltajaa tulleista nuorimmat ovat seitsemän vuotiaita, mutta pääasiassa he ovat yli 15-vuotiaita.

”Lapsia ja nuoria on tietysti hyvin monenlaisia: on äskettäin Suomeen tulleita, joitakin vuosia täällä asuneita ja monista eri lähtömaista. Pääasiassa kuitenkin Lähi-Idästä ja Afrikasta”, kertoo tukiperhetoiminnan koordinaattori Heini Aaltonen.

Nuoria tulee ilman huoltajia Suomeen noin sata vuodessa, mutta viimeisen vuoden aikana heitä on tullut 160. Myös olosuhteet, joista nuoret lähtevät, ovat hyvin moninaisia. Yksi asia tulijoita kuitenkin yhdistää: yleensä lähtömaassa on jokin konflikti, ja taustalla on rankkoja kokemuksia. Moni on ollut paossa kotiseudultaan jo pidempään ja matka Suomeen on voinut kestää vuosia. Niin on Shokorullahillakin.

Hän on kotoisin Afganistanista, mutta lähti sieltä jo 13-vuotiaana Iraniin, jossa vietti kaksi vuotta. Iranista matka jatkui Kreikkaan, josta Shokorullah muutti 1,5 vuoden jälkeen Suomeen.

”Olen ollut täällä vähän yli kaksi vuotta. Nyt on hyvä, kun on saanut asettua aloilleen”, hän sanoo.

Tärkeää on, että nuori itse haluaa tukiperheen tai -henkilön. Se on aito ihmissuhde ja perustuu vastavuoroisuuteen.

Yksin Suomeen tuleva nuori hakee turvapaikkaa ja sen jälkeen heidät sijoitetaan asumaan alaikäisten vastaanottokeskukseen. Siellä he asuvat ensimmäiseen oleskelulupaan saakka, ja muuttavat sitten yleensä toiseen yksikköön, niin sanottuun perheryhmäkotiin. Perheryhmäkodissa voi asua siihen asti, kunnes täyttää 18, jonka jälkeen muutetaan välittömästi omilleen.

Perheryhmäkodit ovat toki kodinomaisia yksiköitä, mutta niistä puuttuvat perheet, sanoo Aaltonen. Isoin ongelma on se, että suhteet ammattilaisiin katkeavat monta kertaa kotoutumisprosessin aikana, kun yksikkö vaihtuu.

”Moni kokee vahvaa tarvetta kuulua perheen kaltaiseen yhteisöön. Tukiperheiden avulla saadaan lisää näitä kuuluvuuden kokemuksia.”

Yleensä nuoren polku tukiperheen saamiseksi kulkee ohjaajien ja sosiaalialan ammattilaisten kautta. He arvoivat, kelle toiminta voisi sopia.

”Jos esimerkiksi voi psyykkisesti kovin huonosti, ei tukiperhettä välttämättä ehdoteta, sanoo Aaltonen.

”Tärkeää on, että nuori itse haluaa tukiperheen tai -henkilön. Se on aito ihmissuhde ja perustuu vastavuoroisuuteen.”

Tukiperhe mahdollistaa nuorelle pitkäkestoisen ihmissuhteen aikuiseen ystävään ja perheenkaltaiseen yhteisöön. Järjestön keräämän tiedon mukaan toiminta opettaa paljon suomalaisesta kulttuurista, lisää kuuluvuuden tunnetta ja kohottaa mielialaa.

”Kysymme, kuinka tärkeänä nuoret pitävät sitä, ettei tukiperhetoiminnasta saa palkkaa. Sitä pidetään todella tärkeänä”, sanoo Aaltonen.

Yhteisissä tapaamisissa ja viestittelyssä käytetään aina suomen kieltä, sanoo Kristiina Vuorela. Se onkin tukiperhetoiminnan tärkeä tavoite: auttaa maahan muuttanutta nuorta oppimaan kieltä.

Arjen suomi Shokorullahilta sujuu hyvin, sillä hän on ehtinyt opiskella sitä jo muutaman vuoden.

Peruskoulua on jäljellä enää yksi vuosi.

Saarikierroksen päätteeksi eväät tekevät kauppansa. ”Tukiperheenä teemme samanlaisia asioita kuin muutenkin tekisimme”, sanoo perheen äiti Kristiina Vuorela.

Tukiperheistä on pulaa, ja nuoret joutuvat usein jonottamaan omaa perhettä. Shokorullahkin odotti omaa tukiperhettä vuoden ajan.

”Sain kuulla tukiperhetoiminnasta ryhmäkodissa, ja se kuulosti minulle sopivalta. Jouduin kuitenkin odottamaan pitkään, että perhe löytyi. Tämä perhe on ollut minulle tärkeä asia. He ovat ihania ihmisiä”, Shokorullah sanoo.

Tukiperheeksi käyvät hyvin monenlaiset perheet, sanoo Aaltonen. Tärkeintä on, että elämäntilanne on riittävän vakaa, ja tutustumiseen riittää aikaa ja halua. Lisäksi jonkinasteista suomen kielen taitoa ainakin joltakin perheenjäseneltä toivotaan, koska nuoret haluavat oppia puhumaan suomea.

”Meillä on monenlaisia perheitä ja monenlaisia myös toivomme toimintaan mukaan. On yksinasuvia, pariskuntia, pikkulapsiperheitä ja perheitä, joilla on aikuiset lapset. On yksinhuoltajaperheitä, sateenkaariperheitä ja heitä, joilla on oma kokemus maahanmuutosta”, Aaltonen luettelee.

Kristiina Vuorela oli jo pidempään miettinyt tukiperhetoimintaan lähtemistä. Viime syyskuussa hän huomasi asuinalueen Facebook-ryhmässä ilmoituksen, jolla haettiin uusia perheitä.

”Silloin päätin, että nyt tartun tähän. Esikoinen oli juuri muuttanut omilleen, ja tuntui, että arki oli keventynyt, kun lapset olivat vanhempia. Keskustelin muun perheen kanssa perusteellisesti, sillä halusin, että muutkin haluavat tätä”, Vuorela sanoo.

Vuorela ja Brade kävivät koulutuksen, heidän taustansa tarkistettiin ja perhettä käytiin haastattelemassa. Jo lokakuun lopussa he tapasivat Shokorullahin ensimmäistä kertaa hänen omaohjaajansa kanssa.

Ohjaajat täyttävät nuoren puolesta hakemuksen, jossa selvitetään esimerkiksi nuoren kiinnostuksenkohteita ja toiveita. Myös tuleva tukiperhe voi esittää toiveita siitä, millaisen nuoren perheeksi ajattelisi sopivansa.

”Sitten etsimme mahdollisimman hyvin toiveita vastaavan parin. Aina kaikkia toiveita ei tietenkään pystytä täyttämään. Nuori saa päättää, jos hänelle ehdotetaan perhettä.”

Vuorela sanoo, ettei heillä ollut toiveita nuoren osalta.

”Kyse on enemmän nuoren tarpeesta”, hän ajattelee.

Tukiperheenä tehdään ihan tavallisia, arkisia asioita, kuten syödään yhdessä, käydään elokuvissa, retkeillään tai vain oleillaan. On tärkeää, että tukiperhe pysyy mukana myös elämän murroskohdissa, esimerkiksi silloin, kun nuori täysi-ikäistyy ja muuttaa omilleen, sanoo Aaltonen.

”Ja jos perheenyhdistäminen jossain kohden toteutuu, myös silloin ihmissuhteet tukiperheeseen voivat jatkua, vaikka muuttaisivatkin muotoaan.”

Vasta hetken kestäneen tukiperhesuhteen aikana Shokorullah on muuttanut omilleen, ja pian edessä on toinen suuri muutos, kun Shokorullahin perhe yhdistetään.

Hän kertoo hyvät uutiset tukiperheelleen saaressa.

”Suomeen tulee koko perheeni, eli isä, äiti ja viisi sisarustani”, hän iloitsee.

Koko perhe on sitoutunut tukiperhetoimintaan. Tapaamiset on pyritty järjestämään niin, että vanhempien lisäksi mukana olisi aina myös perheen nuoria.

Vaikka Vuorelan ja Braden perhe onkin Shokorullahin kanssa vielä tutustumisvaiheessa, kokemus on jo nyt ollut myönteinen.

”Shokorullah on avoin ja ihana persoona, joten meidän on ollut helppoa luoda hänen kanssaan suhdetta, vaikka kielitaito onkin rajallinen. Itselläni on hyvin läheinen tunne häneen, vaikka olemme nähneet satunnaisesti ja hän elää omaa aikuisen ihmisen elämää”, Vuorela sanoo.

Ajatus onkin, että perhe on sitoutunut Shokorullahiin niin kauan kuin hän on olemassa.

”Haluamme olla hänen elämässään mukana samalla tavalla kuin omien aikuistuvien nuortenkin elämässä.”

Iltapäivällä vene palaa Haukilahden sataman laituriin. Shokorullah saa kyydin kotiin, Elias ja Leo lähtevät kumpikin omiin menoihinsa. Pian nähdään taas, tai ainakin viestitellään.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!