Maailmanlaajuiset tuloerot laskivat dramaattisesti 1900-luvun alkupuolella. Vauraissa maissa tuloerot olivat pienimmillään 1970-luvulla, jolloin rikkaimman prosentin osuus saattoi jäädä kymmenesosaan kaikista tuloista.
Joissain maissa suunta muuttui seuraavalla vuosikymmenellä ja tuloerot kääntyivät kasvuun. Erityisen selvästi tuloerot ovat kasvaneet Yhdysvalloissa, jossa ne ovat olleet nousussa 40 vuotta ja ovat nyt samalla tasolla kuin sata vuotta sitten. Samankaltaista kehitys on ollut Kanadassa, Britanniassa ja Italiassa.
Monessa maassa, esimerkiksi Hollannissa, Japanissa, Ranskassa, Espanjassa ja Ruotsissa tuloerot pienenivät niin ikään jyrkästi viime vuosituhannen alkupuolella. Sen jälkeen näissä maissa ovat pysyneet huomattavasti vakaampina, eikä eriarvoisuus ole lähtenyt kasvuun.
Eri suuntiin kulkevat linjat kertovat kansallisten instituutioiden ja kansallisen politiikan suuresta merkityksestä eriarvoisuuden ja tuloerojen pienentämisessä.
Korkeat ja kasvavat tuloerot eivät siis ole väistämättömiä. Eriarvoistumisen lisääntymistä eivät selitä yksinomaan globaalit taloudelliset voimat, teknologinen kehitys, globalisaatio tai kapitalismi.
Huolimatta siitä, että kaikki kyseiset voimat vaikuttavat eri maissa, tuloerot eivät ole kaikkialla kasvaneet. Eri suuntiin kulkevat linjat kertovat kansallisten instituutioiden ja kansallisen politiikan suuresta merkityksestä eriarvoisuuden ja tuloerojen pienentämisessä.
Rikkaimman 1%:n osuus tuloista ennen veroja
