10.9.2026
Emme saa antaa periksi
Maailmassa on luotu viime vuosikymmeninä ihmisen primitiivistä vallanhimoa hillitseviä järjestelmiä, mutta nyt niitä kaikkia ollaan murentamassa.
10.9.2026
Maailmassa on luotu viime vuosikymmeninä ihmisen primitiivistä vallanhimoa hillitseviä järjestelmiä, mutta nyt niitä kaikkia ollaan murentamassa.
31.8.2026
Table banking on toimintaa, jossa rahaa säästetään ja lainataan virallisen pankkijärjestelmän ulkopuolella. Ryhmät ovat peräisin globaalista etelästä, mutta niitä toimii myös muualla. Kenialainen Hellen Matheri kuului säästöryhmään mutta pettyi myöhemmin.
4.9.2025
Rikkaimpien osuudessa väestön varallisuudesta on tapahtunut vuosien varrella nousuja ja laskuja maasta riippuen. Kokonaiskuva on se, että rikkaimmat vaurastuvat nopeimmin, myös Suomessa.
10.3.2025
Tavallisille bangladeshilaisille setelin kuvitusta tärkeämpää on se, mitä rahalla saa.
10.1.2025
Kreikan pääkaupunki Ateena on kuin julkinen mielipidekirjoitus. Rakennusten seinillä kansalaiset ottavat kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin, kuten Airbnb:n aiheuttamaan asuntopulaan. Erityisen vahvasti mielenilmaukset näkyvät aktivismin ja anarkismin tyyssijana tunnetussa Exarchian kaupunginosassa.
30.11.2023
Kymmeniä vuosia kestäneen tuloerojen laskun jälkeen, erot kääntyivät useassa maassa kasvuun. Näin ei kuitenkaan käynyt kaikkialla.
22.2.2023
Kryptovaluutat ovat kiinnostaneet kehittyvien valtioiden ihmisiä ja hallintoja. Viime vuoden lopulla tapahtunut kryptokriisi on saanut kansainväliset tahot varoittamaan äänekkäämmin kryptojen riskeistä.
15.2.2023
Kun laskee kansainvälisiä rahavirtoja, eteen nousee kysymys: kuka oikeasti rahoittaa ja kenen kehitystä?
3.11.2022
Köyhyyssyrjintä voi heikentää ihmisen kykyä nauttia omista oikeuksiaan, kuten esimerkiksi estää ihmisiä hakemasta töitä ja etuuksia.
16.11.2021
Seteleiden ja kolikoiden kuvitukset ovat merkittävä arvovalinta. Käteisestä luopuminen veisi meiltä yhden foorumin, jolla käydä keskustelua yhteiskunnan arvoista, toimittaja Juha Mäkinen kirjoittaa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.