Artikkelikuva
ARMAS huipentuu syyskuussa ja lokakuussa Tanssin talon lavatansseihin.

Oman näköinen vanhuus ja iloinen arki – ARMAS -festivaali antaa äänen ikääntyneille

ARMAS-festivaali järjestää ikääntyneille suunnattuja tapahtumia eri puolilla Suomea. Tavoitteena on muun muassa taata ikääntyneiden oikeus kulttuuriin.

Suomi on täynnä kesäfestareita, joista suurin osa on suunnattu nuorille ja keski-ikäisille. Missä piileksii festivaali, joka tarjoaisi energisoivaa sisältöä ikääntyneille?

Yksi sellainen on ARMAS, jonka ytimessä on ”senior power”, äänen antaminen ikääntyneille. Toinen missio kulkee nimellä ”seinät nurin”: ajatuksena on oman näköinen vanhuus, jossa ei aseteta rajoja olemiselle tai tekemiselle. Kolmas kulmakivi on ”iloa arkeen” eli festivaalin henki on iloinen ja energinen.

”Tapahtuman tavoite on taata ikäihmisten kulttuurioikeudet. Eri puolilla Suomea tapahtuu ympäri vuoden ja kootusti keskitämme ohjelmaa lokakuulle Helsinkiin”, Armaksen tuottaja Raisa Karttunen sanoo.

Lokakuiseen ohjelmaan kuuluvat muun muassa Tanssin talossa pidettävät lavatanssit, joihin kerätään osallistujia Helsingin palvelutaloista.

Esikuvansa ARMAS on hakenut ulkomailta. Irlannissa on järjestetty jo yli 20 vuotta Bealtaine- festivaalia. Muita luovan ikääntymisen -festivaaleja ovat muun muassa Skotlannin Luminate ja Walesin Gwanwyn.

Paitsi festivaali, ARMAS on sateenvarjo-organisaatio, joka yhdistää taidealan toimijoita, taidelaitoksia, vanhustyön järjestöjä sekä kunta-alan toimijoita. Verkoston jäsenet edustavat lähes viittäkymmentä eri toimijaa Setlementtiliitosta Ateneumiin ja kunta-alan toimijoista Suomen valokuvataiteen museoon.

”ARMAS on olemassa siksi, että se tuo esille ikääntyvät ihmiset energisinä ja luovina ihmisinä. Ettei heistä puhuttaisi vain kulueränä”, Karttunen sanoo.

Armaksen Tanssin talon Lavatanssit 12.9. klo 14-16 ja 5.10. klo 14-16.

Musiikista vastaa Pop & Jazz Konservatorion tanssiyhtye Kammari.

Vapaa pääsy.

Lisätietoja: armasfestivaali.fi

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!