Afganistan, Jemen ja Keski-Afrikan tasavalta ovat naisten kannalta maailman pahimpia paikkoja elää, käy ilmi tuoreesta raportista.
Yhdysvaltalaisen Georgetownin yliopiston ja Oslon rauhantutkimusinstituutin raportissa mitataan naisten asemaa 177 maassa. Mitattavia kategorioita ovat esimerkiksi naisten koulutustaso, työllisyys, osuus parlamenttipaikoista, syrjintä, äitiyskuolleisuus sekä naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta ja poliittinen väkivalta.
Afganistan on pohjalla vuonna 2021 valtaan nousseen Taliban-hallinnon sorron vuoksi.
”Afganistan on ollut vuodesta 2021 asti pahin paikka olla nainen. He heräävät joka päivä ilman työtä, koulutusta tai päätäntävaltaa elämästään. Tämän raportin pitäisi muistuttaa maailman johtajille, että kaikki Afganistanin naiset ovat vankilassa”, sanoo PRIO:n johtaja Torunn L. Tryggestad tiedotteessa.
Indeksin kärkisijoilla ovat Tanska, Sveitsi ja Ruotsi. Suomi on neljäntenä, ja se pärjää omassa ryhmässään, 26 kehittyneen maan ryhmässä, verraten hyvin. Lähisuhdeväkivallassa se saa kuitenkin ryhmän huonoimmat pisteet. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa lähisuhdeväkivaltaa on vähemmän.
Raportissa muistutetaan, että yhteiskunnat, joissa naisilla menee hyvin, ovat myös rauhanomaisempia, demokraattisempia, rikkaampia ja paremmin valmistautuneita ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Indeksissä huonoimmin pärjäävissä 20 maassa on ollut konflikti vuosina 2021–2022.
Raportin mukaan naisten oikeudet myös toteutuvat hyvin epäjohdonmukaisesti. Esimerkiksi Vietnam on naisten turvallisuuden suhteen 24. sijalla mutta oikeudenmukaisuuden suhteen 154. sijalla.