Avustusjärjestöt varoittavat sanktioiden vaikutuksista Nigerissä – 4,4 miljoonaa ihmistä tarvitsi apua jo ennen vallankaappausta

Nigerin vallankaappaus ei tiedä hyvää tavallisille kansalaisille. Sanktiot ja avun jäädytykset voivat johtaa humanitaarisen kriisin pahenemiseen, sanovat järjestöt.

Ryhmä kansainvälisiä avustusjärjestöjä varoittaa, että Nigerin humanitaarinen tilanne voi vaikeutua entisestään.

Yli 4,4 miljoonaa ihmistä tarvitsi maassa apua jo ennen vallankaappausta, ne sanovat perjantaina julkaistussa lausunnossaan.

”Vaadimme kaikkia toimijoita tekemään kaikkensa minimoidakseen inhimillisen kärsimyksen ja varmistaakseen, että apua tarvitsevat saavat sitä poliittisesta tilanteesta tai päätöksistä huolimatta”, vedotaan 16 järjestön, muun muassa Pelastakaa Lasten, World Visionin ja Oxfamin, allekirjoittamassa lausunnossa.

Niger kuuluu maailman köyhimpiin maihin. Turvattomuus, ruokapula, tulvat ja epidemiat ovat johtaneet siihen, että noin 17 prosenttia väestöstä tarvitsee humanitaarista apua.

Sotilaat kaappasivat vallan Nigerissä heinäkuun lopussa. Vallankaappaus on tuomittu maailmalla laajasti. Länsi-Afrikan talousjärjestö Ecowas on asettanut maalle taloudellisia sanktioita ja sulkenut rajat. 

Avustusjärjestöjen mukaan sanktiot ja konflikti yhdistettyä maan haavoittuvuuteen voi johtaa kuitenkin tuhoisiin vaikutuksiin. Ne vaativat humanitaarisen työn jatkamista. 

Nigeriläisen ihmisoikeusjärjestön mukaan sanktiot voivat vaikuttaa etenkin ihmisten ruuan, lääkkeiden ja muiden lääketieteellisten tarvikkeiden, polttoaineiden ja sähkön saantiin. Ruuan hinta on jo lähtenyt nousuun, kertoo uutistoimisto Reuters.

Monet länsimaat ja muut toimijat ilmoittaneet keskeyttävänsä kehitysavun maksatukset Nigerille. Esimerkiksi Yhdysvallat kertoi uutiskanava Al-Jazeeran mukaan perjantaina keskeyttävänsä osan ulkomaanavun ohjelmista. Humanitaarisen avun luvattiin kuitenkin jatkuvan. Myös EU on jäädyttänyt taloudellisen tukensa ja turvallisuusyhteistyönsä Nigerin kanssa.

Noin 40 prosenttia Nigerin budjetista tulee ulkomaanavusta. 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!