Siskokset Julia Thurén ja Sofia Tawast elävät parhaillaan ihania aikoja. Julia on tämän kevään kotona vauvan kanssa, Sofia kirjoittaa esikoistietokirjaansa. Välimatka heidän välillään on vastikään kasvanut, sillä Sofia muutti puolisen vuotta sitten Helsingistä Turkuun.

JULIA: Asuimme viitisen vuotta samassa talossa, koska pakotin Sofian ja hänen puolisonsa ostamaan asunnon samasta taloyhtiöstä. Onneksi Sofia käy edelleen paljon Helsingissä. Soittelemme viikottain. Puheluissa on aina keskiössä pari aihetta, joita olemme viime aikoina ajatelleet ja jotka tekee mieli jakaa.

SOFIA: Ajattelemme tosi paljon yhdessä, ja se on ihanaa. Oli niin herkkua, kun asuimme vierekkäin ja kävimme kävelyillä. Samalla pääsimme juttelemaan ja muovaamaan ajatuksiamme yhdessä eteenpäin. Muistan, kuinka ihailin, kun Julia kirjoitti käymistämme keskusteluista blogiinsa. Mietin, että olemmepa ajatelleet kiinnostavia asioita.

”Perälaudan pitää vähän vuotaa.”

J: Meitä sisaruksia on neljä. Vanhempamme ovat eronneet, ja isällä on neljä lasta lisää. Lapsuuden nelikkomme on aina ollut hyvin läheinen. Meillä on todella vahva yhdessä nauramisen kulttuuri. Emme naura toisillemme, vaan aina yhdessä. Se kantaa.

S: Asuimme lapsuutemme korvessa. Lähimmät kaverit asuivat viiden kilometrin päässä, joten vietimme paljon aikaa keskenämme. Äiti oli pitkään kanssamme kotona ja leikitti meitä paljon. Hän on luonut meille sisaruutta. Meillä oli kotona kolme lastenhuonetta, ja minä vaihtelin huonetta, jossa nukuin. Kun minulle sitten 11-vuotiaana rakennettiin oma pieni huone, raahasin kaksi vuotta iltaisin patjani Julian lattialle, koska oli niin kiva jutella ennen nukahtamista. Meillä oli lapsena kaikenlaisia päähänpistoja ja lietsoimme toisiamme kaikkeen älyttömään. Yksi vuosi päätimme, että nyt laskemme yhdessä miljoonaan. Joka ilta makasimme kerrossängyissämme ja laskimme.

J: Emme päässeet miljoonaan, vaan johonkin 350 000 saakka.

S: Julia on meistä kovempi tekemään töitä. Hän on aikaansaava, ja olenkin oppinut häneltä toimeen tarttumista: tärkeintä on tehdä asioita, eikä jäljen tarvitse olla täydellistä. Julia sanoo aina, että perälaudan pitää vähän vuotaa. Sitä yritän noudattaa.

J: Välillä ihmetyttää, että minä olen päätynyt puhumaan isolle yleisölle, vaikka Sofia on meistä enemmän esiintyjätyyppiä. Jotenkin kohtalon oikusta olen silti enemmän esillä. Toki elämää on paljon edessä, joten tilanne varmaankin vielä joskus kääntyy toisin päin.

S: Minusta ei ole ihme, että Julia on esillä, vaan se johtuu hänen aikaansaavuudestaan. Hän heittäytyy asioihin rohkeasti, eikä pidä itseään liian tärkeänä. Ei olisi katastrofi, jos paljastuisi, ettei hän tiedäkään kaikkea. Se on ihailtavaa.

Kukaanhan ei haluaisi olla aktivisti. Ei sitä tehdä siksi, että minä haluan huomiota, vaan se lähtee siitä, että ahdistaa niin helvetisti.

J: Lapsena kyllä häpesin milloin mitäkin ja aivan järjettömästi. Suurin häpeä oli, kun vanhempamme erosivat. Kävimme pientä kyläkoulua, jossa eivät todellakaan kenenkään vanhemmat eroilleet. Lopulta minulle tuli sellainen olo, etten yksinkertaisesti jaksa enää hävetä kaikkea. Nykyään juuri mikään itseeni liittyvä ei enää hävetä.

S: Olen itsekin oppinut päästämään häpeästä irti parin viime vuoden aikana. Mikäli tekee mitä tahansa aktivismia, on oikeastaan pakko. On vaikeaa ja vaivaannuttavaa sanoa julkisesti, että tämä asia on tärkeä ja tälle pitäisi tehdä jotakin. Kukaanhan ei haluaisi olla aktivisti. Ei sitä tehdä siksi, että minä haluan huomiota, vaan se lähtee sekä ilmastoasioissa että vammaisaktivimissa siitä, että ahdistaa niin helvetisti. Miksi kukaan ei puhu tästä, miksei kukaan tee tälle mitään? Vammaisaktivismini alkoi siitä, että asia oli oman perheeni kautta läsnä. Minulla oli syvä, palava raivo siitä, kuinka näkymättömiä vammaisuuteen liittyvät asiat ovat. Tuntui, että kaikesta muusta puhutaan. Syy on siinä, että siitä on vaikea puhua. On noloa myöntää, kuinka vähän tietää.

J: Vanhempamme ovat klassisia humanisteja. Heiltä meille on periytynyt hyvin vahva kunnioitus ihmisarvoa kohtaan. Tein ikään kuin pesäeroa vanhempiini, kun aloin puhua rahasta, sillä vanhempamme eivät ikinä puhuneet siitä.

S: Kun Julia alkoi puhua rahasta, luulin vuoden verran, että hän tekee sitä vain, koska se on aiheena hyvä. Eihän häntä oikeasti kiinnosta niin tylsä aihe! Sitten paljastui, että se kiinnostikin oikeasti.

J: Raha kyllä kiinnostaa minua, mutta ihmisnäkökulmasta: mitä kaikkea se tekee meille, suhteillemme ja tälle planeetalle? Raha velloo kaiken päällä, ja kun on kerran laittanut rahasilmälasit nenälle, rahan näkee kaikkialla. En ole koskaan puhunut esimerkiksi vaurastumisesta, vaan siitä, miten rahan tulisi maailmassa jakautua. Nyt sitä on liikaa täysin väärissä paikoissa, ja se on käytännössä katsoen maailman suurin ongelma.

S: Olemme oikeastaan reagoineet samaan asiaan eri tavalla. Julia tekee paljon töitä, koska on niin kiinnostunut monesta asiasta. Olen itse taas tehnyt paljon konkreettisia ratkaisuja, jotta voisin tehdä vähemmän töitä. Antiableismin kautta tutkailen sitä, ettei ihmisarvo ole kiinni tehokkuudesta. Omassa elämässäni harjoittelen rennosti ottamista ja tekemättömyyttä. Oli intersektionaalisen feminismin antiableistinen kapina jäädä puolen vuoden töissäolon jälkeen uudelleen hoitovapaalle. Sehän on naurettavan etuoikeutettua, mutta joutilaisuutta on myös todella vaikea perustella itselleen.

S: Tekemisemme kiertyvät aina samaan asiaan: ihmisarvoon. On ihanaa, että Julia tietää niin paljon rahasta, koska myös antiableismissa se on niin oleellinen asia. On tärkeää rikkoa illuusiota siitä, että talousjärjestelmät ovat kiveen hakattuja. Mutta jos ei ole tietoa siitä, kuinka järjestelmä on rakennettu, on vaikea tarjota utopiaa sen rinnalle.

J: Meillä on samanlaiset arvot, eikä arvoristiriitoja ole, on vain opittavaa. Antiableismi on se, mitä minä opin jatkuvasti Sofialta.

S: Minulla on samanlainen epävarma olo raha- ja talouspuheen kanssa kuin Julialla vammaisuuden ja ableismin parissa. Ajattelemme kuitenkin molemmat, että mokaaminen ei saa olla niin vaarallista, että jäisi sen vuoksi puuttumatta epäkohtiin. Ja kun toinen työntää eteenpäin, saa asioita tehtyä.

J: Toisen tuki on todella tärkeä asia. Jos kirjoitan vaikkapa kolumnin, tiedän aina, että vaikka koko muu maailma vihaisi sitä, ainakin sisarukseni ovat puolellani.