Putin — huylo*! al-Assad — huylo! Lukaschenka — huylo! Kadyrov — huylo! Free Ukraine! Free Syria! Stop Russian wars!
Huudot kaikuvat Berliinin keskustan läpi kulkevalla Unter den Lindenillä. Venäjän suurlähetystön kohdalla mielenosoitus hidastaa vauhtia, keskisormet nousevat ilmaan buuauksen säestämänä.
“Russkyi korabl’ — idi nahuy!”, eli meemiksi muodostunut “Russian warship, go fuck yourself!”, jyrähtää ilmoille sadoista suista.
Turistit nostavat älypuhelimiensa kamerat kohti marssijoita, jotka heiluttavat Ukrainan, Syyrian, Valkovenäjän**, Georgian ja Tšetšenian lippuja.
“Vuosi sitten seisoin tässä Venäjän suurlähetystön edessä ja rukoilin, että Euroopan johtajat kuuntelisivat meitä. Sota Syyriassa jatkuu. Venäjä tappaa lapsia, siviilejä! Syyria on ollut Venäjän armeijan koekenttä”, syyrialainen journalisti ja aktivisti Wafa Mustafa kertoo.
Lauantaina 16.4.2022 Berliinissä järjestetty mielenilmaus on yksi esimerkki tavoista, joilla aktivistit ja kansalaisjärjestöt ovat yhdistäneet voimiaan.
Berliinin marssin osallistujat kehottavat eri ryhmiä toimimaan yhdessä pirstaloituneisuuden ja keskinäisen kilpailun sijaan.
Tällä hetkellä tärkeimpinä tavoitteina ruohonjuuritason toimijoilla on mobilisoitua mahdollisimman laajasti Venäjän imperialismia vastaan ja parantaa kaikkien pakolaisten asemaa Euroopassa. Erityisen voimakas solidaarisuus tuntuu vallitsevan imperialistisen politiikan suoraksi kohteeksi joutuneiden ukrainalaisten, valkovenäläisten ja syyrialaisten ryhmittymien välillä***.
Berliiniläisille on kertynyt kokemusta hädässä olevien vastaanottamisesta. Vuonna 2015 kaupunkiin saapui yli 80 000 turvapaikanhakijaa ja “refugees welcome” muodostui kaupunkikuvaa dominoivaksi meemiksi. Nyt kun kaupunkiin on saapunut jo yli 60 000 pakolaista Ukrainasta, sen ohelle on tullut “stand with Ukraine”, “slava Ukraini!”.
Ukrainasta saapuvia pakolaisia vastaanottamassa ovat Berliinissä olleet osin samat ruohonjuuritason toimijat kuin vuoden 2015 “pakolaiskriisin” aikaan, kuten Berlin hilft verkosto — sillä erotuksella, että kun vuonna 2015 erityisesti arabiaa ja farsia puhuvat aktivoituivat auttamaan, nyt etulinjassa ovat venäjän ja ukrainan taitajat. Myös uusia tahoja on tullut mukaan, kuten puolalainen Pilecki-instituutti, joka on tarjonnut tilansa ukrainalaisten aktivistien käyttöön.
Kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa alkoi, monet kiirehtivät vertaamaan ukrainalaisiin kohdistuvaa vieraanvaraisuutta, sodan saamaa medianäkyvyyttä ja voimakasta poliittista reaktiota muualla maailmassa tapahtuvien vääryyksien kohtaamaan suhteellisen vaimeaan auttamishaluun.
Kritiikki on aiheellista. Venäjän sotatoimet ja imperialismi kuitenkin koskettavat ihmisiä Afrikasta Itä-Eurooppaan ja Keski-Aasiaan. Euro-amerikkalainen vasemmisto on harjaantunut tunnistamaan ns. “lännen” imperialismin, mutta tuntuu joskus olevan sokea sille muualla.
Berliinin marssin osallistujat kehottavat eri ryhmiä toimimaan yhdessä pirstaloituneisuuden ja keskinäisen kilpailun sijaan.
Solidaarisuus ei ole nollasummapeli, jossa yhden tukeminen on automaattisesti pois joltain toiselta.
Olen seurannut kuinka ukrainalaiset ovat toimineet yhdessä muiden ruohonjuuritason ryhmittymien kanssa ajaakseen inhimillistä pakolaispolitiikkaa ja vastustaakseen imperialismia ja miehitystä kaikkialla maailmassa.
Olen todistanut sodan kohteeksi joutuneiden yrityksiä viestittää äärimmäisen julmista ja vaikeista kokemuksista, ja kuinka kamppailu oikeudenmukaisuuden eteen on yhdistänyt ihmisiä eri taustoista.
Yhdistäessään voimansa Berliinin ruohonjuuritason toimijat osoittavat solidaarisuuden rajallisuuden olevan myytti.
*хуйло /huylo = mulkku/kusipää
** Eivät Lukaschenkan hallinnon käyttämää valtionlippua, vaan vapaan ja demokraattisen Valkovenäjän punavalkoista lippua.
***Marssia olivat järjestämässä useat tahot, muun muassa Syria Not Safe, Vitsche Berlin, Razam Germany, Adopt a Revolution ja Leave No One Behind. Ukrainalaiset ryhmittymät ovat järjestäneet yhteisiä mielenilmauksia myös esimerkiksi Fridays For Future ‑liikkeen kanssa ja muun muassa viime lauantaina syyrialaiset marssivat yhdessä palestiinalaisten kanssa Kreuzbergin läpi.
Lukemista:
- Al-Haj Saleh, Yassin (2018). A critique of solidarity, In al jumhuriya, Eng. trans. Alex Rowell, published 16.7.2018.
- Hamann, Ulrike and Serhat Karakayali (2016). Practicing Willkommenskultur: Migration and Solidarity in Germany. In Intersections. East European Journal of Society and Politics, 2 (4): 69 – 86.
- Kelley, Robin D. G.; Amariglio, Jack & Wilson, Lucas (2018). “Solidarity Is Not a Market Exchange”: An RM Interview with Robin D. G. Kelley, Part 1. In Rethinking Marxism, 30:4, 568 – 598.
- Glick Schiller, Nina (2016). The Question of Solidarity and Society: Comment on Will Kymlicka’s article: “Solidarity in Diverse Societies”.
- Rozakou, Katerina (2016). Socialities of Solidarity: revisiting the gift taboo in times of crises. In Social Anthropology (2016) 24, 2 185 – 199.
Saara Toukolehto on AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä, joiden parissa hän tekee parhaillaan väitöskirjatutkimusta Groningenin yliopistolle.
AntroBlogin uutiskommentit ovat antropologisia katsauksia ajankohtaisiin teemoihin.
Antropologiassa ihmisten sosiaalista kanssakäymistä ja yhteiskunnallista elämää tutkitaan usein vertailevasti, ja sen eri osa-alueita yhdistää empiiriseen havainnointiin ja kokonaisvaltaiseen analyysiin perustuva etnografinen tutkimus. Antropologisen tiedon avulla voidaan tarkastella myös globaaleja kehityskysymyksiä kriittisestä näkökulmasta.
